NaNoWriMo2018: Riittävän hyvä / Good enough

In English Below

Mikä on minulle riittävän hyvää?

Perusviikko tekstin kanssa. Riittävät sanamäärät.  Uusia oivalluksia tarinaan. Tieto siitä, että alusta ja koko tarinan rakenteesta pitää muuttaa paljon.

Lasken sanoja. Välillä lasken merkkejä, kun unohdan laskea sanoja.

Opettelen uuden tekniikan ja katkaisen sanamäärän itselleni määräämään sanalukuun, vaikka kesken lauseen. Ei sovi minulle. Jää vaivaamaan pahalla tavalla.

Kirjoitan. Valutan sanoja sormista näppäimistölle, sieltä ruudulle.

Olen kone.

Kirjoituskone.

Lucas pettää Eemilin. Olekilta puuttuu edelleen sielu. Saatan olla rakastunut Verne Wellsin hahmoon. MIksi aina pahikseen?

Sanoja tällä viikolla: 7399
Sanoja kokonaisuudessaan: 21524
Matkaa tavoitteeseen: 28476

In English:

What is good enough for me?

Basic week with text. Enough words. New insights into the story. Knowledge of the fact that I need to change a lot in the story to make it work.

I Count words. Sometimes I count characters when I forget to count words.

I learn a new technique and stop writing when I reach the certain amount of words, even if it would be in the middle of the sentence. Not suitable technique for me. It haunts me in a bad way.

I am writing. I drain the words from my fingers to the keyboard and all the way to the screen.

I am a machine.

A typewriter.

Lucas betrays Eemil. Olek is still lacking some soul. I may be in love with Verne Wells’ character. Why I always fall for the villain?

Words this week: 7399
Words in total: 21524
Words to go: 28476

NaNoWriMo2018: kauhuviikko / Week of horror

In English Below

Marraskuun ensimmäistä täyttä viikkoa voinee tituleerata lähinnä kauhuviikoksi.

Kirjoittajan pahin painajainen on se, kun kaikki muu asettuu kirjoittamisen tielle. Työt, muut velvollisuudet ja elämä yleensä tekivät kirjoittamisesta mahdotonta ja siksi loppuviikon sanamäärät jäivät pyöreään nollaan. Onneksi yksi hyvä kirjoituspäivä piti huolen siitä, ettei olematonta tarvinnut merkata lopulliseen saldoon.

Viikon opetus on se, että itselleen pitää antaa lupa kirjoittaa ja kirjoittamisell pitää tehdä aikaa. Sanon aina, että kirjoittaminen on tärkeintä elämässäni, mutta miksi se ei näy teoissani? Olen huono aikatauluttaja, mutta ehkä kirjoittamiselle pitää ruveta merkitsemään slotteja kalenteriin. Kaikki hyvät vinkit kirjoittamisen aikatauluttamiseen ovat kullan kalliita ja otan niitä ilolla vastaan.

Tarinassa on edetty lähemmäs olennaista. Eemil, vieterisydäminen poika, on aivan kohta valmis nousemaan ilmalaiva Auran kyytiin ja tapaamaan sen eriskummallisen miehistön. Ihan kivuttomasti se ei kuitenkaan käy, ei kai minkään suuren seikkailun alkusysäys koskaan.

Sanoja tällä viikolla: 4762
Matkaa tavoitteeseen: 35 875
Sanoja kokonaisuudessaan: 14 125

In English:

The first full week of November could be titled as a week of horror.

The writer’s worst nightmare is the situation where everything else comes before writing. Work, other duties, and life, in general, made writing impossible this week, and therefore the word count was zero on most of the days. Fortunately, one good writing day saved me from marking zero as the total word count of the week.

The lesson of the week is that you must allow yourself to write and make time for it. I always say that writing is the most important thing in my life, but why doesn’t it show in my actions? I am a lousy scheduler, but perhaps I need to start to reserve some slots from my calendar just for writing. I accept all good tips how to schedule my writing.

The story is moving closer to action. Eemil, the boy with the clockwork heart, is just about to get aboard on airship Aura and meet its peculiar crew. However, like all beginnings of great adventures, it won’t be easy.

Words this week: 4762
Words in total: 14 125
Words to go: 35 875

Numero 11 / Number 11

In Eglish Below

Enää eivät mahdu antologiajulkaisuni kahden käden sormiin. Numero 11 ilmestyi viime viikonloppuna sopivasti Turun kirjamessuiksi ja siitä kävinkin messuilla keskustelemassa parin muun antologiaan kirjoittaneen kanssa osana ihan virallista messuohjelmaa. Samalla puhuttiin myös kirjottajakursseista, joista kirjoitinkin blogiini jo aikaisemmin.

Novellini numero 11, Ei jäädy koskaan, on tarina hieman epäonnisesta nuorukaisesta, joka yrittää selviytyä Aurajoesta nousseiden hirviöiden aiheuttaman apokalypsin keskellä. Virhearviointeihin sortuminen lienee tilanteessa väistämätöntä.

Ei jäädy koskaan julkaistiin Kirjan talon lukuvuoden 2017–2018 kirjailija-akatemian antologiassa Miljoonia tonneja vettä. Se on kirjailija-akatemian Viimeinen versio -antologiasarjan toinen kokoelma, ja sen teemana on joki. (Novellini Reipas poika julkaistiin sarjan ensimmäisessä kokoelmassa. Silloin teemana olivat kengät. Voit tutustua kaikkiin julkaistuihin novelleihini täällä.)

Kirjamessujen keskustelussa minulta kysyttiin muun muassa sitä, mistä ideat tarinoihini tulevat. Aiheista ja aiheiden vierestä kirjoitin blogissa jo aikaisemmin, mutta kysymys sai minut miettimään asiaa lisää. Miksi niin moni tekstini liittyy aina todellisessa maailmassa tapahtuviin kummallisuuksiin ja dystopioihin?

Pidän kauhusta ja kummallisuuksista, oma elämäni on melko tylsää ja tavallista. Ehkä haluan juuri siksi nähdä kaikki outoudet nimenomaan arkisissa maisemissa, kuten Turun jokirannassa tai puutalon kivijalkaan perustetussa levykaupassa. Todellisuuden ja spekulatiivisuuden kietoutuminen yhteen kiehtoo minua enemmän kuin suljettu fantasiamaailma tai ääretön avaruus. Ehkä sisälläni asustaa myös pikkuruinen realisti, joka aika ajoin haluaa muistuttaa olemassaolostaan.

Toinen asia, joka teksteihini vaikuttaa, on musiikki. Hyvin usein idea tai ajatus lähtee esimerkiksi jostain kappaleesta, sen tunnelmasta tai tulkinnasta. Kun idea jokihirviöistä oli asettunut päähäni, syntyi tarinan punainen lanka Pauli Hanhiniemen Joki ei jäädy koskaan -kappaleesta ja erityisesti sen sanoituksesta ”Mut kun on aina saatava viimeinen sana”. Avaan musiikin ja kirjoittamiseni suhdetta blogissa myöhemmin.

Miljoonia tonneja vettä on saatavilla paikallisista kirjastoista sekä Kirjan talolta, yhteystiedot löytyvät täältä.

In English:

Now I can’t count my published short stories with my fingers anymore. Number 11 was published as part of a new short story anthology last week, and I was invited to talk about the story and writing classes in a panel at the Turku book fair last weekend. (You can read more of my thoughts about writing classes here).

The Short story number 11, written in Finnish, is called Ei jäädy koskaan (Freezes Never). It is a story of a somewhat unlucky young man who tries to cope with the apocalypse caused by the river monsters. Under the circumstances, some errors of judgment will happen.

The anthology where my short story was published is called Miljoonia tonneja vettä (Million tons of water). The river-themed short story collection is the official anthology of our last semester’s writing class.

During the book fair, I was asked, among other things, where my ideas came from. I wrote about subjects in my blog earlier, but the question still got me wondering. Why are so many of my texts always related to oddities in the real world?

I like horror and strange things, my own life is pretty boring and ordinary. Perhaps I just want to see all the weirdness in the everyday scenery. Mixing reality with supernatural fascinates me more than closed fantasy worlds or the infinite space. Maybe inside me, there is also a tiny realist who wants to remind of its existence from time to time.

The other thing that influences my writing is music. Very often my ideas come from the mood or reading of a certain song. After having the idea of river monsters stuck in my head the core of my story was born from Finnish song called Joki ei jäädy koskaan (The River Will Never Freeze) by Pauli Hanhiniemi and its lyrics about people who always need to get the last word. I will open the relationship between music and my writing later on the blog.