Suosikkipäiväni / My Favorite Day

In English below

Tänään 8.9. vietetään kansainvälistä lukutaitopäivää. Päivän tarkoituksena on muistuttaa lukutaidon merkityksestä ja koulutuksen tärkeydestä. Lukutaito on ihmisoikeus, jonka avulla jokainen voi kehittyä ja kouluttautua. Sillä on merkitystä muun muassa tasa-arvon, demokratian ja kestävän tulevaisuuden kannalta. Lukutaito on olennainen taito myös tyttöjen tulevaisuuden kannalta. Lukutaito sisältyy myös YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelmaan. Se on Agenda2030:n tavoite numero 4.

Samana päivänä vietetään myös Read Hour -tempausta, jolloin Lasten ja nuorten säätiö haastaa koko Suomen lukemaan tunniksi kello 19. Read Hour -haasteella halutaan muistuttaa lukemisen myönteisistä vaikutuksista niin yksilölle kuin yhteiskunnalle. Suomalaisten nuorten lukutaito on romahtanut ja lukemiseen käytetään vähemmän aikaa, mikä näkyy muun muassa syrjäytymisenä.

Minulle lukutaito on tärkeimpiä taitoja elämässä. Opin lukemaan nuorena ja siitä asti nenä on ollut kiinni kirjassa säännöllisesti. Tällä hetkellä kesken on Joe Hillin Sarvet ja Cassandra Claren The Red Scrolls of Magic. Book Beatissa kuuntelen Sally Greenin Smoke Thieves -romaania. Yleensä lukulistalle voi lisätä vielä jonkun kirjoitusopaan tai pari ja sarjakuvia, koirankoulutusoppaita ja lyhytproosaa, jota lukaisen novellin sieltä, raapaleen täältä silloin kun kaipaan nopean fiksin.

Kun olin lapsi, meillä luettiin kotona paljon. Luettiin yhdessä omissa sohvan nurkissa tai toisillemme ääneen. Luettiin ennen nukkumaan menoa ja ennen töihin tai kouluun lähtöä. Myöhemmin taisin lukea silloinkin, kun olisi pitänyt nukkua. Kuvakirjoja, sarjakuvia, romaaneita lapsille, nuorille ja aikuisille. Kaikkia ristiin rastiin ja limittäin.

Lukutaito on avannut minulle koko maailman. En olisi opiskellut kolmea korkeakoulututkintoa, jos lukeminen ei olisi miellyttänyt. En olisi rakentanut itselleni sellaista mielikuvitusta, joka minua nyt kantaa. En olisi koskaan tullut kirjoittajaksi. Ilman lukutaitoa en olisi minä.

Ilahdun joka kerta, kun näen ihmisen kirjan kanssa kahvilassa, puiston penkillä tai junassa. Rakastan antaa läheisilleni kirjoja lahjaksi – ja myös minua voi aina ilahduttaa kirjalla. Kansainvälinen lukutaitopäivä on yksi suosikkipäivistäni.  

Lue lisää:
Kansainvälinen lukutaitopäivä
Read Hour
Agenda 2030

In English

Today, 8 September, we celebrate International Literacy Day. The purpose of the day is to recall the importance of literacy and education. Literacy is a human right that allows people to develop and have an education. It is important for equality, democracy and a sustainable future. Literacy is also an essential skill for girls’ future. Literacy is included in the UN Program of Action on Sustainable Development. It is Agenda2030’s goal number 4.

On the same day, we also will celebrate the Read Hour, when the Children and Youth Foundation challenges Finland as a whole to read for an hour starting at 7 pm. Finnish literacy has collapsed and less time is spent on reading, which has negative effects on children and youth.

For me, literacy is one of the most important skills in my life. I learned to read at a young age and since then my nose has been stuck in the book regularly. Currently I am reading Joe Hill’s Horns and Cassandra Clare’s The Red Scrolls of Magic. At Book Beat I listen to Sally Green’s Smoke Thieves. Usually there is also some writing guides, comics and dog owner guides in my reading list too. And when I need a quick fix I read novel or a drabble.

When I was a kid, we read a lot at home. We read together on our corners of the couch or out loud to each other. We read before bedtime and before going to work or school. Later I would read even when I should have slept. Picture books, comics, novels for children, youth and adults.

Literacy has opened up the world to me. I wouldn’t have been studying for three college degrees if I hadn’t enjoyed reading. I would not have built up the imagination that now makes me the person I am. I would never have become a writer. Without literacy I would not be me.

It makes me happy every time I see a person with a book in a café, on a park bench or on the train. I love giving books to my loved ones as a gift – and I can always be delighted with a book. International Literacy Day is one of my favorite days.

Read more:
International Literacy Day

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.