In English Below
Jos olisitte kysyneet minulta muutama vuosi sitten, mikä on vaikeinta kirjoittamisessa, olisin sanonut aihe. On jäänyt melko elävästi mieleen, kun opettajani, kirjailija Petri Tamminen totesi Turun yliopiston luovan kirjoittamisen aineopintojen portfoliostani kutakuinkin näin: ”kyllä sä kirjoittaa osaat, mutta aiheet on vähän hakusessa vielä”.
No olihan ne, pahasti. Se oli aikaa, jolloin kuvittelin, että kirjailijan pitää kirjoittaa jotain maailmaa mullistavaa. Sanoa jotain, millä on yleismaailmallisesti niin suuri merkitys, että lukijatkin pakahtuvat. Tai ainakin pelastaa se maailma. Rypeä pohjamudissa ja henkilökohtaisessa helvetissä ja ammentaa sitä kautta jotain realistisesti pätevää.
Kaltaiselleni kirjoittajalle ajatus oli ahdistavan suuri ja raskas. En ole syntynyt kultalusikka suussa, vaikka tähdet syntymäni hetkellä ovatkin saattaneet olla suhteellisen onnekkaassa linjassa. Olen tehnyt paljon töitä, mutta silti (tai ehkä juuri siksi) elänyt varsin mukavan elämän. Villihkön nuoruuden jälkeen asetuin aika varhain aloilleni ja keskiluokkaistuin mukavasti (kuulemma kirjailijoiden helmasynti nykyään). Omasta elämästä ei siis löytynyt mitään kovin järisyttävää paperille pantavaksi.
Halusin pitää kaiken realistisena ja kirjoittelin melko turhanaikaisia tarinoita melko turhista ihmisistä turhien tapahtumien keskellä. Ja vaikka tiedostin, ettei mikään teksti oikeasti ole turha, en löytänyt omaa ääntäni, sillä en löytänyt omia aiheitani. Luen paljon spekulatiivista fiktiota, ja nyt myöhemmin ajatellen on aika erikoista, etten koskaan ajatellun voivani kirjoittaa spefiä.
Vasta, kun sallin itselleni luvan rakentaa maailmoja arkirealismin ulottumattomista ja askartelin niihin henkilöhahmoja, joiden olemus poikkesi arkipäiväisestä, aloin löytää myös aiheita. Kun Versaillesin palatsissa järjestetään zombieapokalypsin jälkeen reivit tai Turun Toriparkista tulee kapinallisten tukikohta, kaikki on yhtäkkiä mahdollista. Ei ole enää rajoja tai lainalaisuuksia, joita ei voisi halutessaan kaataa. Ja ihmiset, ne poloiset, voi heittää mitä hurjimpiin tilanteisiin metamorfoitumaan enkeleiksi tai heräämään kuolleista aavelaivan kannella.
Eikä inhimillisyyttä tarvitse hukata silloinkaan. Samanlainen epävarmuus kiusaa sotasankarin hintelää poikaa, oli hänen isänsä taistellut maailmansodassa tai galaksien välisessä sodassa. Samalla tavalla tyttö rakastuu kyborgiin kuin ihmiseenkin, ja samalla tavalla ihmiset juonittelevat, pettyvät, surevat, iloitsevat ja innostuvat, vaikka maailma heidän ympärillään olisi vaihtoehtoinen.
Opin jossain vaiheessa, että kirjoittamisessa tärkeintä on päästä ihmisen iholle ja maailmaan sisään. Ne ovat ne pisteet, joihin myös lukija haluaa. Siksipä nykyään lähdenkin tekstintekoon maailma ja ihmiset edellä. Varsinainen aihe seuraa kyllä perässä. Ja kyllä, uskallan tunnustaa, että edelleen, ja aika usein, ne ihmiset päätyvät pelastamaan sen maailman, vaikkei se tarinani ydin olisikaan.
In English
If you had asked me a few years ago, what’s the hardest thing about writing, I would have said the subject. I remember vividly when my creative writing teacher, author Petri Tamminen, stated: ”You know how to write but you struggle with your subjects”.
That was the ugly truth. There was a time when I really believed that a writer should only write something revolutionary about the real world. Say something seriously meaningful and big about the life itself in a personal point of view and make the readers burst. Or at least save the world. For a writer like me, the idea was heavy. I have lived quite a nice life and I don’t have any huge personal issues to put in a paper.
Still, I was stuck with realism. I was stuck writing fairly futile stories about pretty futile people in the middle of the futile events. And although I was aware that every text is important in its own way, I could not find my own voice because I did not find my own topics. I read a lot of speculative fiction, and now, when I think of it, it’s quite odd that I never thought I could write science fiction or fantasy.
After I gave myself permission to build fantastic worlds and craft supernatural characters I started to find my voice and my stories. When the kids have a party in the Versailles Palace after a Zombie apocalypse or my hometown parking hall becomes a home base for rebellion commando, everything is suddenly possible. There are no limits or the laws of nature that could not be bend or break. And the characters can be thrown in all kinds of situations, to metamorph into angels or to sail the ghost ship.
And even then you can make the characters feel and act like humans. The war hero’s son can still be insecure even if his father fought battles between galaxies instead of the World War. And a girl can still fall in love with a Cyborg the same way she could fall in love with a human. Just like humans in the real world the characters in alternative worlds will intrigue, be disappointed, grieve, rejoice and get excited.
At some point, I learned that the most important thing in writing is to get inside the characters head and inside the world, you have built. These are the things that the reader wants too. So nowadays I try to build the world and design the characters first. The subject and the story will follow. And still, very often, my characters do save the world, even if it wouldn’t be the core of the story.