Suosikkipäiväni / My Favorite Day

In English below

Tänään 8.9. vietetään kansainvälistä lukutaitopäivää. Päivän tarkoituksena on muistuttaa lukutaidon merkityksestä ja koulutuksen tärkeydestä. Lukutaito on ihmisoikeus, jonka avulla jokainen voi kehittyä ja kouluttautua. Sillä on merkitystä muun muassa tasa-arvon, demokratian ja kestävän tulevaisuuden kannalta. Lukutaito on olennainen taito myös tyttöjen tulevaisuuden kannalta. Lukutaito sisältyy myös YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelmaan. Se on Agenda2030:n tavoite numero 4.

Samana päivänä vietetään myös Read Hour -tempausta, jolloin Lasten ja nuorten säätiö haastaa koko Suomen lukemaan tunniksi kello 19. Read Hour -haasteella halutaan muistuttaa lukemisen myönteisistä vaikutuksista niin yksilölle kuin yhteiskunnalle. Suomalaisten nuorten lukutaito on romahtanut ja lukemiseen käytetään vähemmän aikaa, mikä näkyy muun muassa syrjäytymisenä.

Minulle lukutaito on tärkeimpiä taitoja elämässä. Opin lukemaan nuorena ja siitä asti nenä on ollut kiinni kirjassa säännöllisesti. Tällä hetkellä kesken on Joe Hillin Sarvet ja Cassandra Claren The Red Scrolls of Magic. Book Beatissa kuuntelen Sally Greenin Smoke Thieves -romaania. Yleensä lukulistalle voi lisätä vielä jonkun kirjoitusopaan tai pari ja sarjakuvia, koirankoulutusoppaita ja lyhytproosaa, jota lukaisen novellin sieltä, raapaleen täältä silloin kun kaipaan nopean fiksin.

Kun olin lapsi, meillä luettiin kotona paljon. Luettiin yhdessä omissa sohvan nurkissa tai toisillemme ääneen. Luettiin ennen nukkumaan menoa ja ennen töihin tai kouluun lähtöä. Myöhemmin taisin lukea silloinkin, kun olisi pitänyt nukkua. Kuvakirjoja, sarjakuvia, romaaneita lapsille, nuorille ja aikuisille. Kaikkia ristiin rastiin ja limittäin.

Lukutaito on avannut minulle koko maailman. En olisi opiskellut kolmea korkeakoulututkintoa, jos lukeminen ei olisi miellyttänyt. En olisi rakentanut itselleni sellaista mielikuvitusta, joka minua nyt kantaa. En olisi koskaan tullut kirjoittajaksi. Ilman lukutaitoa en olisi minä.

Ilahdun joka kerta, kun näen ihmisen kirjan kanssa kahvilassa, puiston penkillä tai junassa. Rakastan antaa läheisilleni kirjoja lahjaksi – ja myös minua voi aina ilahduttaa kirjalla. Kansainvälinen lukutaitopäivä on yksi suosikkipäivistäni.  

Lue lisää:
Kansainvälinen lukutaitopäivä
Read Hour
Agenda 2030

In English

Today, 8 September, we celebrate International Literacy Day. The purpose of the day is to recall the importance of literacy and education. Literacy is a human right that allows people to develop and have an education. It is important for equality, democracy and a sustainable future. Literacy is also an essential skill for girls’ future. Literacy is included in the UN Program of Action on Sustainable Development. It is Agenda2030’s goal number 4.

On the same day, we also will celebrate the Read Hour, when the Children and Youth Foundation challenges Finland as a whole to read for an hour starting at 7 pm. Finnish literacy has collapsed and less time is spent on reading, which has negative effects on children and youth.

For me, literacy is one of the most important skills in my life. I learned to read at a young age and since then my nose has been stuck in the book regularly. Currently I am reading Joe Hill’s Horns and Cassandra Clare’s The Red Scrolls of Magic. At Book Beat I listen to Sally Green’s Smoke Thieves. Usually there is also some writing guides, comics and dog owner guides in my reading list too. And when I need a quick fix I read novel or a drabble.

When I was a kid, we read a lot at home. We read together on our corners of the couch or out loud to each other. We read before bedtime and before going to work or school. Later I would read even when I should have slept. Picture books, comics, novels for children, youth and adults.

Literacy has opened up the world to me. I wouldn’t have been studying for three college degrees if I hadn’t enjoyed reading. I would not have built up the imagination that now makes me the person I am. I would never have become a writer. Without literacy I would not be me.

It makes me happy every time I see a person with a book in a café, on a park bench or on the train. I love giving books to my loved ones as a gift – and I can always be delighted with a book. International Literacy Day is one of my favorite days.

Read more:
International Literacy Day

Häikäisevät kirjoittajat / Amazing Writers: Shimo Suntila

In Englis Below

On jälleen aika esitellä vaikutuksen tehnyt kirjoittaja. Kun luin ensimmäisen kerran Shimo Suntilan raapaleita Sata kummaa kertomusta -teoksesta ihastuin heti tapaan, jolla Shimo saa scifinkin tuntumaan ihmisläheiseltä ja herkältä. Kun pääsin vielä Shimon asiantuntevaan oppiin Kirjan talon spekulatiivisen fiktion hautomossa, tiesin, että haluan hänet blogini Häikäisevät kirjoittajat -juttusarjaan. Suosittelen lämpimästi tutustumaan Shimon teksteihin ja teoksiin.

Shimo muuten toimitti yhdessä Artemis Kelosaaren kanssa kehokauhuantologian Tämä jalka ei ole minun : kauhuja omasta kehosta (Tajunta Media, 2017), jossa julkaistiin novellini Maan korvessa kulkevi lapsosen tie.

Kuka olet?

Olen Shimo Suntila, turkulainen elämäntapanörtti. Kiinnostuin scifistä jo ennen kuin osasin lukea ja sillä tiellä olen edelleen. Spefi on se genre, jota elän ja hengitän, ja jota myös tuotan. Vaikka periaatteessa voisin hyvinkin kirjoittaa puhtaasti mainstreamin piiriin putoavan tarinan, käytännössä hinku katsoa maailmaa nyrjähtäneen todellisuuden näkövinkkelistä voittaa aina.

Mikä saa sinut kirjoittamaan?

Jo ala-asteella pidin ainekirjoituksesta. Jokin omien kirjoitelmien tekemisessä oli hauskaa, joten siihen tuli myös panostettua. (Sitähän lahjakkuus on: energian panostaminen kivaan asiaan siinä määrin, että siinä tulee suhteellisen hyväksi.) Nykyään nimenomaan tarinoiden kertominen on ”se juttu”. Toiset käyvät lenkillä tai tahkoavat rahaa, minä haastan itseäni kirjoittamaan parempia stooreja korkeammalla laadulla. Kirjoittaminen on elämäntapa siinä missä scifin harrastaminenkin. Jos en kohta joka päivä kirjoitakaan, niinä päivinä kuitenkin mietin, että pitäisi kirjoittaa. Ja vaikka on aina mahtavaa kuulla lukijoilta palautetta ja kiitosta, eikä tätä puolta pidä lainkaan väheksyä, kai se kirjoittamisen tarve kiteytyy sisäiseen pakkoon – ilmankaan en osaa olla.

Miten sinusta tuli kirjailija?

Kirjailija minusta tuli ihan päätöksellä, mutta sitä edelsi ura harrastekirjoittelijana. 00-luvun loppupuoliskon vietin syvällä monenpelattavien nettiroolipelien maailmoissa, tärkeimpinä Star Wars Galaxies ja City of Heroes (WoWissakin liehuin hetken). Pelasin tuntikausia joka ikinen ilta, ja nimenomaan roolipelasin. Jo parissa viikossa jokainen hahmo alkoi elää omaa elämäänsä, ja pian illan aikana koetut tapahtumat eivät riittäneet. Ryhdyin kirjoittamaan novelleja hahmon menneisyydestä tai seikkailuista päiväsaikaan ja postailin niitä yhteisömme foorumille. Pikkuhiljaa siinä puuhassa aloin päästä jyvälle sellaisista asioista kuin draaman kaari, rytmitys ja dialogi, ja suoritin kokeita erilaisilla kerrontatekniikoilla.

Aika aikaansa kutakin. Pelit kuivuivat kokoon, mutta halu kirjoittaa jäi elämään vahvana.

Vuonna 2011 olin kirjoitellut hieman, yhden novellin ja kourallisen raapaleita, mutta se osoitti vain sen, että jos kirjoitan silloin, kun päällä on fiilis tai jopa inspiraatio, en ikinä saa kirjoitetuksi niin paljon kuin haluaisin. Olen pohjimmiltani hyvin laiska. Piti siis keksiä keino ohittaa tuo laiskuus.

Niinpä päätin, että vuonna 2012 kirjoittaisin joka päivä. Ainoa keino pitää sellaisesta päätöksestä kiinni oli alistaa koko proggis ryhmäpaineelle ja suuren yleisön valvottavaksi. Lupasin julkisesti kirjoittavani yhden raapaleen (raapale on tasan satasanainen tarina) vuoden joka päivä ja postaavani sen blogiini. Sitä sitten lähdin toteuttamaan, ja samalla tahkosin novelleja antologioihin sekä kirja-arvosteluja blogiin. Sinä vuonna opin kirjoittamisen rutiinin ja kirjoitin 366 raapaletta (oli karkausvuosi).

Vuotta myöhemmin julkaisin esikoiseni, raapalekokoelman Sata kummaa kertomusta.

Millainen rooli kirjoittamisella on elämässäsi?

Kirjoittaminen on alati läsnä. Kun en kirjoita, ajattelen sitä. Koko ajan on pari kolme projektia menossa, ja yleensä kaksi deadlinea viuhahtanut ohi. Hengaan kirjoittajien kanssa sosiaalisesti. Käyn kirjoittajapiireissä ja kirjoittajaleireillä. Juoksen kirjallisissa riennoissa lukemassa tekstejäni. Muutoin se pelkästään olisi lähes koko identiteettini, mutta kerään kirjoja sellaisella vimmalla, että se on toinen asia, josta minut tiedetään. Olikin siis luonnollista kirjoittaa novellikokoelma kirjoja keräävästä Bibliofiilistä. Se on pelottavissa määrin omakuvani.

Mitä työn alla nyt?

Romaani, itse asiassa kaksi. Ja novelleja. Mutta niitä nyt on aina menossa pari kolme, tai enemmän. Ja läjä raapaleita pitäisi kirjoittaa. Ja edistää yhtä elokuvakäsistä, joka on takunnut jo pari vuotta. Mainitsinko, että romahdin tässä pari kuukautta sitten työuupumuksen vuoksi ja palautuminen on edelleen meneillään oleva prosessi?

Missä näet itsesi 5-10 vuoden kuluttua?

Tähän mennessä olen julkaissut vain novelleja. Niiden tekeminen on, jos ei nyt suoranaisen vaivatonta, ainakin helppoa. Sen minä osaan. Mutta on aika saattaa romaanimittainen teksti valmiiksi ja kustantajan pöydälle, ja toivoakseni myös lukijoiden saataville. Optimistina luulen, että 10 vuoden kuluttua niitä on ilmestynyt jo aika liuta. Kun nyt saisin sen ensimmäisenkin valmiiksi.

Kiitos Shimo, että jaoit ajatuksiasi kirjoittamisesta. Odotan innolla, että pääsen lukemaan Suntilaa myös romaanimitassa.

Lue lisää Shimon ajatuksia ja tutustu hänen tuotantoonsa osoitteessa: routakoto.com

Lue lisää ajatuksiani spekulatiivisen fiktion hautomosta ja erityisesti Shimo Suntilan kurssikerrasta.

Tutustu myös muihin häikäiseviin kirjoittajiin blogissani.

In English

It’s time to introduce another author who has amazed me with his skills. The first time I read Shimo Suntila’s short stories, or drabbles to be exact, in his collection called Sata kummaa kertomusta (A Hundred Weird Tales), I fell in love with the way Shimo makes sci-fi feel very sensitive and human. After attending to Shimo’s sci-fi lesson in the fantasy and sci-fi writing class, I knew I wanted to interview him in my blog.

Who are you?

I am Shimo Suntila, a Turku-based lifestyle nerd. I became interested in sci-fi even before I could read. It is the genre I live and breathe and also produce. In principle, I could write a story that falls into the purely mainstream category, but in practice, the urge to see the world from an odd point of view always wins.

What makes you write?

I liked to write already in primary school. Writing my own texts was fun so I wanted to invest in it. (That’s what talent is: investing energy in a thing you like, and making progress with it.) Nowadays, telling stories is the thing for me. Others go jogging or stacking money, I challenge myself to write better stories with better quality. To me, writing is a way of life, as is Sci-fi. If I didn’t write every day, I would think I should. And even if it is always good to hear the feedback from readers, the writing is more like an inner must to me, I just can’t be without it.

How did you become a writer?

I became an author by a choice, but I was a writer long before that. At the beginning of the 2000s, I went deep in the world of multiplayer online roleplaying games, the most important ones being Star Wars Galaxies and City of Heroes (WoW too for a while). I played role-playing games for hours every single night. In just a couple of weeks, every character started to live their own lives and form extended stories in my head. I started to write short stories about their past and new adventures and posted them to our gaming forums. I began to understand things like drama, rhythm, and dialogue and performed experiments with different techniques of storytelling.

After the games dried up, the desire to write remained strong.

In 2011, I had written one short story and a handful of drabbles. It taught me that if I only write when I feel like it, I will never write as much as I would like to. I am basically a lazy person. So I had to come up with a way to bypass that laziness.

In 2012 I decided to write every day. To keep my decision, I promised to publish one drabble (short story of 100 words) in my blog every day. While I did that I also wrote short stories to anthologies and book reviews to my blog. That year I found my writing routine and I wrote 366 drabbles (it was a leap year).

A year later, I published my first book, a collection of a hundred drabbles called A Hundred Weird Tales.

What is the role of writing in your life?

Writing is always present. When I don’t write, I think about it. I have always a few projects going on and a couple of deadlines passing. I participate in writing groups and writing camps. I read my texts in literature events. Otherwise writing would simply be almost my entire identity, but I am collecting books with such a fuss that it is another thing I am known for. So it was natural to write a short story collection about a Bibliophile that collects books.

What are you writing now?

A novel, actually two. And short stories, like always. And a lot of drabbles should be written. And a movie script. Did I mention that I had a burn out while ago and recovery is still an ongoing process?

Where do you see yourself in 5-10 years?

So far, I have published only short stories. Doing them is natural to me. But it is time to finish a novel script and hopefully get it published. As an optimist, I think that after 10 years, I have already published many novels, but first I need to finish one.

Thank you, Shimo for sharing your thoughts.

Read more my thoughts about the Sci-fi and Fantasy Writing class and Shimo Suntila’s lesson.

Read all the Amazing Writers interviews.

Lukeminen kannattaa / Reading is Essential

In English Below

Noin vuosi sitten lakkasin lukemasta. Halusin kyllä, mutta yhtäkkiä en osannut. Aloitin monta kiinnostavaa kirjaa, mutta en päässyt tunnelmaan. Teokset eivät imeneet mukaansa, eivät avanneet maailmaansa. Aloitettujen, lukemattomien kirjojen pino yöpöydällä kasvoi. Jossain vaiheessa annoin periksi. En enää edes yrittänyt. Samaan aikaan kirjoittaminen muuttui takkuiseksi pakkopullaksi.

Ystäväni suosituksesta rekisteröidyin äänikirjapalveluun. Selasin nimikkeitä ja aloitinkin muutaman teoksen kuuntelun, mutta en pystynyt keskittymään. Olin kuitenkin jo pitkään haaveillut kuuntelevani Stephen Kingin On Writing -teoksen Kingin itsensä lukemana. Kirjoitusoppaan ja elämänkerran yhdistelmä kulki mukanani työmatkoilla. Yli kymmenen tunnin kuuntelu tapahtui kuin itsestään reilun viikon aikana.

Olen kuullut lukuisia kertoja, että kirjoittaa voi vain jos lukee paljon.  Olen tiennyt sen, ymmärtänyt sen, mutta en ehkä koskaan tajunnut sitä. Joku tavassa, jolla King asian esitti, onnistui avaamaan silmäni. En alkanut lukea uudestaan siksi, että King käski kirjassaan lukea mahdollisimman paljon, vaan siksi, että tajusin tarvitsevani fiktiivisiä tekstejä elämääni selättääkseni omat kirjoitusjumini.

Lukeminen antaa minulle paljon. Se on osaltaan eskapismia, osaltaan ajankulua, enimmäkseen kuitenkin mielikuvituksen jumppaamista. Mitä enemmän luen, sitä paremmin voin. Mieleni pysyy avoimena ja virkeänä, luovuudelle alttiina ja aktiivisena. Tällä hetkellä kuuntelen yhtä kirjaa työmatkoilla, luen vuoteessa aamulla toista ja illalla kolmatta. Yöpöydällä pinossa on kirjoja, jotka jonottavat tulla luetuiksi.

Kingin On Writing avasi jonkinlaisen uuden tason lukemiseeni. Olen aina hätkähtänyt vaikuttavan tekstin, ovelien juonikäänteiden ja hienojen virkkeiden edessä, mutta nyt maistelen tekstiä toisella tavalla. Mietin kirjoittajan ratkaisuja. Miksi joku asia on ilmaistu juuri näin? Miten se vaikuttaa tarinaan tai lukukokemukseen? Millä tavalla henkilöhahmot reagoivat? Onko se uskottavaa? Miten reaktio vaikuttaa tarinan maailmaan, tai tarinan maailma reaktioon?

Tarinat eivät ole enää pelkkiä tarinoita. Eivät edes valmiiksi kirjoitetut tarinat. Nyt jokaisesta kirjoitetusta ja kirjoittamattomasta tarinasta tulee päässäni muovailuvahaa, joka vaikuttaa siihen, miten minä näen tai ajattelen tekstiä, todellisuutta ja tarinoita.

En tiedä, miksi lakkasin lukemasta. En tiedä, miksi siitä tuli niin vaikeaa. En tiedä, mitä menetin, kun lukeminen ei enää sujunut, mutta olen saanut jotakin parempaa tilalle. Olen lukenut yli kolmekymmentä vuotta, mutta vasta nyt tajuan, mitä lukeminen on.

Oletteko kokeneet samaa? Onko tapanne lukea tai ajatella lukemista muuttunut vuosien saatossa?

In English

About a year ago I stopped reading. I wanted to, but suddenly I couldn’t. I started to read many interesting books, but I didn’t get into them. I was unable to sink into the story or the world of the books I tried to read. The pile of books I couldn’t read grew on my nightstand. At some point I gave up. I stopped trying. At the same time, writing became hard.

On a friend’s recommendation I chose an audiobook service. I was browsing the books but couldn’t focus on listening. However, I had thought about listening to Stephen King’s On Writing, read by King himself, so I decided to try that one out. The combination of writing guide and autobiography worked well. I listened to it on my bus rides to work.

I’ve heard numerous times that one can only write if they read a lot too. I have known it, understood it, but I haven’t really figured out what it meant for me. But there was something in the way King put it that made me open my eyes. I didn’t start reading again because King told me to read as much as possible, but because I realized that I needed fiction in my life to get my own writing going on again.

Reading gives me a lot. It is partly escapism, partly a way to consume time, but mostly it is something that feeds my imagination. The more I read, the better I can write. My mind remains open and active, exposed to creativity. I am currently listening to one book on my bus rides to work, reading in bed one in the morning and another in the evening. My nightstand is now filled with books that eagerly wait to be read.

King’s On Writing helped me to get on the next level with reading. I’ve always been fascinated by affective texts, genius plot twists and fine ass sentences, but now I feel the text in a new way. When I read I’m aware of the author’s solutions. Why is something expressed like that? How does it affect the story or reading experience? Why does characters react the way they do? How does their reactions affect the story world and how does the story world affect their reactions?

Stories are no longer just stories. Now every written and unwritten story becomes a sandlot to play with. And every sandlot will mold the way I see or think about the text, the reality, and the stories.

I don’t know why I stopped reading. I don’t know why it became so hard. I have no idea what I lost when reading no longer was an option for me. But now it is replaced with something better. I have read over thirty years, but only now I realize what reading actually can be.

Have you experienced the same? Has the way you read changed over the years?