Siksi jokainen kirjoittaja tarvitsee kriittisiä lukijoita / And that is why every writer needs a critical readers

In English Below

Viime perjantaina julkaisin Kirjan talon minuuttinovellikurssilla kirjoittamani pikkunovellin palkkamurhaajasta. Lähetin linkin myös ystävälleni, jonka kanssa puhumme paljon kirjoittamisesta. Hän lukaisi jutun läpi ja meni suoraan asiaan:

Ystävä: Kohteiden epätoivoiset huudot?
Minä: Joo. Hän on palkkamurhaaja.
Ystävä: Ampuuko hän jostain syystä polviin?
Minä: Häh?
Ystävä: Siis aika kömpelö palkkamurhaaja. Tai sitten hän tykkää katsella, kun kohteet kuolee hirveissä tuskissaan.
Minä: Ehkä hän käyttää veistä. En minä tiedä. Anna nyt vain niiden kohteiden huutaa.
Ystävä: No miksi ne ovat sitten tuskissaan? Hän voi jäädä kiinni.
Minä: Ehkä hän on sadisti. Se on dramaattisempaa niin.
Ystävä: Ei siinä ole mitään järkeä.

Joskus sitä unohtaa kirjoittaessaan ottaa etäisyyttä omiin teksteihinsä. Vaikka vartissa kirjoitettu ja editoitu pikkunovelli oli vain pikainen raapaisu tarinaa, olisimme voineet yhtä hyvin keskustella romaanin luvusta tai vaikka koko romaanista. Olen kiitollinen ystävälleni hänen tarkkanäköisyydestään, sillä hän oli oikeassa, tarinani kiintopiste perustuu epätyydyttävään faktaan, yksityiskohtaan, joka lukijan on helppo kyseenalaistaa.

Keskustelumme osoittaa myös, etten ole kovin hyvin perillä tarinan maailmasta tai itse hahmosta. Enhän edes tiennyt, millaista asetta hän käyttää surmatessaan. Se kai lienee olennainen piirre palkkamurhaajahahmon olemuksessa.

Olisin toki voinut puolustella ja selittää ystävälleni, että novelli oli vain pikainen raapaisu, joka syntyi hetkessä. Editointiinkin käytin vain yhden läpiluvun. Mutta en viitsinyt, hän oli oikeassa. Omalle tekstilleen tulee joskus hyvin sokeaksi. Joko tiedän tarinasta ja sen maailmasta ja hahmoista niin paljon, että unohdan kertoa kaiken oleellisen lukijalle, tai sitten omakin tutustumistyö on vielä aivan kesken.

Omaa kirjoittajaminää kriittisempi lukija on jokaiselle kirjoittajalle arvokas. Lukija, joka keskittyy, näkee kokonaisuuden lisäksi myös yksityiskohdat ja uskaltaa puhua suoraan, on tärkeä. Joskus jopa tärkeämpi kuin kaikki maailman kehut ja kannustukset. Kehuilla me jaksamme puskea eteenpäin, hyvällä kritiikillä kehitymme.

In English:

Last Friday, I published a short story about an assassin. The story was written in a short story writing class at Kirjan Talo (House of Books). I sent a link to my friend, with whom we talk a lot about writing. He read the story and went straight to the point:

Friend: Screams of his targets?
Me: Yeah. He’s an assassin.
Friend: He shoots for the knees?
Me: Huh?
Friend: Either he is a very clumsy assassin or he likes to watch his targets die in agonizing pain.
Me: Or he kills them by a knife. I don’t know. Let the targets just scream.
Friend: So why are they in pain? He might get caught.
Me: Maybe he is a sadist. It’s more dramatic that way.
Friend: But that doesn’t make sense.

Sometimes I forget to take distance to my texts. Sure my short story was a quick dribble, but we could have just as well talk about a chapter of my novel or even the whole novel script. I am grateful to my friend for his acuity because he was right, my story is based on unsatisfactory facts and details that the reader can easily question.

Our conversation also shows that I am not very familiar with the story world or the character itself. I didn’t even know what kind of weapon he uses to kill. It seems kind of an essential feature when the character is an assassin.

Of course, I could have argued to my friend that the short story was just a quick scratch that was born in a limited time. I didn’t even edit it much. But I didn’t bother explaining because he was right. Sometimes I become blind to my own text. Either I know my characters and story too well that I forget to tell the substantive facts to my reader, or my own character and story building is still in progress and even I don’t know enough.

The reader that is more critical than the writer, is important to every writer. A reader who pays attention, sees the big picture as well as the details and dares to speak his/her mind, is valuable. Sometimes good critic is even more valuable than all the praise and encouragement in the world. With praise, we are pushing forward, with good criticism we will make progress.

Toisinaan on pakko kuunnella musiikkia, voidakseen toimia / Sometimes you gotta listen to music to be able to function

Novelli / Short Story

In English Below

Tämä pikkunovelli syntyi Kirjan talon minuuttinovellikurssilla. Novellin lähtökohtana toimi mukanani kulkeva esine. Ei varmaan ole kenellekään yllätys, että oma esineeni olivat uskolliset kuulokkeeni. Kaikki minussa, arjessa ja kirjoittamisessa palaa aina jossain kohtaa musiikkiin. Joskus tuntuu, ettei yhtään sanaa paperilla olisi ilman musiikkia. Haaveilen muuten itse samanlaisista korvani muotoihin valetuista kuulokkeista, jollaisia pikkunovellini päähenkilö käyttää.

Hän pani kuulokkeet korviinsa. Napit istuivat täydellisesti, ne oli tehty valoksen mukaan ja maksaneet yhtä paljon kuin hänen opiskeluaikaisen kämppänsä kuukausivuokra, mutta laadusta piti maksaa, jos halusi satsata asioihin, jotka tekivät elämästä miellyttävämpää.

Kuulokkeilla oli suora yhteys hänen työhyvinvointiinsa, joten hän oli pystynyt verovähentämään niiden hinnan edellisessä veroilmoituksessaan. Ennen valoksella tehtyjä korvanappeja hän oli käyttänyt valmiskuulokkeita, mutta niiden pysyminen korvissa kriittisellä hetkellä oli aina vähän hakuammuntaa. Isot korvien päälle asetettavat kuulokkeet taas olivat kömpelöt ja joskus jopa liian huomiota herättävät. Myös johdot olivat helposti tiellä, joten hän oli siirtynyt kokonaan bluetooth-malleihin. langattomuus kulutti pirusti akkua, mutta se oli silti pienempi paha kuin juuttua kuulokkeiden piuhoista holtittomasti käyttäytyvien ihmisten raajoihin ja vaatteisiin.

Hän teki itselleen soittolistoja. Hänen työssään piti päästä oikeaan tunnelmaan. Jokainen keikka oli omanlaisensa, joten jokainen keikka tarvitsi oman soittolistansa. Hän nimesi soittolistat tunnettujen filosofien mukaan ja jakoi niitä avoimesti suoratoistopalvelussa kaikille, jotka halusivat kuunnella hyvin rakennettuja kokonaisuuksia. Hänen musiikkimakunsa oli laaja ja hänen itsensä mielestä hienostunut.

Tänään hän oli valinnut listalle klassista ja kahdeksankymmentäluvun syntikkapoppia, ja rakentanut musiikkiin draaman kaaren, joka alkoi varovaisesta lämmittelystä ja kiihtyi räiskyväksi ilotteluksi ennen kuin laski taas soljuvaksi rauhaksi. Hän nosti suuren jääkiekkokassin olalleen ja nousi junasta. Hän käytti aina julkisia työskennellessään. Hän näytti huolitellulta, mutta tavalliselta, ja tiesi, että siinä oli kaikki, mitä kanssamatkustajat hänestä osaisivat kertoa. Jos viranomaiset edes sattuisivat kysymään.

Kun hän pääsi työmaalle, hän valmisteli työvälineensä ja tarkasti puhelimestaan, että palkkio, jonka hän aina vaati etukäteen, oli siirtynyt hänen tililleen. Sitten hän korjasi kuulokkeiden asentoa ja aloitti työn. Musiikki, joka virtasi hänen korviinsa ja täytti hänen kuuloaistinsa, vaimensi kohteiden epätoivoiset huudot.

In English

This short story was written in a minute story writing class at the Kirjan talo (House of Books). The base of the story was an object I always carry with me. Surely no one will be surprised that it was my headphones. Everything I am or do always goes back to music at some point. Sometimes it feels like no word will find its place on a paper without music. By the way, I dream of the same kind of tailor-made headphones that the character of the story is using.

He plugged in the headphones. The earbuds sat perfectly, they were tailor-made and had cost as much as the monthly rent of his small apartment he used to live in when he was still studying. But he had to pay for the luxury if he wanted to make life feel smooth.

There was a direct connection with the headphones and his well-being at work, so he was actually able to mark them as an expense when filing his tax returns. Before using the tailor-made earbuds he had used the mass-produced headphones, but they never felt right and kept dropping from his ears on the critical moments. Big headsets were clumsy and could draw too much attention to him. The wires were also annoying, so nowadays he used only Bluetooth models. Wireless headphones consumed a lot of phone battery, but it was still better than getting the wires tangled with limbs and clothes of panicked people.

He made playlists. He needed to get into the right mood when working. Each gig was unique, so each gig needed its own playlist. He named the playlists according to well-known philosophers and shared them public in a streaming service to anyone who wanted to listen to well-built musical experiences. He considered his music taste wide and sophisticated.

Today, he had chosen some classical music and combined it with 80s synth pop. Drama-wise the playlist was perfect. It began with a cautious warm-up and accelerated into a crackling joy before falling back into a bustling peace. He lifted a large hockey bag onto his shoulder and stepped out from the train. He always used public transportation while working. He looked tidy but ordinary, and he knew that it was the only way people could describe him if any authoritative would ever even happen to ask about him.

When he got to the site, he prepared his tool and logged into his mobile banking service to check out that he had been paid advanced for the job as should. Then he adjusted his earbuds and started his work. The music that flowed into his ears and filled his sense, muted the desperate screams of the targets.

Kymmenen erikoista faktaa minusta ja kirjoittamisesta / 10 peculiar facts about me and writing

In English Below

Jokaisella kirjoittajalla on erikoisia piirteitä, jotka liittyvät kirjoittamiseen. Listasin TOP10:n omistani ja haluan haastaa kaikki kirjoittavat tuttuni tekemään saman.

1. En osaa kirjoittaa mukavissa lököasennoissa, vaan istun pöytäkoneella selkä suorassa.

2. Kuuntelen musiikkia, kun kirjoitan. Osan ajasta musiikki liittyy tekstiin tai sen tunnelmaan. Loput ajasta se on vain musiikkia. Joskus saatan kuunnella jonkun biisin moneen kertaan ennen kuin aloitan kirjoittamisen päästäkseni oikeaan tunnelmaan.

3. Kotikoneellani näppäimistön reunalla istuu Jabba the Hutt, joka vahtii työtäni.

4. Kun kirjoitan kotona, jaloissani on aina koira.

5. Tarvitsen valoa kirjoittaakseni. Koska pöytäkoneeni sijaitsee kohdassa, jossa kolme huonetta kohtaavat, sytytän pöytävalon lisäksi valot keittiöön, olohuoneeseen ja eteiseen sopivan valaistuksen luomiseksi.

6. Kun kirjoitan, näen ja koen asiat audiovisuaalisina. En välttämättä näe päässäni tarkkaa kuvaa edes päähenkilön kasvoista, mutta näen kamerakulmat ja leikkaukset, kuulen taustamusiikin ja muut äänitehosteet. Toisinaan näen, miten tarina rakentuisi teatterilavalle.

7. Pystyn muistamaan tarinani sanatarkasti ilman muistiinpanoja. Mitä elävämmäksi tarina tulee päässäni, sitä varmempi voin olla, että se myös pysyy siellä kaikkine yksityiskohtineen. Tämä on suurin ongelmani, sillä kun tarina on säilötty päähäni kokonaisuudessaan, sen varsinaisen kirjoittamisen kanssa voi vitkutella. Toisaalta samasta syystä minun on mahdollista kirjoitta valmista tekstiä nopeasti.

8. Voisin puhua kirjoittamisesta loputtomasti. Osaisinpa käyttää sen ajan kirjoittamiseen.

9. Suurin osa tarinoistani syntyy yhdestä lauseesta, otsikosta, henkilöhahmon nimestä tai vastaavasta yksittäisestä elementistä, jonka ympärille tarina rakentuu.

10. Pystyn kirjoittamaan valmiin novellin yhdeltä istumalta editoimatta, mutta silti sorrun ylikorjaamiseen.

In English

Each writer has peculiar features associated with writing. I listed my TOP10 of mine and I want to challenge all my writer friends to do the same.

1. I cannot write in comfortable relaxed positions. I sit back straight on my desktop.

2. I listen to music when I write. Sometimes the music is related to what I write. The rest of the time it’s just music. Sometimes I may listen to a certain song many times before I start to write to get into the right mood.

3. Jabba the Hutt sits on the edge of my keyboard, watching my work.

4. When I write at home, there is always a dog sleeping on my feet.

5. I need light to write. Since my desktop is located at the point where three rooms meet, I light up the table light, and the lights in the kitchen, living room and hallway to create the right lighting.

6. When I write, I see and experience things as audiovisual. I may not see my exactly how my main characters look, but I see camera angles and cuts, I hear background music and other sound effects. Sometimes I see how the story would be set on a theater stage.

7. I can remember my stories word to word. The livelier the story becomes, the more confident I can be that it will stay in my mind with all the details. This is my biggest problem, because when the story is preserved in my head as a whole, it can keep me from writing. On the other hand, for the same reason, I can write polished text very quickly.

8. I could talk about writing incessantly. I wish I could use that time on writing.

9. Most of my stories form from a single sentence, title, name of the character, or similar single element.

10. I can write a finished short story in one sitting without editing but I still over-edit my texts.