Linnuista ja ihmisistä – novelli / Of Birds and People – Short Story in Finnish

Short Summary in English: Not quite a short story. More like a testing of the world and characters. Maybe a beginning of something. A dystopia where all animals and almost all adults are gone. 

(Ei aivan novelli kuitenkaan. Ehkä enemmän maailmanrakennusta ja henkilöhahmojen testausta. Ehkä jonkun alku. Dystopia, jossa eläimet ja melkein kaikki aikuiset ovat kadonneet.)

Kirkkaan vihreä kummipallo kimpoili holtittomasti betonihallin seinissä. Heli näytti keskittyneeltä seuratessaan sen notkeaa pomppimista ja väisti nopealla sivuaskeleella superpalloa, kun se suhahti hänen ohitseen ottaakseen uutta vauhtia vastakkaisesta seinästä. Pari nopeaa pomppua vielä ja sitten riitti. Heli nosti kätensä ja nappasi vauhdikkaan lelun sormiinsa suoraan ilmasta.

”Jokohan ruoka on valmis?” hän kysyi seinään nojailevalta veljeltään.

Noppa kohautti olkapäitään välinpitämättömästi, mutta seurasi siskoaan ulos betonihallista. Oli torstai, luvassa olisi papuja, harvinaista herkkua. Papujen kanssa parasta olivat yrteillä maustetut perunat, mutta saattoi lisukkeena olla jotain muutakin. Nopan maha kurisi odottavasti.

Kasvava lapsi tarvitsee proteiinia. Noppa muisti lukeneensa lauseen jostain ikivanhasta esitteestä, joka mainosti erilaisia kasviproteiinin lähteitä. Nyt proteiinia sai kasvatuskeskuksessa yleensä limaisena kuitumössönä, mutta torstai oli kaikkien odottama ruokapäivä. Silloin sai ihan oikean ruoka-annoksen, joka muistutti Noppaa lapsuudesta, isästä ja äidistä.

Heli hypähteli kevyesti edellä kädet syvällä anorakin taskussa. Noppa tiesi, että sisko pitäisi aarteensa, vihreän superpallon, visusti piilossa. Muovilelut oli kerätty pois jo vuosia sitten ja niistä oli valmistettu hyötyesineitä. Heli oli löytänyt pallon kaivauksilta ja tehnyt siitä suurimman salaisuutensa. Vain Noppa tiesi pallosta. Heli muistutti itsekin pientä ja vilkasta kumipalloa tanssahdelleessaan polkua pitkin. Askeleet veivät siksakkia laidasta laitaan, aivan kuin Helin korvissa olisi soinut hilpeä marssilaulu, jonka tahdissa tyttö seurasi näkymätöntä hyppyruudukkoa kohti päärakennusta.

Suuressa ruokasalissa tuoksui vastapaistettu peruna ja pippuri. Vesi nousi väkisinkin kielelle, kun nuuhki ruuan lupaavaa tuoksua. Noppa ja Heli ottivat tarjottimet ja asettuivat jonon jatkoksi odottamaan vuoroaan.

Kolme vuotta sitten Noppa oli ollut yhdeksänvuotias ja Heli vasta neljä. Molemmat olivat olleet nälkiintyneitä ja likaisia astuessaan ensimmäistä kertaa kasvatuslaitokseen. Suurten teollisuushallien varjot olivat langenneet uhkaavina tiukasti toisiaan kädestä pitävien sisarusten ylle. Muita lapsia oli hiipinyt heidän lähelleen tuijottamaan ja osoittelemaan. Noppaa pelotti, mutta hän päätti olla rohkea, nosti päänsä pystyyn ja tuijotti takaisin valiten kasvoilleen kaikkein hurjimman irvistyksensä.

Luula otti heidät äidillisesti vastaan, esitteli laitoksen aikuiset ja opetti tavoille. Sitten Noppa ja Heli jäivät oman onnensa nojaan muiden orpolasten pariin. Noppa tiesi, miten erilaista oli, kun oli isä ja äiti. Turvalliset vanhemmat, jotka ostivat lapsilleen karkkia ja rakensivat värikkäitä paperilennokkeja. Kauniit paperilennokit tekivät Nopan ja Helin iloisiksi, mutta suututtivat ekoristit. Noppa muisti, miten illalla oli satanut tuhkanharmaata lunta, joka oli värjäytynyt punaiseksi ekoristien nostaessa kirveensä ilmaan. Noppa oli pitänyt kättä Helin suun edessä, ettei tämä huutaisi, kun isä ja äiti olivat hitaasti muuttuneet ravinnoksi maaperälle, jota ihmiset yrittivät edelleen viljellä. Onneksi Heli ei tuntunut muistavan siitä mitään.

Äkäinen pisto käsivarressa palautti Nopan ruokasalin hälinään. Heli katseli häntä ilkikurisesti haarukka oikeassa kädessään ja näytti kieltä. Noppa hieraisi käsivarttaan, haarukan piikit olivat jättäneet ihoon neljä punaista painaumaa, mutta eivät olleet onneksi menneet läpi.

Sisarukset valitsivat paikan Annun ja Tinkan pöydästä salin takaikkunan vierestä. Siitä näki sammakkolammelle. Noppa ei tiennyt, mistä nimi tuli. Ainakaan yhtään sammakkoa lammessa ei koskaan uiskennellut. Ei mitään muutakaan. Sammakkoeläimet, siinä missä nisäkkäät, linnut ja matelijatkin, oli tapettu sukupuuttoon jo aikoja sitten. Ihminen oli ainut laji, joka vielä onnistui kärvistelemään pikkuhiljaa kuolevalla planeetalla. Senkin Noppa oli lukenut jostain, mutta ei enää muistanut mistä.

Matalien käkkyräisten puitten latvat niiasivat kohti veden pintaa upottaen harvoja lehtiään kohti vihreänharmaata vettä. Aivan kuin puut olisivat halunneet juoda latvoillaan, kun juuret eivät enää löytäneet nestettä kovaksi kuivuneesta maasta. Aurinko käristi puita ja maata raskaan pilviharson läpi kuumana ja petollisena. Koko lampi kylpi sen tunkkaisessa valossa.

”Mä näin eilen linnun”, Annu sanoi kesken ruokailun.

”Ihan varmaan joo”, Noppa murahti ja työnsi haarukallisen papuja ja perunaa suuhunsa. Annulla oli aina ollut vilkas mielikuvitus. Tytön silmissä leijaileva puunlehti muuttui nopeasti perhoseksi ja narulla hulmuava pyykki lintuparveksi.

”ihan oikeasti ihan oikean linnun. Sellaisen pienen, ruskean, pullean linnun”, Annu intti.

”ihanko tosi?!? Missä?!?” Heli kiljaisi eikä Noppa pitänyt siskonsa innostuneesta äänensävystä.

”Muurin takana”, Annu paljasti kuiskaten. ”Me kiivettiin Tinkan kanssa muurille, kun aikuiset olivat sisällä palaverissa ja siellä se pikkulintu hyppelehti pitkin heinikkoa. Me katsottiin kiikareilla. Tinkalla on ne pienet, millä näkee yhtä kauas kuin isoilla. Se oli ihan varmasti ihan oikea lintu.”

”Mennäänhän mekin katsomaan sitä? Noppa, mennäänhän?” Heli alkoi vaatia. ”Mä haluan nähdä sen linnun. Olikohan se sellainen kuin niissä kirjoissa, joita äidillä oli? Olikohan? Voi miten paljon mä haluaisin nähdä sen, Noppa. Mennäänhän, jooko?”

Yhtäkkiä Nopan ei tehnytkään mieli syödä, vaikka hän oli kovasti odottanut ateriapäivää. Vatsa tuntui muljahtelevan ikävästi ja selässä hiipi kylmiä väreitä. Noppa oli ollut aina huolissaan siitä, että pikkusisko oli niin avoimen utelias ja tomera. Heliä kiinnosti kaikki kielletty ja Nopan mieli täyttyi uhkakuvista ja ekoristeista ja pikkusiskosta niiden kynsissä. Noppaa ahdisti ja puistatti, perunanpala jäi ikävästi pyörimään suuhun.

Annun lintubongaus oli aiheuttanut kohun. Myös muut kuin Heli liikehtivät levottomasti ja suunnittelivat selvästi kiipeävänsä muurille tarkkailemaan harvinaista vierasta. Heli ei ollut koskaan nähnyt pikkulintua ja siskon silmiin syttynyt palo ei luvannut hyvää. Koko päivän Heli hehkutti Annun kertomusta ja vetosi veljeensä kaikin mahdollisin keinoin. Noppa olisi halunnut pysyä rauhassa, odottaa seuraavaa ateriapäivää ja antaa ajan virrata eteenpäin mennyttä tai tulevaa miettimättä. Mutta Heli ei välittänyt veljensä mielipiteistä. Jos ei Noppa veisi siskoaan muurille ja kiipeäisi tämän kanssa sen laelle etsimään lintua, Heli menisi sinne jonkun muun kanssa, eikä Noppa antaisi itselleen ikinä anteeksi, jos jotain sattuisi.

Aikuisten astellessa sisään päivittäiseen palaveriinsa Noppa talutti vastahakoisesti, mutta päättäväisesti siskonsa muurille ja auttoi tämän ylös. Sitten hän etsi itselleen sopivat jalansijat ja lähti kiipeämään. Ei kai yksi lintu ja yksi kielletty teko koko maailmaa mullistaisi?

NaNoWriMo 2018

In English Below.

Tuntuiko minusta todellakin siltä, että tarvitsen uusia haasteita? Vai oliko kyse sittenkin enemmän pakottavasta tarpeesta saada kirjoittaminen jälleen luistamaan ja osaksi normaalia arkea? Miten tahansa, tässä sitä nyt ollaan NaNoWriMon kynnyksellä. Kansallinen romaaninkirjoituskuukausi eli National Novel Writing Month on jo laajasti tunnettu konsepti. Ideana on kirjoittaa romaani marraskuun aikana, tarkemmin sanottuna 50 000 sanaa 30 päivän kuluessa. Rekisteröitymällä NaNoWriMon virallisille sivuille kirjoittaja voi verkostoitua, seurata edistymistään ja kerätä itselleen ”leimoja” tavoitteiden saavuttamisesta.

Voittoa tavoittelematon taustaorganisaatio toimii lahjoitusvaroin ja katsoin itsekin parhaaksi tehdä pienen lahjoituksen heti rekisteröityessäni. Lahjoitus avasi myös uusia ominaisuuksia kirjautumisalustalle ja antoi minulle mahdollisuuden tehdä kirjoittajaprofiilistani monipuolisemman. Kansalliseen romaaninkirjotuskuukauteen voi toki osallistua, vaikka ei virallisesti mukaan rekisteröityisikään. Omaa edistymistä voi seurata vaikka excelillä. Itse halusin kuitenkin kokeilla ihan virallista kirjautumista ainakin näin ensimmäisellä kerralla.

Ensimmäinen askel kohti kolmessakymmenessä päivässä kirjoitettua romaania on siis otettu ja alkulämmittelyt aloitettu. Seuraa matkaani viikoittain blogissani tai marraskuun alusta alkaen päivittäin Facebook-sivuni kautta.

Lisää tietoa Kansallisesta romaaninkirjoituskuukaudesta löydät osoitteesta: nanowrimo.org.

In English:

Did I really feel like I needed a new challenge? Or was it more of an obsessed need to make writing part of my everyday life again? However, here I am waiting for my first NaNoWriMo. The National Novel Writing Month is already a well-known concept. The idea is to write a novel during November, or more precisely to write 50,000 words within 30 days. In NaNoWriMo’s official site the author can meet other writers, track one’s progress, and collect badges when achieving goals.

The non-profit organization works with donations and I wanted to make a small donation as soon as I signed up. The donation also opened new features on the platform and gave me more possibilities to work with my writer profile. Of course, anyone can participate in NaNoWriMo even without sign up. You can follow your own progress other ways too, but I wanted to try an official login now when I’m participating for the first time.

Now I have taken the first step to write a novel in 30 days. I also have started warm-ups for my challenge. Follow my trip weekly on my blog or daily through my Facebook page from the beginning of November.

For more information on The National Novel Writing Month see: nanowrimo.org.

Kurssi kohti kirjottamista / Writing Class Hero

In English below

Aloitin uuden pitkän kirjoittajakurssini viime lauantaina. Kirjan talon järjestämässä spekulatiivisen fiktion hautomossa pääsen perehtymään muun muassa scifin, fantasian, kauhun ja urbaanin fantasian sekä uuskumman maailmoihin viiden kirjailijan ohjuksessa ja innostuneen ryhmän seurassa. Ensimmäisellä kurssikerralla syntyi jo muun muassa jatkoa kusipäälle komentajalle sekä alku uudelle novellille.

Miksi käyn kirjoittajakursseilla? Voiko kirjoittamista oppia? Vastailen näihin kysymyksiin melko usein. Siksi päätin tehdä listan kirjoittajakursseilta saamistani hyödyistä.

1. Luovuus

Kaikki kirjoittamisessa lähtee luovuudesta. Luovuus saattaa olla osittain sisäsyntyistä, mutta sitäkin voi oppia tai ainakin kehittää ja vahvistaa. Luovuuden oppimista ja opettamista on pohdittu muun muassa Turun AMK:n Taideakatemiassa. ”Kenenkään päähän voi laittaa ideoita, mutta niiden äärelle voi ohjata monenlaisin menetelmin.”

Omassa kirjoittamisessani luovuus liittyy suoraan aiheisiin ja tapaan käsitellä niitä. Parhaat ideat eivät synny kotisohvalla tai koiria lenkittämällä (vaikka niinä hetkinä tekstiä usein prosessoinkin), vaan ne leikkaavat tajuntaani esimerkiksi silloin, kun teen kirjoittajakurssin harjoituksia.

2. Motivaatio

Yksikään idea ei muutu tekstiksi itsestään. Kirjoittaminen vaatii pitkäjänteisyyttä ja istumalihaksia, sanojen pureskelua ja saman asian toistamista toisin uudestaan ja uudestaan. Haaveena kirjailijan ura -blogissa Heidi Uusitalo toteaa motivaatiosta, että ”kirjoittamisprosessin hetkellä, kun paperille pitäisi syntyä tekstiä, kirjoittajaa ajaa eteenpäin vain oma into”.

Kirjoittajakursseilla voi työstää usein omaa keskeneräistä tekstiään. Kurssilla annetut kalmanrajat toimivat hyvinä motivaattoreina ja potkivat eteenpäin. Myös kirjoittavassa ilmapiirissä vietetty aika herättää kirjoittamismotivaation.

3. Ilmaisukyky

Kirjoittaminen on minulle luonnollinen tapa ilmaista itseäni ja kertoa tarinoita, ja siksi omaan tyyliin on helppo jumiutua. Ilmaisukykyä voi kuitenkin kehittää erityisesti lukemalla ja kirjoittamalla. Kirjoittamisen tutkijatohtori Risto Niemi-Pynttäri kirjoittaa Kiiltomadossa, että ”kieliopin taitava rikkominen näkyy nykyisessä realismin jälkeisessä proosassa ja sääntöjen takaa huokuu elävä kieli”.

Kirjoittajakursseilla erilaisten tekstien kirjoittaminen ja lukeminen auttavat kehittämään omaa ilmaisua, samalla oppii sanomaan asioita toisin. Esimerkiksi liiallinen adjektiivien ja täytesanojen käyttö on karsiutunut pois teksteistäni nimenomaan luovan kirjoittamisen opinnoissa.

 4. Vertaistuki

Olen tähän mennessä ihaillut jokaista kirjoittajaopettajaani. Tarinan, maailman ja hahmojen rakentamiseen sekä juonenpunomiseen opettajieni opit ovat olleen kallisarvoisia. Mutta myös vertaistuella on suuri merkitys. Muut kurssilaiset edustavat yhtä aikaa kirjoittamisen asiantuntijoita sekä lukijan ääntä.

Luovaa kirjoittamista Turun yliopistossa opiskellut Kalle Vainio toteaa kasvatustieteellisen tiedekunnan pro gradussaan, että vertaisryhmällä on kokonaisvaltainen vaikutus yksittäiseen kirjoittajaan.  Ryhmältä saatu tuki, vastakaiku ja muiden välittämät ajatukset voivat vaikuttaa myös jokaisen kirjoittajaidentiteettiin.

Minulle vertaistuki on tärkeä osa kirjoittamisen prosessia. Saamani palautteen ja tekstistäni käydyn keskustelun perusteella voin reflektoida esimerkiksi sitä, miten tarinamaailmani avautuu lukijalle. Annanko tarpeeksi tietoa, ovatko lainalaisuudet tasapainossa, kulkeeko juoni uskottavasti? Ne ovat kysymyksiä, joihin on vaikea vastata itse.

Lisää pohdintaa kirjoittajakursseista ja vertaistuesta voit tulla kuuntelemaan Turun kirjamessuille sunnuntaina 7.10. kello 16 alkaen Kallakseen. Muina panelisteina keskustelussa toimivat kirjailija Jussi Seppänen, Kirjan talon toiminnanjohtaja Petri Tähtinen, sekä kirjoittaja Christian Lenander. Samalla julkaistaan Kirjan talon uusi joki-teemainen novelliantologia, josta löytyy myös novellini ”Ei jäädy koskaan”.

In English:

I started my new writing class last Saturday. All sci-fi and fantasy themed course will have five amazing teachers whom each will teach a different sub genre.

Why do I take writing classes? Is creative writing actually something you can learn? I answer these questions fairly often. That is why I decided to make a list of the benefits that I get from the writing classes.

1. Creativity

Writing springs from creativity. Creativity may be partly innate, but it can also be learned or at least developed and strengthened.

In my writing, creativity is directly related to my themes and the way I contemplate with them. The best ideas do not come up when I lay on the couch or walk the dogs (even though I often process my stories at such moments), but they pop in my mind when I do a prompts in the writing class for example.

2. Motivation

No idea becomes a text by itself. Writing requires persistence when you chew the words and repeat the same thing differently again and again.

Writer courses can often work on their own incomplete text. The deadlines given in writing classes serve as good motivators and push me forward with my writing. Also, the time spent with the other writers is always a boost up for my motivation.

3. Creative expression

Writing is a natural way for me to express myself and tell stories, so it’s very easy for me to get stuck in my style. How a writer expresses him/herself can be developed especially by reading and writing.

In writing classes, you can read different texts from different writers and learn from them. For example, excessive use of adjectives and fillings has been eliminated from my texts mostly during my creative writing studies.

4. Peer support

So far I have admired each of my writing class teachers. They have taught me to build plots, worlds, and characters. But you can also have peer support in the classes. Other participants in the class are colleagues in writing but they also represent the voice of the writer.

Peer support is an important part of my writing process. With the feedback and conversations about my texts, I can reflect, for example, how my story lines will open up to my readers. Will I give enough information? Are the story world in balance? Is the plot logical? These are questions I can’t answer by myself.