Kuukausi: kesäkuu 2019

Häikäisevät kirjoittajat: / Amazing Writers: Magdalena Hai

In English below

On jälleen aika esitellä minuun vaikutuksen tehnyt kirjoittaja. Tällä kertaa haastattelin yhtä suosikkikirjailijaani, jonka opetuksesta olen saanut nauttia jo useamman pitkän kirjoittajakurssin verran. Magdalena Hai on tarinankertojana omaa luokkaansa. Tapaa, jolla hän rakentaa juonilinjoja, henkilöhahmoja ja tarinamaailmoita, voi vain ihailla. Taustatyön määrä näkyy Magdalenan kirjoissa tarkkuutena, jonka rinnalla tarina voi elää ja hengittää vapaasti. Yleensä nostaisin tähän jonkun yksittäisen minuun kolahtaneen teoksen tutustumisvinkiksi, mutta tällä kertaa totean vain, että lukekaa koko tuotanto. Ette tule pettymään.

Magdalena toimitti Viimeinen versio : pienin askelin -antologian, jossa on mukana myös novellini Reipas poika.

Magdalena Hain kuvat: Outi Puhakka

Magdalena Hai, kirjailija

Kuka olet?

Olen syntynyt Keski-Suomessa, mutta muuttanut aikuisiällä Varsinais-Suomeen ja jämähtänyt tänne lämpimien kesien ja leppoisien talvien syliin. Kirjailija olen ollut vuodesta 2012, jolloin ilmestyivät esikoisteokseni, kuvakirja ”Mörkö Möö ja Mikko Pöö” sekä nuortenromaani ”Kerjäläisprinsessa”, joka aloitti Gigi ja Henry -nimisen steampunk-sarjan. Sittemmin olen kirjoittanut kaikkiaan kahdeksan kirjaa sekä lähemmäs parikymmentä novellia. Teokseni ovat voittaneet mm. Tulenkantaja-palkinnon ja Atoroxin ja olleet ehdolla mm. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnolle (Kolmas sisar, 2018) sekä Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuden palkinnolle (Kurnivamahainen kissa, 2018). Ensisijaisesti ajattelen olevani spekulatiivisen fiktion kirjoittaja, ja fantasia- ja scifitausta sekä harrastuneisuuteni näkyy yleensä jollain tavoin myös nuoremmille lapsille kirjoittamissani tarinoissa.

Mikä saa sinut kirjoittamaan?

Yksinkertaisimmillaan tarve kertoa tarinoita. Olen aina ollut yleisellä tasolla luova ihminen, mutta kirjoittaa aloin vasta lähemmäs kolmekymppisenä. Sittemmin olen huomannut, että nimenomaan sanallinen luovuus ja tarinallistaminen on minulle kaikkein luontevin tapa jäsentää sekä maailmaa että omaa olemistani. Taito myös kasvaa tehdessä. Mitä enemmän kirjoitan, sitä helpommin kaikki se, mitä näen, muuttuu tarinoiden kompostimullaksi, josta kasvaa kaikkea ihanaa ja yllätyksellistä.

Tiheästi julkaisevana kirjoittajana olen onnekas, koska saan lähes jatkuvaa palautetta työstäni kustantajilta, kirjastolaisilta ja lukijoilta, mikä tsemppaa kirjoittamaan lisää ja ahkerammin: en ole koskaan halunnut kirjoittaa tyhjiöön tai kirjoituspöydän laatikkoon, vaan toisille ihmisille. Tässä vaiheessa kirjoittajaelämääni olisi ehkä vaikeampaa ajatella, mikä saisi lopettamaan kirjoittamisen.

Miten sinusta tuli kirjailija?

Tämän tarinan voisi kertoa monellakin tavalla. Lyhyesti: koska eräänä päivänä päätin. Ennen kirjoittamista elin kai jonkinlaisessa tyvenessä, elämän risteyskohdassa. Jouduin tuona aikana ikäväkseni seuraamaan vierestä useamman sukulaiseni vakavaa sairautta ja kuolemaa. Elämä tuntui olevan pelkkiä huonoja uutisia ja hautajaisia. Se sai miettimään, millaisen perinnön haluan itse jättää. Mistä haluan tulla muistetuksi? Siinä vaiheessa nimenomaan kirjoittaminen kohosi tavoittelemisen arvoiseksi unelmaksi. Mahtipontinen puoleni haaveileekin ikuisesta – tai ainakin merkittävästi tavallista pidemmästä – elämästä kirjojeni kautta. Maanläheisempi puoleni vain haluaa kirjoittaa outoja tarinoita eikä ottaa elämää liian vakavasti.

Millainen rooli kirjoittamisella on elämässäsi?

Kirjoittamisella on merkittävä rooli elämässäni. En ole koskaan osannut tehdä mitään puolivillaisesti tai puoliteholla, joten olen tuosta ensimmäisestä päätöksen hetkestä lähtien pyrkinyt kirjoittajana nimenomaan ammattikirjailijaksi. En halua vain kirjoittaa, haluan elää kirjoittaen. Suoraan sanoen addiktioherkkä, ehkä aavistuksen pakkomielteinenkin, luonteeni lieneekin suurin syy siihen, että ylipäätään olen kirjailija. Tämä ammatti vaatii puhdasta jääräpäisyyttä. Mutta mitä addiktioihin tulee, kirjoittaminen ei onneksi ihan pahimmasta päästä ole.

Mitä työn alla nyt?

Kirjoitan tyypillisesti useita teoksia rinnakkain. Juuri nyt kirjoitan YA-romaani Kolmannen sisaren jatko-osaa, joka on työnimeltään ”Isetin solmu – Royaumen aikakirjat 2”. Lisäksi odotan kustannustoimittajien kommentteja kahdesta ensi vuonna ilmestyvästä teoksesta, kauhunovellikokoelmasta ”Kuolleiden kirja – Paluu Uhriniituntakaiseen” (Karisto 2020), sekä lastenromaanista ”Neiti Kymenen ihmeellinen talo” (Otava 2020). Lasten kuvakirjasarja Painajaispuoti (WSOY) saa jatkoa sekin, seuraava osa ”Hampaat hukassa” on tällä hetkellä kuvittaja Teemu Juhanilla viimeisteltävänä ja menossa pian painoon.

Missä näet itsesi 5-10 vuoden kuluttua?

Jos kaikki käy hyvin, olen kirjoittanut ja julkaissut kirjoja suunnilleen samaan tahtiin kuin tähän asti ja ehkä jopa tuplannut tähänastisen nimikemääräni! Kymmenessä vuodessa ehdin saada Royaumen aikakirjat -sarjan valmiiksi ja mahdollisesti aloittaa jotain uuttakin YA:n saralla. Ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, että lastenkirjallisuus tulee edelleen näyttelemään isoa roolia tuotannossani. Lapsille kirjoittaminen on kerta kaikkiaan niin hauskaa, etten näe tarinoiden siltä saralta ihan heti loppuvan.

Toki kirjailijana sitä aina toivoo, että kirjat saisivat näkyvyyttä ja arvostusta enenevässä määrin. Jos vaikka voittaisi jonkun niistä palkinnoista, joihin olen ollut vasta ehdolla? Jos vaikka nimi todella nousisi suuren yleisön tietoisuuteen? Jos tulisi tituleeratuksi tulevaisuuden klassikkona? Jos vaikka saisi sen ikuisen elämän…? No, ehkä ei sentään kymmenessä vuodessa. Mutta ehkä se on hyvä alku?

Lue lisää:
www.magdalenahai.com
Instagram: @pahanukke
Facebook: Magdalena Hai
Twitter: @magdalenahai 

In English

It’s time to introduce another impressing author. This time I interviewed one of my favorite authors and my favorite teacher. Magdalena Hai is a story-teller in her own class. The way she builds worlds, characters, and storylines can only be admired. The amount of Magdalena’s background work reflects in her books as an accuracy which allows the story to live and breathe freely. Instead of winking one book to read from the author I advice to read them all. You will not be disappointed.

Photo: Outi Puhakka

Magdalena Hai, author

Who are you?

I was born in Central Finland but moved to Southwest Finland as an adult. I have been a writer since 2012 when my first picture book and my first youth novel were published. The novel also started my Steampunk series called Gigi and Henry. Since then, I have written a total of eight books, as well as closer to twenty short stories. My books have won Tulenkantaja Award and Atorox and have been nominated for the Finlandia Prize for Children’s and Youth Literature (Kolmas sisar, 2018) and the Nordic Council’s Prize for Children’s and Youth Literature (Kurnivamahainen kissa, 2018). Primarily I think I am a writer of speculative fiction, and my background in fantasy and sci-fi usually shows in the stories I write for younger children too.

What makes you write?

At its simplest, the need to tell stories. I have always been a creative person in general, but I started to write closer to the age of thirty. Since then, I have noticed that it is the verbal creativity and telling a story that feels the most natural way to me to structure the world.

As a frequently published author, I am lucky because I get almost continuous feedback on my work from the publishers, librarians, and readers, which spurs me to write more: I want to write to people. For me, it would be more difficult to think about what would stop me from writing.

How did you become a writer?

This story could be told in many ways. In short: because one day I decided. Before writing, I was in crossroads. During that time, I had to face serious illness and death of several of my relatives. Life seemed to be just bad news and funerals. It made me wonder what kind of heritage I want to leave. How do I want to be remembered? At that point, writing became a dream worth chasing for. My more flamboyant side dreams of an eternal – or at least significantly longer – life through my books. My down to earth side only wants to write strange stories and not take life too seriously.

What is the role of writing in your life?

Writing plays a significant role in my life. I have never been able to do anything halfway, so my goal from the beginning was to be a published author. I don’t want to just write, I want to live writing. My easily addicted and maybe a bit obsessive nature might be the biggest reason I am an author. This profession requires pure stubbornness. But luckily writing is not the worst addiction.

WHAT ARE YOU WRITING NOW?

Typically, I write several scripts at the same time. Right now I am writing my YA novel’s sequel. I’m also waiting for my editors’ comments from two books that will be published next year. My next children’s picture book is now being illustrated by Teemu Juhani.

Where do you see yourself in 5 to 10 years?

If all goes well, I have written and published books about the same pace as now. In ten years I think I have completed my YA Series and possibly started a new one. At least for now, it seems that children’s literature will continue to play a big role in my production. Writing for kids is so much fun that I believe my ideas won’t run dry anytime soon.

Of course, as a writer, I always hope that my books will gain more visibility and appreciation. Maybe one of them will eventually win the prizes, which I have only been nominated so far. Maybe I will became a household name? Maybe some of my writing are on their way of becoming future classics? Maybe there’s that eternal life waiting for me somewhere down the road? Well, maybe not in ten years but it might be a start.

Read more:
www.magdalenahai.com
Instagram: @pahanukke
Facebook: Magdalena Hai
Twitter: @magdalenahai 

Raapale ja kokeilu: Yötön yö / Drabble and experiment: Nightless Night

Follow my blog with Bloglovin

In English below

Yötön yö pisti pään pyörälle ja bloginkin vähän jumiin, joten starttailen uuteen nousuun kevyesti sadan sanan raapaleella ja pienellä kokeilulla. Kirjoitin saman tarinan sekä suomeksi että englanniksi, mutta tällä kertaa en tehnyt vain käännöstä, vaan mitoitin tarinan kummallakin kielellä raapaleen mittaa eli tasan sataan sanaan nähdäkseni eron niiden välillä. Suomeksi tilaa kuvailulle ja sivuhuomioille oli enemmän, mutta toisaalta englanninkielisestä versiosta tuli napakampi, jopa vähäsanaisuudessaan kiinnostavampi. Suomen kieli yhdyssanoineen ja sijapäätteineen antaa raapaleelle jo niin paljon mittaa, että sanamäärän rajoissa olisi mahdollista kirjoittaa kokonainen novelli.

Kiinnostavin huomio on kuitenkin se, ettei englanninkielisestä versiosta tarvinnut jättää yhtään tarinan kannalta olennaista asiaa pois, vaikka muutaman kuvailun jouduinkin raa’asti leikkaamaan. Toisaalta se voi tarkoittaa myös sitä, että suomenkielisessä versiossa on edelleen löysää ja sanavalintoja huolellisesti miettimällä, myös tarinaan olisi mahtunut enemmän syvyyttä.

Kumpi versio sinun mielestäsi toimii paremmin?

Yötön yö

Janottaa. Makaan paikallani hengittämättä ja tunnen kuinka kitalakeni muuttuu nahkeaksi. Kieli on kuin hiekkapaperia hioessaan sen pintaa. Rahinan kuulee takaraivossa. Tämä on jatkunut jo useamman päivän. Oloni on alkanut muuttua tunkkaiseksi. Hikoilisin, jos voisin, mutta huokoseni huutavat tyhjyyttään. Tältäkö se tuntuisi? Olla vierotuksessa? Nälkälakossa? Kidutettuna vihollisen leirissä? Haluaisin kääntää kylkeä, mutta makuusijani on minulle mitoitettu, liian ahdas liikkua, päivänokosille tarkoitettu. Ajattelen ihan kiusallani kaulan kaarta, jossa suonet kiristyvät äärimmilleen, kun pään kääntää oikeaan asentoon. Aistikasta, mutta myös käytännöllistä anatomiaa. Kireään suoneen on helpompi upottaa hampaat. Kaamos, maistelen sanaa kuin haikeaa unelmaa. Kenen idiootin idea oli matkustaa Lappiin keskellä kesää, juhannuksena?

Englanninkielisen version voit lukea alempaa

In English

The nightless night made my head fuzzy and jammed my blogging a little. So I start again light. I wrote a drabble and at the same time did a little experiment. I wrote the same story both in Finnish and in English, but this time I did not just translate it. I wrote the story in both languages to a length of the exact 100 words to see the difference. There was more room for description and side comments in Finnish, but on the other hand, the English version became more compact, even more interesting. The Finnish language, with its compounds and case suffixes, already gives more room to play with the words and I think it would be possible to write a whole short story within the word limit.

The most interesting point, however, is that I didn’t have to exclude anything essential to the story to meet the word count in the English version, although some depictions had to be cut ruthless. On the other hand, it may also mean that the Finnish version still has a lot of looseness in word choices, and the story would have had more depth if I would cut the loose words and fill the word count with more story.

Which version you think works better?

The Nightless Night

I’m thirsty. I lay still and feel the roof of my mouth turn to leathery. My tongue scrapes it like sandpaper. It’s been days. I have started to feel frowsy. I’d sweat if I could but my pores are empty. Perhaps this is how it feels. Rehab. Hunger strike. Being tortured by the enemy. My fitted berth has no room to move. I torment myself by thinking about beautifully bent necks. So elegant but also anatomically practical. Teeth sink better in vain that is stretched. Polar night, what a wonderful word. Whose clever idea was a midsummer visit to Lapland?

The Finnish version of this drabble you can read above

Työnimi: Vilhelmiina / Working title: Wilhelmina

In English below

Tilittelin blogissani keskeneräisiä kirjoitusprojektejani viimeksi elokuussa ja ajattelin, että nyt voisi olla hyvä hetki vähän päivittää kuulumisia.

NaNoWriMon jälkeen joulukuussa kirjoitusinto lopahti. Tungin tekstin toisensa jälkeen pöytälaatikkoon ja kaipasin jotain kevyttä. Kirjoittelin noloja runoja ja pari novellia, mutta sekin tuntui vähän väkinäiseltä.

Elin kirjoitusjumin armoilla pari kuukautta. Sitten aloin vitsailla ystäväni Andrew Stanley Burnsin kanssa ilmalaivoista, kissoista ja zombeista. Ihan perussettiä, kun yhdistää kaksi kirjahullua nörttiä, joilla on kummallakin yhtä omituinen huumorintaju ja vilkas mielikuvitus. Jossain yhteydessä totesin, että tästähän saisi lastenkirjan. Viikon päästä suunnittelimme jo henkilöhahmoja ja lukujakoa. Tarinaan ilmestyi Jeti ja Unikatti, ja se sai työnimen Vilhelmiina.

Alun perin koko jutun oli tarkoitus olla höntsäilyä, jolla saisin kirjoitusjumini auki. Enhän ollut koskaan ajatellun kirjoittavani lapsille. Mutta sitten tarina syveni ja henkilöhahmoista tuli tärkeitä. Lopulta päätin, että keskittyisin kokonaan Vilhelmiinan valmiiksi saattamiseen.

Yhdessä tekeminen on ollut hyvä kokemus. Andy on ollut väsymätön pallottelemaan ideoita, kannustamaan minua eteenpäin ja ratkomaan pulmia, joihin törmäämme. Ensimmäinen versio käsikirjoituksesta valmistuu suomeksi, mutta ainut yhteinen kielemme on englanti. Se on aiheuttanut oman haasteensa prosessiin, mutta samalla omalta osaltaan myös antanut paljon. Kirjoitan aiheesta oman postauksen myöhemmin.

En halua vielä paljastaa enempää tarinastamme, mutta tavoitteena on, että voisimme alkaa lähetellä käsikirjoitusta kustantamoihin jo loppukesästä. Saatamme julkaista blogissani myöhemmin myös pienen näytteen.

Olen yleensä kirjoittajana se tyyppi, jolla on kymmenen juttua kesken rinnakkain. On ollut ihanan rauhoittavaa keskittyä yhteen asiaan, elää ja hengittää vain yhtä tekstiä.

Kiitos, Andy, pitkäjänteisyydestä, ehtymättömästä ideavarastostasi, kaikista hämmentävän hienoista sanoista ja siitä, ettet ole ikinä lakannut uskomasta Vilhelmiinaan.

 In English:

I wrote about my Work In Progress projects last time in August and thought that now would be a good time to update what is going on now.

In December, After NaNoWriMo, I quit writing for a moment. Text after text was boxed away and I felt like doing something lighter. I wrote some embarrassing poems and a couple of short stories, but even that seemed a bit forced.

I lived with the writer’s block for a couple of months. Then I started to joke about airships, cats, and zombies with my friend Andrew Stanley Burns. Very typical outcome when you mash together two bookworm nerds with a similar odd sense of humor and lively imagination. In some point, I realised we had some good building material for children’s book in our hands. A week later, we were already designing characters and plotting the storylines. We invented Yeti and Unicat, and named the airship Wilhelmina which is also the working title of our novel.

Originally, the whole thing was meant to be just some light scribbling to ease my writer’s block. I had never even thought of writing to children. But then the story got some depth and the characters became important. Finally, I decided to concentrate entirely on completing Wilhelmina.

Working together with Andy has been a good experience. Andy has been indomitable of juggling the ideas, encouraging me to keep on going and solving the problems in the story. The first complete version of the script will be in Finnish, but the only language we share with Andy is English. It has created some challenges to the process but also contributed a lot to it. I’ll post more about that later.

I don’t want to reveal too much about the story yet, but the goal is to start sending the script to publishing houses later this summer. We may also publish a small sample of the story on my blog.

I’m usually the type of writer, who always has ten things going on. It has been wonderfully soothing to focus on one thing, to live and breathe only one text.

Thank you, Andy, for your perseverance, your inexhaustible collection of ideas, your fancy and confusing words and the fact that you have never stopped believing in Wilhelmina.