Short Summary in English: This story was written for a music themed anthology years ago but due to different coincidences it never got published. Read the story in English.
(Kirjoitin tämän novellin musiikkiaiheista antologiaa varten vuosia sitten. Tekstiä ei kuitenkaan erillaisten sattumusten johdosta koskaan julkaistu.)
Ei, tämä ei tarkoita, että olisin tullut hulluksi.
Älä jaarittele, kerro heille meistä!
Olkaa nyt jo hiljaa, mehän sovimme, että minä kerron tämän tarinan. Pahoittelut äskeisestä. Tämä on joskus vähän rankkaa. Ymmärtänette asian, kun olen selittänyt vähän taustaa. Minä olen ihan tavallinen kaveri, ylioppilas, HuK ja perusterve. Minulla on huonopalkkainen työ, joka tappaa
luovuuden ja juuri sen verran ystäviä, että voin peitellä yksinäisyyttäni. Pukeudun farkkuihin ja villapaitoihin, käyn halvassa pikaparturissa ja vaihdan sukat ja kalsarit päivittäin. Minulla on viikset.
Tämä selittääkin paljon, varsinkin viikset.
Älkää välittäkö heistä, he heittäytyvät mielellään hankaliksi. Tiedättehän, rocktähdet. Mutta siis, takasin asiaan. Kerran minä tapasin tytön ja rakastuin. Hän oli tanssija, hänen mielestään jokaisen hetken elämässä piti olla kuin elokuvaa. Tuntenette tyypin. Kun menimme treffeille, kaiken piti
sujua tietyn kaavan, tai oikeastaan tietynlaisen käsikirjoituksen mukaan. Kun menimme sänkyyn, piti olla oikeanlainen valaistus. Kun kävelimme kadulla, piti luoda oikeanlaista tunnelmaa. Piti olla draamaa, komediaa ja romantiikkaa.
Minä en pidä elokuvista. En seurustellut tytön kanssa pitkään. Hänen mielestään olin tylsä. Tavallinen.
Sinä olit tylsä, siihen aikaan.
Minä masennuin erosta, vaikka siinä ei ollut mitään järkeä. Minä en todellakaan pidä elokuvista.
Mutta sinä pidät musiikista.
Mutta minä pidän musiikista. Minä en ole mitenkään genrerajoitteinen, mutta uskallan silti väittää, ettei 80-luvun jälkeen ole enää tehty hyvää musiikkia. Diskopoppi vielä meni, mutta kaikki sen jälkeen tullut on pateettista kuraa tai pelkkää makunsa menettänyttä mansikkapurkkaa.
Joskus minä ostin levyjä, mutta sitten minusta tuli opintovelkainen humanisti ja minä myin levyt pois. Osasta vinyyleitä sai ihan hyvän hinnan, mutta CD-levyt piti panna kiertoon kovalla tappiolla. Enää se ei harmita ihan niin paljon.
Joskus minä mietin sitä tyttöä (joka piti elokuvista, vaikka minä en pitänyt) ja mietin, onko hän onnellinen. Käveleekö hän jokirannassa hitaasti ja ajatuksella, aivan kuin kamera seuraisi häntä? Istuuko hän kahvilan pöytään ja luo terävän katseen kuin panoroiden läpi statisteiksi määriteltyjen ihmisten? Joskus minä mietin, miten minusta tulisi yhtä onnellinen.
Sitten sinä löysit meidät!
Älkää menkö asioiden edelle. Siis, minä olin tilanteessa, jossa minulla ei enää ollut levyjä, mutta velkaa oli silti. Minä en ollut onnellinen ja minä ajattelin edelleen tyttöä, joka eli elokuvassa. Minä olin ahdistunut ja menin kävelylle jokirantaan, yritin kuvitella kamerat ja lamput ja ohjaajan, joka
käskisi minun näyttää vähän rennommalta, huolettomalta, mietteliäämmältä. Ajatus ahdisti, mutta sitten minä kuulin musiikin. Kauniin alkumelodian jälkeen Ann Wilsonin upea ääni alkoi kertoa tarinaa kaipauksesta.
Katselin ympärilleni, mutta en nähnyt missään mitään normaalista poikkeavaa. Ihmiset harppoivat kadulla kaulukset pystyssä kirein ilmein. Kukaan muu ei tuntunut kuulevan kappaletta, mutta minun korvissani se vahvistui ja voimistui entisestään. Kertosäkeistön kohdalla
tunsin suunnattoman vapauttavan läikähdyksen sisälläni. Askeleeni rytmittyivät kappaleen rytmiin, lyriikat saivat minun tuntemaan hetken jokaisella solullani. Minä ja musiikki. Minun musiikkini. Minä en edelleenkään pitänyt elokuvista, mutta nyt kaikki muuttui yhdeksi loputtomaksi soittolistaksi.
Aamuisin, kun herään, musiikki vihjailee siitä millainen päivästäni on tulossa. AC/DC:n T.N.T. enteilee taistelutahtoa, Ozzyn Mr. Crowley kertoo usein, että päivästä on tulossa huono, ja jos kuulen aamulla ensimmäisenä Kasevaa, tiedän, ettei sängystä kannata edes nousta. Työpäiväni kakofoniaan kuuluu erinäinen määrä Bon Jovia, Bruce Springsteeniä ja joskus jopa jotakin klassista. Ruokakaupassa teen ostoksia yleensä kevyiden iskelmärenkutusten tahtiin. Einesmaksalaatikkokin maistuu paremmalta, kun sen nauttii Rauli Baddingin seurassa. Jos löydän enää koskaan naisen (joka pitää musiikista enemmän kuin elokuvista) haluan rakastella häntä ensin Madonnan Like a Virginin innoittamana ja myöhemmin Bryan Adamsin Heavenin tunnelmissa.
Minun koko elämäni muodostuu tasaisesta kappalenauhasta, aivan kuten sisälläni olisi radio, jonka biisilistaa eivät riko mainokset tai turhanpäiväiset jorinat. Uutiset voi sitten katsoa televisiosta, jos on pakko tietää, mitä maailmassa tapahtuu. Mutta pääasiassa minä elän musiikista ja musiikki elää minussa.
Mutta ei siinä vielä kaikki. Kerro jo, mitä sitten tapahtui. Kerro meistä.
Hyvä on, hyvä on. Sitten minun sisäisestä soittolistastani tuli vielä vähän enemmän, kuin pelkkää taustamusiikkia. Minä tapasin heidät kaikki. He tulivat tavallaan kylään. Ozzy Osbournen puheesta on joskus mahdotonta saada selvää, mutta muuten he ovat ihan hyviä tyyppejä. Melko rentoja. He
istuvat kanssani iltaa ja pitävät seuraa työpaikalla ja iltalenkillä. He nukkuvat minun kanssani, matkustavat bussilla ja niin edelleen. Sitä on vähän vaikea selittää, mutta minä todella pidän musiikista.
Meillä on aika kivaa yhdessä, pakko myöntää.
Minä olen alkanut urheilla, koska Survivor niin vaatii. Kun minä sairastan, Chrissie Hynde pitää minusta huolta. Treffeillä minä olen täydellinen herrasmies, kiitos Marien ja Perin. Julkisissa tilanteissa olen cool, mutta en tiedä onnistuisiko se ilman Samboraa ja Santanaa. Autolla ajellessa
vieressä istuu Michael Jackson, mutta syvällisiin keskusteluihin kaipaan kaveriksi Stingin tai Bonon.
Elokuvista pitäviä naisia sinä et enää kaipaa. Etkä sinä enää ole yksinäinen.
Minä en kaipaa enää mitään, siinä te olette oikeassa. Johan ne tutkimuksetkin osoittavat, että musiikki tekee ihmisille hyvää. Pitää aivotoiminnan virkeänä, voimauttaa, vahvistaa. Tekee onnelliseksi. Kun ihmisellä on musiikkia, ei tarvita enää mitään muuta.
Mutta tämä ei tarkoita, että olisin tullut hulluksi, tämä tarkoittaa vain sitä, että olen alkanut elää.