Kuvitteluperjantai pohtii kirjoittamisen opiskelua / Second podcast talks about writing classes

(Shortly in English: Our second podcast episode is published in Sound Cloud. This time we talked about writing classes. We record our podcasts in Finnish.)

Syksy on iskenyt päälle kuin höyryjyrä. Sairastamaankin onnistuin ja naarmuttamaan vasta ostamani auton kyljen. Blogiparkakin on jäänyt huonolle kohtelulle viimeviikkoina. Olen kuitenkin iloinen, että Kuvitteluperjantai voi hyvin ja pääsimme julkaisemaan uuden jakson aikataulussa.

Toisessa jaksossa pohdimme kirjoittamisen opiskelua ja yhteisöllisyyttä. Kuuntele uusi podcastimme ja tiedät, mikä deadlineissa kiehtoo, mikä on ollut paras opettajalta saamani ohje ja miksi kirjoittaja tarvitsee muita kirjoittajia ympärilleen.

Uuden jakson voit kuunnella SoundCloudista, josta löydät myös muut julkaistut jaksot.

Kuvitteluperjantai podcast on toteutettu yhteistyössä Kuvittelupaikka-blogin Suvi Holopaisen kanssa.

Paremmin Kuvitteluperjantai-podcastiin voit tutustua täällä. Kuulemme mielellämme, mitä tykkäsit, joten jätäthän kommenttia joko blogissa tai somessa.

Toisinaan on pakko kuunnella musiikkia, voidakseen toimia / Sometimes you gotta listen to music to be able to function

Novelli / Short Story

In English Below

Tämä pikkunovelli syntyi Kirjan talon minuuttinovellikurssilla. Novellin lähtökohtana toimi mukanani kulkeva esine. Ei varmaan ole kenellekään yllätys, että oma esineeni olivat uskolliset kuulokkeeni. Kaikki minussa, arjessa ja kirjoittamisessa palaa aina jossain kohtaa musiikkiin. Joskus tuntuu, ettei yhtään sanaa paperilla olisi ilman musiikkia. Haaveilen muuten itse samanlaisista korvani muotoihin valetuista kuulokkeista, jollaisia pikkunovellini päähenkilö käyttää.

Hän pani kuulokkeet korviinsa. Napit istuivat täydellisesti, ne oli tehty valoksen mukaan ja maksaneet yhtä paljon kuin hänen opiskeluaikaisen kämppänsä kuukausivuokra, mutta laadusta piti maksaa, jos halusi satsata asioihin, jotka tekivät elämästä miellyttävämpää.

Kuulokkeilla oli suora yhteys hänen työhyvinvointiinsa, joten hän oli pystynyt verovähentämään niiden hinnan edellisessä veroilmoituksessaan. Ennen valoksella tehtyjä korvanappeja hän oli käyttänyt valmiskuulokkeita, mutta niiden pysyminen korvissa kriittisellä hetkellä oli aina vähän hakuammuntaa. Isot korvien päälle asetettavat kuulokkeet taas olivat kömpelöt ja joskus jopa liian huomiota herättävät. Myös johdot olivat helposti tiellä, joten hän oli siirtynyt kokonaan bluetooth-malleihin. langattomuus kulutti pirusti akkua, mutta se oli silti pienempi paha kuin juuttua kuulokkeiden piuhoista holtittomasti käyttäytyvien ihmisten raajoihin ja vaatteisiin.

Hän teki itselleen soittolistoja. Hänen työssään piti päästä oikeaan tunnelmaan. Jokainen keikka oli omanlaisensa, joten jokainen keikka tarvitsi oman soittolistansa. Hän nimesi soittolistat tunnettujen filosofien mukaan ja jakoi niitä avoimesti suoratoistopalvelussa kaikille, jotka halusivat kuunnella hyvin rakennettuja kokonaisuuksia. Hänen musiikkimakunsa oli laaja ja hänen itsensä mielestä hienostunut.

Tänään hän oli valinnut listalle klassista ja kahdeksankymmentäluvun syntikkapoppia, ja rakentanut musiikkiin draaman kaaren, joka alkoi varovaisesta lämmittelystä ja kiihtyi räiskyväksi ilotteluksi ennen kuin laski taas soljuvaksi rauhaksi. Hän nosti suuren jääkiekkokassin olalleen ja nousi junasta. Hän käytti aina julkisia työskennellessään. Hän näytti huolitellulta, mutta tavalliselta, ja tiesi, että siinä oli kaikki, mitä kanssamatkustajat hänestä osaisivat kertoa. Jos viranomaiset edes sattuisivat kysymään.

Kun hän pääsi työmaalle, hän valmisteli työvälineensä ja tarkasti puhelimestaan, että palkkio, jonka hän aina vaati etukäteen, oli siirtynyt hänen tililleen. Sitten hän korjasi kuulokkeiden asentoa ja aloitti työn. Musiikki, joka virtasi hänen korviinsa ja täytti hänen kuuloaistinsa, vaimensi kohteiden epätoivoiset huudot.

In English

This short story was written in a minute story writing class at the Kirjan talo (House of Books). The base of the story was an object I always carry with me. Surely no one will be surprised that it was my headphones. Everything I am or do always goes back to music at some point. Sometimes it feels like no word will find its place on a paper without music. By the way, I dream of the same kind of tailor-made headphones that the character of the story is using.

He plugged in the headphones. The earbuds sat perfectly, they were tailor-made and had cost as much as the monthly rent of his small apartment he used to live in when he was still studying. But he had to pay for the luxury if he wanted to make life feel smooth.

There was a direct connection with the headphones and his well-being at work, so he was actually able to mark them as an expense when filing his tax returns. Before using the tailor-made earbuds he had used the mass-produced headphones, but they never felt right and kept dropping from his ears on the critical moments. Big headsets were clumsy and could draw too much attention to him. The wires were also annoying, so nowadays he used only Bluetooth models. Wireless headphones consumed a lot of phone battery, but it was still better than getting the wires tangled with limbs and clothes of panicked people.

He made playlists. He needed to get into the right mood when working. Each gig was unique, so each gig needed its own playlist. He named the playlists according to well-known philosophers and shared them public in a streaming service to anyone who wanted to listen to well-built musical experiences. He considered his music taste wide and sophisticated.

Today, he had chosen some classical music and combined it with 80s synth pop. Drama-wise the playlist was perfect. It began with a cautious warm-up and accelerated into a crackling joy before falling back into a bustling peace. He lifted a large hockey bag onto his shoulder and stepped out from the train. He always used public transportation while working. He looked tidy but ordinary, and he knew that it was the only way people could describe him if any authoritative would ever even happen to ask about him.

When he got to the site, he prepared his tool and logged into his mobile banking service to check out that he had been paid advanced for the job as should. Then he adjusted his earbuds and started his work. The music that flowed into his ears and filled his sense, muted the desperate screams of the targets.

Kauhua kerrakseen / Oh the Horror

In English Below

Kirjan talon spekulatiivisen fiktion hautomon toisella kurssikerralla aiheena oli kauhu ja opettajana kirjailija Hanna ”Morre” Matilainen.

Olen aina pitänyt slashereista, splattereista, goresta ja hirviöistä, mutta kirjoittanut kauhua melko vähän. Viime aikoina genre on alkanut kiinnostaa kuluttamisen lisäksi myös kirjoittajana. Haluaisin tuoda konkreettisia kauhuelementtejä teksteihin, jotka eivät varsinaisesti ole kauhua.

Stephen King (suosikki kauhukirjailijani poikansa Joe Hillin jälkeen) on jakanut kauhun kolmeen tasoon – inhoon (revulsion), kauhuun (horror) ja terroriin (terror), jonka voisi kääntää myös kauheudeksi.

Inho

Inhoa on kaikki se, mikä saa lukijan reagoimaan fyysisesti jotakin epämiellyttävää kohtaan. Haluaisin oppia ilmaisemaan inhottavia asioita kutkuttelevalla tavalla puhtaan mässäilyn sijasta (vaikka kunnon irrottelullekin toki on paikkansa).

Mutta, miten kirjoittaa verta ja suolenpätkiä ovelasti? Kuvaamalla miljöötä, tunnelmaa ja tilannetta enemmän aistien kautta ja tuomalla henkilöhahmojen fyysiset tuntemukset vahvemmin mukaan? Myös Matilainen kehottaa käyttämään kaikkia aisteja kauhua kirjoittaessa. Itse kokeilin kirjoittaa voimakkaita kehoreaktioita keskeneräisen tekstini kohtaukseen, jossa omaa lihaansa syövä demoni saa muun pöytäseurueen voimaan pahoin.

Kauhu

Kauhu syntyy Kingin mukaan siitä, että näkee tai kokee jotain selittämätöntä, käsittämätöntä tai uskomatonta. Jos ihminen kohtaa jotakin, mikä tuntuu epäluonnolliselta, hän reagoi siihen usein pelolla.  Esimerkiksi erilaiset möröt ja hirviöt kuuluvat tälle tasolle. Matilaisen mukaan pelkotila aiheuttaa ihmisessä liioittelevaa käytöstä ja siksi myös kauhussa voidaan tyylikeinona käyttää liioittelua. Etenkin yliluonnollinen ja luonnollisen rajalle voidaan rakentaa jännitettä korostamalla niiden välistä kontrastia.

Kauhussa voidaan hyödyntää myös fobioita. Millaisia asioita ihmiset vierastavat ja pelkäävät. Ahtaat paikat, agorat ja ampiaiset toimivat kauhun lähteinä siinä missä ihmissudet, vampyyrit ja naapurin omituinen käytös. Kauhu tuntuu tasoista konkreettisimmalta, sillä se antaa mahdollisuuden suoremmalle näyttämiselle ja kuvailulle.

Keskeneräisessä tekstissäni, samaisessa kohtauksessa, jossa demoni syö omaa lihaansa, kauhu syntyy etenkin miljöön kuvauksella. Uhkaava tunnelma luodaan, kun tapahtumapaikka, pieni kahvila, kytketään kauhuleffoista tuttuun painostavaan odotukseen, ennen kuin mitään oikeastaan edes tapahtuu.

Kauheus

Kingin kolmatta tasoa, kauhun korkeinta tasoa, on vaikea kääntää suomeksi. Englanniksi tämä taso on terror, mutta kutsun sitä kauheudeksi, sillä se istuu mielestäni hyvin tason kuvaukseen. Terror on mielikuvituksen synnyttämää kauhua, siis jotakin joka elää ihmisen mielessä ja syntyy odotuksista ja sisäisistä peloista. Kirjassa se voi olla esimerkiksi vihjailua, johon lukijan mieli tarttuu ennen kuin alkaa kulkea omia polkujaan.

Kaikenlaisia kauheuksia voi synnyttää esimerkiksi istuttamalla ja lunastamalla. Kun näytät kirveen tarpeeksi monta kertaa, lukija alkaa varmasti odottaa ja jopa pelätä, miten, mihin ja milloin kirvestä käytetään. Piinaavalla toistolla on siis merkityksensä kauheuksien rakentelussa. Myös ihmisten julma, epäinhimillinen ja odottamaton käytös voi toimia kauheuksien laukaisijana, ja valheelliset kertojatkin ovat omiaan virittelemään tilanteita oikeaan suuntaan.

Palataan vielä kerran kahvioon demonin ja hänen pöytäseurueensa pariin. Kohtauksessa vihjaillaan voimakkaasti, että vieraiden on noudatettava demoni-isäntänsä ohjeita. Kun osa pöytäseurueesta alkaa voida pahoin, tiedämme jo, että jotain kauheaa on luvassa.

Kahden ensimmäisen kerran perusteella spekulatiivisen fiktion hautomo on osoittautunut varsinaiseksi kultakaivokseksi. Tuntuu kuin kurssi olisi räätälöity minulle ja olen nauttinut joka hetkestä. Hanna ”Morre” Matilainen osoittautui myös erinomaiseksi ja asiantuntevaksi opettajaksi, jonka innostus aihetta kohtaan tarttui myös kurssilaisiin.

Kirjoituksessa on käytetty Matilaisen opetuksen lisäksi lähteenä www.avclub.com -sivuston artikkelia Stephen King breaks down the different levels of horror (Nellan, Dan. 13.9.2017)

Lisää kirjan talon kursseista voit lukea täältä.

Seuraa myös fiiliksiäni spekulatiivisen fiktion hautomosta.

Lukuvinkki: Hanna Morre: Tuonen tahto. 2016. Osuuskumma.  ISBN 978-952-6642-73-4

In English:

Kirjan talo’s (The House of Books) Scifi and Fantasy writing course continued with author Hanna ”Morre” Matilainen and horror.

I’ve always liked Slashers, Splatters, Gore and monsters, but rarely written horror myself, but I would love to bring concrete horror elements to texts that are not really horror.

Stephen King (my favorite horror author after his son Joe Hill) has labeled horror into three levels – the revulsion, the horror, and the terror.

Revulsion

Revulsion is all the things that make the reader physically react to something unpleasant. I would like to learn how to express disgusting things in a more subtle way, rather than with total blowout (even though the last one has its place too).

But, how to write blood and guts more crafty? Would describing the ambience or the physical feelings of the characters more vivid be the solution? Matilainen advice to use all the senses when writing horror. In one of my WIP texts, I tried to find the level of revulsion by making my characters react strongly when their host, a demon, starts to eat his own flesh.

Horror

Horror or fear arises from seeing or experiencing something unbelievable or unnatural. For example, different monsters belong to this level. According to Matilainen, people can exaggerate when they are afraid and that’s why exaggeration is a good device also when writing horror. For example, you can use the contrast between the supernatural and natural.

Phobias are also good building material for horror. What kind of things people are stunned and afraid of? Fear of small or crowded spaces or wasps works as well as the werewolves, vampires and the odd behavior of the neighbor. Horror feels like the most tangible level because it provides the opportunity for a more pellucid description.

In my WIP text, in the same scene where the demon eats his own flesh, horror is born especially within the atmosphere. I try to connect my setting, a small café, to the traditions of how horror movies look and feel.

Terror

King’s third level, the highest level, is terror. Terror is a fear created by the imagination. It is something that lives in the human mind and arises from expectations and internal fears. There might, for example, be little hints that your mind grabs before it begins to follow its own paths.

Terror can be created by the setup and payoff. When you show an ax enough times, the reader will start to wait and even worry about how, where and when the ax will be used. The cruel, inhuman and unexpected behavior of humans or false narrators can also trigger some terror.

Let’s go back to the cafe once more with the demon and his table party. The demon strongly suggests that guests must follow the instructions of their host. When some of the people in the table start to be sick, we already know that something terrible is on the way.

Based on the first two classes the scifi and fantasy writing class has been a gold mine. It feels like the course was tailor-made for me and I have enjoyed every minute of it. Hanna “Morre” Matilainen proved to be an excellent and knowledgeable teacher whose enthusiasm for the subject was nothing but great.

Read more: www.avclub.com: Stephen King breaks down the different levels of Horror (Nellan, Dan. 13.9.2017)

Read more about the scifi and fantasy writing class.