Minusta / About Me

Neljä erilaista kuvaa Fridasta

Frida Maria Pessi
frida (ät) perjantaipainos dot com

In English below.

Olen uusturkulainen kirjoittaja, teatterikriitikko, kulttuurituottaja ja viestinnän ammattilainen, jolle tekstien lomassa seikkaileminen on paljon muutakin kuin työ tai harrastus. Koulutukseltani olen mediatutkimuksen FM ja teen Turun yliopistossa väitöstutkimusta kaunokirjallisuuden uusista alustoista ja lukemisen kulttuurin vahvistamisesta.

Olen opiskellut luovan kirjoittamisen perus- ja aineopinnot Turun yliopistossa. Lisäksi olen suorittanut luovan kirjoittamisen mestarikurssin sekä sanataideohjauksen peruskurssin. Kirjoittamisen opiskelu on jatkunut Turussa Kirjan talon akatemioissa. Kirjoittamista olen opettanut muun muassa koulutus- ja kulttuurijärjestö TSL Turun luovan kirjoittamisen kursseilla sekä erilaisilla tilauskursseilla.

Tällä hetkellä suoritan Seinäjoen ammattikorkeakoulussa kirjastoalan korkeakouludiplomia.

Päivätyökseni teen kirjastossa viestintää ja arvioin teatteria Turun Sanomiin. Aikaisemmin olen työskennellyt muun muassa Turun yliopiston ylioppilaskunnan viestintäasiantuntijana, ammattikorkeakoulun taideakatemiassa viestintäsuunnittelijana ja järjestölehdissä toimittajana ja päätoimittajana.

Tulevaisuudessa haluaisin toteuttaa erilaisia yhteisöllisiä kirjoitusprojekteja.

Vapaa-ajallani nörtteilen spefikulttuurin parissa, pelaan lauta- ja videopelejä, valokuvaan, vaeltelen metsissä kahden paimenkoirani kanssa ja luen niin paljon kuin ehdin.

In English:

I am a writer and MA in media studies.

I am doing my doctoral studies about the new platforms of literature and the culture of reading.

I have studied creative writing at the University of Turku. 

I work as a communications officer in a non-profit organization and review theater in my local news paper. Previously I have worked as a journalist and chief editor.

In the future I would like to take part in a communal writing projects.

On my freetime I am a Batman Groupie, a Trekkie and an Oldskool Sunnydale Girl.