Blogipaluu /Comeback

Frida ja puinen korppi

In English below

Perjantaipainos on hengitellyt talvihorrosta jo jonkin aikaa. Piti rymistellä läpi muutama isompi elämänmuutos ennen kuin paluu bloggaamaan oli mahdollista. Samoilla linjoilla kuitenkin jatketaan. Eli höpisen edelleen kirjoittamisesta, kirjallisuudesta ja kulttuurista, ehkä myös väikkäristä.

Mitä sitten on tapahtunut? Osallistuin yliopiston mentorointiohjelmaan ihan huippumentorin kanssa. Siitä lisää myöhemmin. Aloitin kirjastoalan pätevöittävät opinnot Seinäjoen ammattikorkeakoulussa ja saan ne jo kohta valmiiksikin (pari kuukautta vielä ja lukuisia tehtäviä… jaksaa jaksaa). Vaihdoin työpaikkaa, kirjoitin todella paljon teatterista ja päätin keskittyä kirjoitusrintamalla kahteen tekstiin.

The Burning Squidin ensimmäinen projekti, lastenromaani työnimeltään Ilmalaiva Vilhelmiinan kaksitoista seikkailua pääsi Storytelin ja Aito media Oy:n AitoStory-kirjoituskilpailussa finaaliin eli yhdeksän parhaan joukkoon noin 350 tekstistä. Saimme kisasta hyödyllisen palautteen tekstistä ja nyt editoimme tarinaa kesän yli.

Toisen kässärini kanssa askartelen Reetta Vuokko-Syrjäsen opettamassa spekulatiivisen fiktion hautomossa Kirjan talolla. Alkuvuodesta alkanut kurssi on jo nyt osoittautunut erittäin hyödylliseksi ja Vuokko-Syrjänen loistavaksi opettajaksi.

Vuodenvaihteessa teatteriarvioni Turun nuoren teatterin Vaahteramäen Eemelistä valittiin mukaan SanomaPron Huima-äidinkielenkirjaan. Arviosta muokattiin myös selkokieliversio muun muassa S2-oppijoille. Tämä oli minulle tosi merkityksellinen juttu, sillä selkokielen merkitys on korostunut myös omassa arjessa viime aikoina.

Jatkossa yritän ehtiä blogin pariin enemmän, koska edelleen puhun ja kirjoitan kirjoittamisesta mielelläni.

Aurinkoista ja vähälumisempaa kevättä kaikille.

In English

The blog has hibernated for some time now. I had a few life changes happening, but now I am back with new energy.

I spent last year in the mentoring programme at the University of Turku and had the best mentor ever. I also started my librarian studies and changed to a new job.

The first project by the Burning Squid, a children’s book called The 12 Adventures of the Airship Wilhelmina, made it to the finals in AitoStory-competition. We were in the top 9 out of about 350 stories.

This Spring, I started a new writing class taught by Reetta Vuokko-Syrjänen. So far, it has been incredible.

One of my theatre reviews got chosen as an example in a 6th-grade Finnish textbook. The review got edited to a plain language version for those who, for example, study Finnish as their second language.

From now on, I will update the blog more often again.

I wish you all a great and sunny spring.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.