Kategoria: pohdintaa / pondering

Dystopioissa asuu toivo / Hope lives in dystopia

You can read the post in English on The Burning Squid website.

Olen aina pitänyt dystopioista. Osittain varmasti siksi, että tykkään scifistä ja kauhusta. Dystopiakuvauksessahan usein löytyy piirteitä molemmista. Eniten tulevaisuuden kauhuskenaarioissa minua kuitenkin kiehtoo niissä asuva toivo.

Kielitoimiston sanakirja määrittelee dystopian kuvitteelliseksi painajaismaiseksi paikaksi tai kauhukuvaksi tulevaisuuden yhteiskunnasta. Vielä kiinnostavamman määritelmän antaa Kotimaisten kielten keskuksen verkkosivulla Klaas Ruppel, jonka määrittelmässä dystopia on ”huono paikka”, josta ei haaveilla tai jonka ei toivota tulevan todeksi.

Sankarit syntyvät dystopioissa

Dystopia on vastakohta utopialle, täydelliselle ja harmoniselle maailmalle. Aina raja ei kuitenkaan ole niin mustavalkoinen. Etenkin viihdekuvastossa olemme tottuneet näkemään myös toisenlaisia tulkintoja, joissa utopia onkin vain karmiva totalitaarinen kulissi tai dystopia alkusysäys parempaan huomiseen. Dystopia ympäristönä motivoi sankaruuteen.

Minua synkissä tulevaisuuksissa vetää puoleen toivo. Kun tarinan maailma on synkkä ja sen yhteiskuntarakenteet yksilön kannalta julmat, avautuu tarinalle paljon mahdollisuuksia. Toivo synnyttää kapinan ja antaa rohkeutta toimia.

Tulevaisuusfiktio luo puitteita tulevalle toiminnalle

Osallistuin viime viikolla Turun yliopiston tutkimusverkosto KULTVAn Kuvitellut kaupungit -teemaseminaariin, jossa keskusteltiin muun muassa siitä, millaisia kaupunkien tulevaisuuksia kirjallisuudessa ja elokuvissa on kuviteltu. Samalla pohdittiin, mitä tulevaisuuskuvitelmien taakse kätkeytyy ja mitä kuvitelmat kertovat meistä ja meidän ajastamme.

Keskustelua heräsi myös siitä, miten fiktiivisiä tulevaisuuskuvitelmia voisi hyödyntää esimerkiksi kaupunkisuunnittelussa tai tulevien uhkien torjumisessa. Myös Kirjallisuudentutkija Lieven Ameelin (PhD) puheenvuorossa nousivat esiin toivo ja toimijuus. Tulevaisuusfiktio luo puitteita tulevalle toiminnalle ja niiden kautta voidaan tarkastella henkilökohtaisten valintojen vaikutusta monimutkaisessa maailmassa.

Ameelin mukaan fiktiossa voidaan turvallisesti käsitellä erilaisia tulevaisuuskäsityksiä. Koska dystopia ei varsinaisesti kuvaa yhteiskuntaa, vaan ihmisen suhdetta siihen, voi dystopian synnyttämä toimijuus ja sen kuvaus olla positiivista.

Mikä dystopioissa kiehtoo?

Yle uutisoi muutama vuosi sitten, että synkkä science fiction on suositumpaa kuin koskaan. Mutta mikä on fiktiivisten dystopioiden tulevaisuus? Voisi kuvitella, että ilmastokriisin, koronapandemian, äärioikeiston nousun ja poliittisten ristiriitojen värittämässä maailmassa haluaisimme paeta enemmin vaaleanpunaisiin unelmiin ja hilpeisiin tunnelmiin.

Mutta ehkä dystopioissa kiehtookin juuri se, että ne ovat vielä pahempia kuin oma ympärillä vellova todellisuus. Ehkä oma arki ja maailmantila tuntuvat siedettävämmiltä, kun uppoutuu hetkeksi vielä synkempiin maailmankuviin. Tai ehkä meitä jokaista vetää puoleensa dystopiakuvauksille tyypillinen pienen ihmisen mahdollisuus nousta kapinaan ja parantaa maailmaa ja vallitsevia oloja. Ehkä me tarvitsemme dystopioita löytääksemme sen pienen ihmisen sisältämme.

Jos dytopiat kiinnostavat, kannattaa tutustua Tampereen yliopiston dytopiaprojektiin Synkistyvät tulevaisuudenkuvat: Dystooppinen fiktio nykykirjallisuudessa. Myös projektin mediaosumista löytyy paljon kiinnostavaa luettavaa.

Kuva Carroll MacDonald Pixabaystä

Kotiinpaluu / Homecoming

In English below

Kevät on ollut pitkä. Vaikea sanoa mitään sen rakentavampaa.

Päätin kokeilla bloggarisiipiäni toisella alustalla, mutta koronakevät vei innon niin bloggaamisesta kuin kirjoittamisestakin. Seurasin ristiriitaisin tuntein niitä, jotka löysivät poikkeusoloista lisää aikaa ja virtaa kirjoittamiseen. Olin iloinen heidän puolestaan, mutta samalla myös kateellinen.

Minulle kevät ei ollut pitkä ainoastaan poikkeustilan takia. Erosin pitkästä, hyvästä parisuhteesta viime syksynä. En summaile eroa enempää, mutta yksinasumiseen ja kahden koiran yksinhuoltajuuteen tottuminen on ollut hidasta.

Tammikuussa aloitin jatko-opinnot yliopistossa. Motivaatio oli aluksi korkealla, mutta kurssien etäistyttyä ja suunnitelmien muututtua jäin vähän tuuliajolle. Onneksi suunta on nyt oikea ja apurahahakujen lisäksi olen päässyt muotoilemaan ensimmäisten tutkimushaastattelujeni runkoa.

Keväällä teatterikriitikon hommat jäivät tauolle muutamaksi kuukaudeksi, sillä yhtäkkiä ei ollut arvosteltavaa. Nyt olen palannut varovasti teatterin pariin. Onneksi meillä vielä on kesäteattereita, joiden ulkoilmatiloissa voidaan turvaväleistäkin huolehtia helpommin.

Uuden alun sain vihdoin The Burning Squid -projektista, jonka käynnistin yhdessä kirjoittajakollegani Andrew Stanley Burnsin kanssa. Aiomme vielä hetken olla salaperäisiä, mutta sen verran voin jo paljastaa, että tarkoituksemme on yhdistellä fantasiatarinoita sekä lauta- ja roolipelejä. Löydät liekehtivät lonkerot verkkosivustoltamme, Facebookista ja Instagramista. The Burning Squidin työkieli on englanti.

The Burning Squidin myötä päätin herätellä myös Perjantaipanos blogini henkiin vanhalla tutulla kaavalla. Pohdin edelleen kirjoittamista harrastuksena ja ammattina, julkaisen fiktiotekstejä ja innostun sanataiteesta. Kiva olla kotona taas.

In English

Spring has been long. It’s hard to really say anything more constructive than that.

I decided to try blogging on another platform, but Corona Spring took away the joy from both blogging and writing. With mixed feelings, I followed those who found more time and energy to write. I was happy for them, but at the same time I was jealous.

For me, spring wasn’t long just because of the exceptional time. I ended a long, good relationship last fall. I won’t sum it further, but it has taken time to get used to living alone again.

In January, I started postgraduate studies at the university. The motivation was high at first, but as the courses moved online and the plans changed, I just frozed. Fortunately, I got back on track and I am applying funding and planning my first research interviews.

My work as theatre critic also ended when suddenly there was no theatres to review. Now I am finally back on saddle because we now have outdoot summer theatres running.

I finally found my flow again as a writer when we finally launched The Burning Squid project with my co-author Andrew Stanley Burns. We are still being little mysterious about it, but what I can tell is that we will be combining fantasy stories and board and role-playing games. You can find The Burning Squid on our website, Facebook and Instagram.

With The Burning Squid, I also decided to bring The Friday Press back to life. The blog continues with a familiar pattern. I continue to blog about writing, publish fiction texts and get excited about words and stories. Nice to be home again.

Uusia suuntia / New Directions

Kuva/Photo Mari Saloniemi

In english below

Pahoittelut hiljaiselosta. Olen aloittanut jatko-opinnot Turun yliopistossa. Väitöskirjassani Tutkin, miten fanikäytäntöjä voitaisiin hyödyntää fanikulttuurien ulkopuolla lukemisen edistämisessä.

Elämä on ollut hektistä opintojen ja työn keskellä. Oma kirjoittaminen on etsinyt suuntaviivoja. Perjantaipainos blogina päättyy tähän, mutta sivusto jatkaa kirjoittaja- ja tutkijaidentiteettini kotina. Eli perinteisenä verkkosivuna, portfolionani ja ja ammatillisena käyntikorttinani. Blogin kirjoittaminen jatkuu blogiportaali Lilyssä, jossa uusi blogini Pardon my Finglish keskittyy kirjoittamisen lisäksi myös muuhun elämään. Sosiaalisen median kanavat toimivat, kuten ennenkin (facebook täällä ja Insta täällä). Eli hyvästejä en ole jättämässä, ehkä ennemminkin virtaviivaistamassa tätä kokonaisuutta, jotta kirjoittamiselle jäisi enemmän aikaa kaiken muun ohella.

Muutokset Perjantaipanos.com-sivustolle tapahtuvat pikkuhiljaa. Älkää siis ihmetelkö, jos välillä kokonaisuus näyttää vähän hassulta.

Kiitos, kun olette lukeneet blogiani.

In English

I am sorry for being quiet so long. I started my PhD studies. I am researching how fan based actions can be used outside of fandoms to inspire people to read.

Life has been hectic trying to balance work and studies. My fiction writing has been trying to find some guidelines too. So I have decided to end The Friday Press as a blog and redesign the site to my professional portfolio. I am writing a new blog called Pardon my Finglish in a blog portal called Lily. That blog will be mainly in Finnish and have some other elements than writing too. I promise to write a short summary on every post in English.

You can find me from social media (Facebook and Instagram) as always.

Thank you for reading this blog.