Kun asiat loksahtavat paikalleen / When things fall into place

Shortly in English: Sometimes things fall into place. I have tried for a long time to actually put my thoughts into words. What I want to do with my PhD Thesis or in the future in genera. After reading Wilhelmiina Palonen’s essay in Turku Student Magazine I was finally able to put it all in one sentence. I want to be involved with building a future literature that is more social and interactive.

Luin lounastauolla Wilhelmiina Palosen esseetä Turun ylioppilaslehdestä. Palosella on kyky sanoittaa asioita niin, että ne menevät ihon alle. Niin tälläkin kertaa.

Aloin ajatella väitöstutkimustani ja sen alta pilkistävää pro graduani. Aloin ajatella kirjailijoita ja lukijoita, faneja ja fanikulttuureita, omaa kirjoittamistani ja The Burning Squid -projektiin lataamiani odotuksia. Se, mikä oli vielä hetki sitten harmaata ja hähmäistä massaa, alkoi hahmottua.

Olen yrittänyt jo pitkään sanoittaa sitä, mitä haluaisin tehdä tulevaisuudessa, millaista asiantuntijuutta haluan omaksua ja mitä sillä osaamisella haluan rakentaa. Ajatus on ollut kirkas ja selkeä, mutta vain omassa päässäni. Sen selittäminen auki on ollut vaikeaa. Ehkä siksi olen kellunut apurahattomassa tilassa ja hetkessä, jolloin olen melkein valmis aloittamaan väitöstutkimukseni, mutta en aivan.

Padot auki

Kolme kohtaa Palosen tekstissä avasivat sisälläni pullistelleen padon.

Ensinnäkin Palonen viittaa esseessään Jackson Birdin The New York Timesissa joulukuussa 2019 julkaisemaan kirjoitukseen, jossa Harry Potter faniksi tunnustautuva Bird kuvaa pettymystään kirjailija J. K. Rowlingiin:

 ”Bird kirjoittaa tiedostavansa, että teoksia on jo aiemmin kritisoitu läskifobiasta ja rodullistettujen stereotyyppisestä esittämisestä, mutta hän pitää itselleen merkityksellisempänä juuri faniyhteisöä ja sen järjestämiä tapahtumia. Niissä on hänelle pysyvä arvo huolimatta kirjailijan menneistä tai mahdollisista tulevista tviiteistä.”

Palonen jatkaa Birdin tekstistä: ”Kirjoitus kuvaa ihmisoikeuksien esillä pitämisen lisäksi fanin tarvetta määritellä faniutensa omaan identiteettiinsä sopivaksi. Fanius on aktiivista, käynnissä olevaa ja sosiaalista.”

Kolmas mieltäni avartaneessa kohdassa Palonen kirjoittaa: ”Harry Potterit ovat olleet sukupolvikokemus, toisin kuin kirjallisuus tavallisesti on. Kirjallisuuden luonteeseen kuuluu yksinkokeminen sekä ajasta ja tilasta irtautuminen eri tavalla kuin esimerkiksi musiikkiin.”

Toive ja tavoite

Miksi sitten juuri nämä kolme kohtaa tuntuivat minulle niin merkityksellisiltä Palosen tekstissä?

Vastaus on yksinkertainen. Se, mitä yritin jo sanoa gradussani, ja minkä ympärille yritän nyt löytää punaista lankaa väitöstutkimuksessani, kiteytyy tulkintaani Palosen (ja Birdin) ajatuksista. Se on oikeastaan toive tai tavoite:

Haluan olla mukana kehittämässä yhteisöllisempää ja interaktiivisempaa tulevaisuuden kirjallisuutta.

Vaikka en ole itse vielä täysin kasvanut kirjailijuuteeni (eli esimeriksi julkaissut omaa kaunokirjallista teosta), olen tiennyt jo pitkään, että haluan luoda jotain yhteisöllisempää kuin yksittäisiä, yksin luettavia teoksia. Sellaisillakin on varmasti paikkansa yhtälössä, jota yritän ratkaista, mutta ne eivät ole itseisarvo.

Gradussani yritin avata tarinamaailman käsitettä laajempana kokonaisuutena, elementtinä, joka ei mahdu yksiin kansiin, vaan purkautuu kirjan sivuilta yhä laajemmaksi kokonaisuudeksi kirjailijan ja tuotantotiimin lisäksi myös lukijoiden ja kokijoiden käsissä.

Miten tähän sitten pääsisi? Se on vielä hämärän peitossa, mutta asian sanoittaminen selkeämmin varmasti auttaa prosessin edistämisessä. työskentely niin väitöskirjan, fiktion ja muidenkin projektien parissa tuntuu taas mielekkäämmältä. Kiitos Wilhelmiina Palonen asian esittämisestä. Seuraavan kerran, kun törmäämme, tarjoan sinulle kakkukahvit.

lähteet: Essee: Lapsuudessa sisäänsä imaissut kuvitteellinen maailma jättää ihon alle jotain pysyvää, 10.11.

Kuva: Ranjith Siji Pixabaystä 

Onko kirjoittaminen kilpailulaji? / Is writing something you can compete in?

In English Below

Ainakin Suomessa kirjoituskilpailuita on paljon. Tälläkin hetkellä erilaisiin kilpailuihin voi osallistua lyhytproosalla, runolla tai nuortenromaanikäsikirjoituksella. Joskus kilpailuilla haetaan myös uusia näytelmätekstejä tai pakinoita. Viimeisin kilpailu, johon olen osallistunut, oli Yle Kioski LIT -kirjoituskilpailu, joka etsi Instagram-novelleita.

Kirjoituskilpailuihin osallistuminen on hyvä kanava saada kalmanrajoja, raameja ja toisinaan myös palautetta. Jos menestyy, luvassa voi olla mainetta. Koska vain harva voi voittaa, suurimmalle osalle kilpailut ovat tapa pitää yllä kirjoittamista.

Oma kirjoituskilpailuhistoriani ja -menestykseni ei ole merkittävä. Olen osallistunut muutamiin kilpailuihin ja yltänyt finaalipaikkoihin, vaatimattomampiin sijoituksiin ja kunniamainintoihin. Voittamista tärkeämpää on ollut mahdollinen palautteen saaminen, kilpailun antologiajulkaisuun pääseminen ja tavoitteellinen tekstintuottaminen. Myönnän kyllä, että kirjoituskilpailun voittaminen tuntuisi varmasti makealta ja antaisi lisää eväitä tulevaan.

Lue säännöt ja ohjeet huolella

Omassa kirjoittavassa yhteisössäni on viime aikoina puhuttu kirjoituskilpailuiden mielekkyydestä. Kovinta palautetta saavat huonot palkinnot ja tunne siitä, että kilpailujen kautta kirjoittajia yritetään riistää. Se on varmasti joissakin tilanteissa totta – esimerkiksi silloin, kun kilpailun järjestävän tahon ainoa tarkoitus on saada julkaisuun tekstejä, joista ei tarvitse maksaa tekijälle.

Kun harkitsee kirjoituskilpailuun osallistumista, kannattaa lukea ohjeet ja säännöt huolella. Säännöistä pitäisi selvitä, mihin kirjoittaja sitoutuu, jos hänen tekstinsä kisassa menestyy. Tekijänoikeuksien tulee aina säilyä kirjoittajalla. Kilpailu voi kyllä saada julkaisuoikeuksia, mutta niidenkin käytöstä pitäisi ilmoittaa jo kilpailukuulutuksessa. Jos kilpailun jälkeen tekstejä halutaan käyttää tästä poikkeavalla tavalla, siitä on sovittava kirjoittajan kanssa erikseen.

Mieti, mihin osallistut ja miksi

Uskon, että Suomessa kirjoituskilpailuihin voi osallistua turvallisin mielin. Ei silti ole aivan yhdentekevää, mihin osallistuu. Tiedän kirjoittajia, jotka näkevät jokaisessa kilpailussa mahdollisuuden ja osallistuvat niihin kaikkiin joko räätälöimällä vanhoja tekstejä teemaan sopivaksi tai kirjoittamalla uutta. Jos aikaa ja intoa riittää, kannustan kokeilemaan.

Kilpailut peilaavat usein sitä, millaisia tekstejä tällä hetkellä Suomessa etsitään. Ne auttavat myös pohtimaan omia taiteellisia rajoja. Miten paljon sinä olisit valmis editoimaan aihettasi, tyyliäsi tai genreäsi saadaksesi tekstisi solahtamaan kilpailuin raameihin? Itse päätin, että jatkossa osallistun vain niihin kilpailuihin, jotka sopivat siihen, mitä kirjoitan. Oman äänen löytäminen on ollut minulle pitkä tie, enkä halua enää tehdä kompromisseja, jotta voisin osallistua kilpailuun.

Onneksi minullekin löytyy tärppejä. Esimerkiksi vuosittain järjestettävät Nova ja Portti ovat kirjoituskilpailuita, jotka nimenomaan etsivät uutta spekulatiivista fiktiota. Novasta saa lisäksi arvokasta palautetta asiansa osaavalta raadilta. Olen osallistunut Novaan kahdesti. Ensimmäisellä kerralla sijoitukseni oli kahdeksas ja toisella kerralla pääsin jatkoon eriraadin karsinnasta, mutta en sijoittunut. Palautteessa kaivattiin enemmän taustatarinaa. Se sai minut havahtumaan siihen, että lyhytproosani on helposti kryptisiä. Olen saanut palautteesta paljon ajateltavaa kehittyäkseni.

Olen myös toiminut Novan esiraadissa. Luimme kaikki kilpailuun osallistuneet novellit ja valitsimme kilpailussa varsinaiselle raadille etenevät tekstit. Olen tuomaroinut muitakin kirjoituskilpailuita ja saanut huomata, että taso on Suomessa kova. Kilpailuihin kannattaa siis satsata aikaa ja ajatusta, ettei jää muiden jalkoihin.

Kirjoituskilpailuille kannattaa varata aikaa

Päätän joka vuosi osallistua Novaan vielä kerran, mutta toistaiseksi en ole lähettänyt uusia tekstejä kilpailuun. Antologioihin kirjoittaminen ja kilpaluihin osallistuminen on ollut antoisaa, mutta katsotaanpa totuutta silmiin, se on aina pois jostain muualta. Se on pois romaanikäsikirjoituksen työstämisestä, väitöstutkimuksesta, liekehtiviltä lonkeroilta tai ihan vaan kallisarvoisesta vapaa-ajasta.

Kustantamojen järjestämiä romaanikirjoituskilpailuita voisin vielä kokeilla, jos sopiva kilpailu eteen osuu. Tosin silloinkin edellytyksenä osallistumiselleni olisi se, että minulla olisi jo valmiiksi kilpailuun sopiva teksti tuloillaan.

Yle Kioski LIT -kilpailussa kymmenen parhaan joukkoon

Yle Kioski LIT -instagramnovellikisaan halusin osallistua siksi, että minua kiinnostavat kirjallisuuden uudenlaiset julkaisualustat. Aihetta tutkin myös jatko-opinnoissani. Kilpailussa haettiin novelleita, jotka sopisivat IG-kirjan muotoon. Kilpailuun lähetettiin hieman yli 140 tekstiä ja niistä raati valitsi kymmenen julkaistavaksi. Oma novellini Viimeinen ranta sijoittui noiden kymmenen parhaan joukkoon. Se julkaistiin 23.10. Yle Kioski LITin Instagram stooreissa ja on edelleen luettavissa tilin kohokohdissa.

Kokemus oli kaikin puolin kiinnostava ja aionkin avata blogissani myöhemmin kyseisen novellin syntytarinaa. Sain myös lukijapalautetta. Suurin osa palautteista koski itse tekstiä, mutta mahtui joukkoon palautteita myös Instagramista julkaisualustana. Siitä virisi keskustelua myös henkilökohtaisella Facebook-seinälläni, mistä olen iloinen.

Löytyykö blogini seuraajista innokkaita kirjoituskilpailijoita? Kuulisin mielelläni mielipiteitänne.

Kuva: Yle Kioski LIT

In English

Writing competitions are popular in Finland. This autumn I participated in Yle Kioski LIT’s writing contest that was looking for short stories to publish on Instagram.

Participating in a writing contest gives deadlines, some frames and, sometimes, also feedback. Winning a writing contest might also get your name out there.

My own writing contest history is not significant. I have participated in a few contests and gotten a few final rankings and honorable mentions. For me, more important than winning has always been the feedback and possibility to publish my text in the contest’s anthology. Though, I do admit that winning would feel sweet too.

I have also seen the other side of the table and worked as a member of the jury in a few different competitions. That has given me more perspective to the world of writing contests.

In Yle Kioski LIT’s contest, I was one of the ten winners. My short story was published on their Instagram stories on 23 October. It was very interesting to see my text in a brand new platform as an IG-Book.

For someone who wants to participate in a writing contest I have some advice. Always read the rules well and do what they say. Make sure you know what you sign in for. Contest rules should tell how they will use the text if it wins. Do not participate in contests that don’t feel right for your genre or style. There is no point to give up your artistic point of views just to be able to enter the contest. And last but not least, if you are going to participate, give your text time and effort. At least in Finland the quality of contest texts is high.

Do you like to participate in Writing Contests? I would like to hear more about your experiences.

Picture: Yle Kioski LIT

Dystopioissa asuu toivo / Hope lives in dystopia

You can read the post in English on The Burning Squid website.

Olen aina pitänyt dystopioista. Osittain varmasti siksi, että tykkään scifistä ja kauhusta. Dystopiakuvauksessahan usein löytyy piirteitä molemmista. Eniten tulevaisuuden kauhuskenaarioissa minua kuitenkin kiehtoo niissä asuva toivo.

Kielitoimiston sanakirja määrittelee dystopian kuvitteelliseksi painajaismaiseksi paikaksi tai kauhukuvaksi tulevaisuuden yhteiskunnasta. Vielä kiinnostavamman määritelmän antaa Kotimaisten kielten keskuksen verkkosivulla Klaas Ruppel, jonka määrittelmässä dystopia on ”huono paikka”, josta ei haaveilla tai jonka ei toivota tulevan todeksi.

Sankarit syntyvät dystopioissa

Dystopia on vastakohta utopialle, täydelliselle ja harmoniselle maailmalle. Aina raja ei kuitenkaan ole niin mustavalkoinen. Etenkin viihdekuvastossa olemme tottuneet näkemään myös toisenlaisia tulkintoja, joissa utopia onkin vain karmiva totalitaarinen kulissi tai dystopia alkusysäys parempaan huomiseen. Dystopia ympäristönä motivoi sankaruuteen.

Minua synkissä tulevaisuuksissa vetää puoleen toivo. Kun tarinan maailma on synkkä ja sen yhteiskuntarakenteet yksilön kannalta julmat, avautuu tarinalle paljon mahdollisuuksia. Toivo synnyttää kapinan ja antaa rohkeutta toimia.

Tulevaisuusfiktio luo puitteita tulevalle toiminnalle

Osallistuin viime viikolla Turun yliopiston tutkimusverkosto KULTVAn Kuvitellut kaupungit -teemaseminaariin, jossa keskusteltiin muun muassa siitä, millaisia kaupunkien tulevaisuuksia kirjallisuudessa ja elokuvissa on kuviteltu. Samalla pohdittiin, mitä tulevaisuuskuvitelmien taakse kätkeytyy ja mitä kuvitelmat kertovat meistä ja meidän ajastamme.

Keskustelua heräsi myös siitä, miten fiktiivisiä tulevaisuuskuvitelmia voisi hyödyntää esimerkiksi kaupunkisuunnittelussa tai tulevien uhkien torjumisessa. Myös Kirjallisuudentutkija Lieven Ameelin (PhD) puheenvuorossa nousivat esiin toivo ja toimijuus. Tulevaisuusfiktio luo puitteita tulevalle toiminnalle ja niiden kautta voidaan tarkastella henkilökohtaisten valintojen vaikutusta monimutkaisessa maailmassa.

Ameelin mukaan fiktiossa voidaan turvallisesti käsitellä erilaisia tulevaisuuskäsityksiä. Koska dystopia ei varsinaisesti kuvaa yhteiskuntaa, vaan ihmisen suhdetta siihen, voi dystopian synnyttämä toimijuus ja sen kuvaus olla positiivista.

Mikä dystopioissa kiehtoo?

Yle uutisoi muutama vuosi sitten, että synkkä science fiction on suositumpaa kuin koskaan. Mutta mikä on fiktiivisten dystopioiden tulevaisuus? Voisi kuvitella, että ilmastokriisin, koronapandemian, äärioikeiston nousun ja poliittisten ristiriitojen värittämässä maailmassa haluaisimme paeta enemmin vaaleanpunaisiin unelmiin ja hilpeisiin tunnelmiin.

Mutta ehkä dystopioissa kiehtookin juuri se, että ne ovat vielä pahempia kuin oma ympärillä vellova todellisuus. Ehkä oma arki ja maailmantila tuntuvat siedettävämmiltä, kun uppoutuu hetkeksi vielä synkempiin maailmankuviin. Tai ehkä meitä jokaista vetää puoleensa dystopiakuvauksille tyypillinen pienen ihmisen mahdollisuus nousta kapinaan ja parantaa maailmaa ja vallitsevia oloja. Ehkä me tarvitsemme dystopioita löytääksemme sen pienen ihmisen sisältämme.

Jos dytopiat kiinnostavat, kannattaa tutustua Tampereen yliopiston dytopiaprojektiin Synkistyvät tulevaisuudenkuvat: Dystooppinen fiktio nykykirjallisuudessa. Myös projektin mediaosumista löytyy paljon kiinnostavaa luettavaa.

Kuva Carroll MacDonald Pixabaystä