You can read the post in English on The Burning Squid website.
Olen aina pitänyt dystopioista. Osittain varmasti siksi, että tykkään scifistä ja kauhusta. Dystopiakuvauksessahan usein löytyy piirteitä molemmista. Eniten tulevaisuuden kauhuskenaarioissa minua kuitenkin kiehtoo niissä asuva toivo.
Kielitoimiston sanakirja määrittelee dystopian kuvitteelliseksi painajaismaiseksi paikaksi tai kauhukuvaksi tulevaisuuden yhteiskunnasta. Vielä kiinnostavamman määritelmän antaa Kotimaisten kielten keskuksen verkkosivulla Klaas Ruppel, jonka määrittelmässä dystopia on ”huono paikka”, josta ei haaveilla tai jonka ei toivota tulevan todeksi.
Sankarit syntyvät dystopioissa
Dystopia on vastakohta utopialle, täydelliselle ja harmoniselle maailmalle. Aina raja ei kuitenkaan ole niin mustavalkoinen. Etenkin viihdekuvastossa olemme tottuneet näkemään myös toisenlaisia tulkintoja, joissa utopia onkin vain karmiva totalitaarinen kulissi tai dystopia alkusysäys parempaan huomiseen. Dystopia ympäristönä motivoi sankaruuteen.
Minua synkissä tulevaisuuksissa vetää puoleen toivo. Kun tarinan maailma on synkkä ja sen yhteiskuntarakenteet yksilön kannalta julmat, avautuu tarinalle paljon mahdollisuuksia. Toivo synnyttää kapinan ja antaa rohkeutta toimia.
Tulevaisuusfiktio luo puitteita tulevalle toiminnalle
Osallistuin viime viikolla Turun yliopiston tutkimusverkosto KULTVAn Kuvitellut kaupungit -teemaseminaariin, jossa keskusteltiin muun muassa siitä, millaisia kaupunkien tulevaisuuksia kirjallisuudessa ja elokuvissa on kuviteltu. Samalla pohdittiin, mitä tulevaisuuskuvitelmien taakse kätkeytyy ja mitä kuvitelmat kertovat meistä ja meidän ajastamme.
Keskustelua heräsi myös siitä, miten fiktiivisiä tulevaisuuskuvitelmia voisi hyödyntää esimerkiksi kaupunkisuunnittelussa tai tulevien uhkien torjumisessa. Myös Kirjallisuudentutkija Lieven Ameelin (PhD) puheenvuorossa nousivat esiin toivo ja toimijuus. Tulevaisuusfiktio luo puitteita tulevalle toiminnalle ja niiden kautta voidaan tarkastella henkilökohtaisten valintojen vaikutusta monimutkaisessa maailmassa.
Ameelin mukaan fiktiossa voidaan turvallisesti käsitellä erilaisia tulevaisuuskäsityksiä. Koska dystopia ei varsinaisesti kuvaa yhteiskuntaa, vaan ihmisen suhdetta siihen, voi dystopian synnyttämä toimijuus ja sen kuvaus olla positiivista.
Mikä dystopioissa kiehtoo?
Yle uutisoi muutama vuosi sitten, että synkkä science fiction on suositumpaa kuin koskaan. Mutta mikä on fiktiivisten dystopioiden tulevaisuus? Voisi kuvitella, että ilmastokriisin, koronapandemian, äärioikeiston nousun ja poliittisten ristiriitojen värittämässä maailmassa haluaisimme paeta enemmin vaaleanpunaisiin unelmiin ja hilpeisiin tunnelmiin.
Mutta ehkä dystopioissa kiehtookin juuri se, että ne ovat vielä pahempia kuin oma ympärillä vellova todellisuus. Ehkä oma arki ja maailmantila tuntuvat siedettävämmiltä, kun uppoutuu hetkeksi vielä synkempiin maailmankuviin. Tai ehkä meitä jokaista vetää puoleensa dystopiakuvauksille tyypillinen pienen ihmisen mahdollisuus nousta kapinaan ja parantaa maailmaa ja vallitsevia oloja. Ehkä me tarvitsemme dystopioita löytääksemme sen pienen ihmisen sisältämme.
Jos dytopiat kiinnostavat, kannattaa tutustua Tampereen yliopiston dytopiaprojektiin Synkistyvät tulevaisuudenkuvat: Dystooppinen fiktio nykykirjallisuudessa. Myös projektin mediaosumista löytyy paljon kiinnostavaa luettavaa.
