Perusviikko tekstin
kanssa. Riittävät sanamäärät. Uusia
oivalluksia tarinaan. Tieto siitä, että alusta ja koko tarinan rakenteesta
pitää muuttaa paljon.
Lasken sanoja. Välillä
lasken merkkejä, kun unohdan laskea sanoja.
Opettelen uuden tekniikan
ja katkaisen sanamäärän itselleni määräämään sanalukuun, vaikka kesken lauseen.
Ei sovi minulle. Jää vaivaamaan pahalla tavalla.
Kirjoitan. Valutan sanoja
sormista näppäimistölle, sieltä ruudulle.
Olen kone.
Kirjoituskone.
Lucas pettää Eemilin.
Olekilta puuttuu edelleen sielu. Saatan olla rakastunut Verne Wellsin hahmoon.
MIksi aina pahikseen?
Sanoja tällä viikolla: 7399 Sanoja kokonaisuudessaan: 21524 Matkaa tavoitteeseen: 28476
In English:
What is good enough for me?
Basic week with text. Enough words. New
insights into the story. Knowledge of the fact that I need to change a lot in
the story to make it work.
I Count words. Sometimes I count characters
when I forget to count words.
I learn a new technique and stop writing
when I reach the certain amount of words, even if it would be in the middle of
the sentence. Not suitable technique for me. It haunts me in a bad way.
I am writing. I drain the words from my fingers
to the keyboard and all the way to the screen.
I am a machine.
A typewriter.
Lucas betrays Eemil. Olek is still lacking
some soul. I may be in love with Verne Wells’ character. Why I always fall for
the villain?
Words this week: 7399 Words in total: 21524 Words to go: 28476
Marraskuun ensimmäistä
täyttä viikkoa voinee tituleerata lähinnä kauhuviikoksi.
Kirjoittajan pahin
painajainen on se, kun kaikki muu asettuu kirjoittamisen tielle. Työt, muut
velvollisuudet ja elämä yleensä tekivät kirjoittamisesta mahdotonta ja siksi
loppuviikon sanamäärät jäivät pyöreään nollaan. Onneksi yksi hyvä
kirjoituspäivä piti huolen siitä, ettei olematonta tarvinnut merkata lopulliseen
saldoon.
Viikon opetus on se, että
itselleen pitää antaa lupa kirjoittaa ja kirjoittamisell pitää tehdä aikaa.
Sanon aina, että kirjoittaminen on tärkeintä elämässäni, mutta miksi se ei näy
teoissani? Olen huono aikatauluttaja, mutta ehkä kirjoittamiselle pitää ruveta
merkitsemään slotteja kalenteriin. Kaikki hyvät vinkit kirjoittamisen
aikatauluttamiseen ovat kullan kalliita ja otan niitä ilolla vastaan.
Tarinassa on edetty
lähemmäs olennaista. Eemil, vieterisydäminen poika, on aivan kohta valmis
nousemaan ilmalaiva Auran kyytiin ja tapaamaan sen eriskummallisen miehistön.
Ihan kivuttomasti se ei kuitenkaan käy, ei kai minkään suuren seikkailun
alkusysäys koskaan.
Sanoja tällä viikolla: 4762 Matkaa tavoitteeseen: 35 875 Sanoja kokonaisuudessaan: 14 125
In English:
The first full week of November could be
titled as a week of horror.
The writer’s worst nightmare is the
situation where everything else comes before writing. Work, other duties, and
life, in general, made writing impossible this week, and therefore the word
count was zero on most of the days. Fortunately, one good writing day saved me
from marking zero as the total word count of the week.
The lesson of the week is that you must
allow yourself to write and make time for it. I always say that writing is the
most important thing in my life, but why doesn’t it show in my actions? I am a
lousy scheduler, but perhaps I need to start to reserve some slots from my
calendar just for writing. I accept all good tips how to schedule my writing.
The story is moving closer to action.
Eemil, the boy with the clockwork heart, is just about to get aboard on airship
Aura and meet its peculiar crew. However, like all beginnings of great
adventures, it won’t be easy.
Words this week: 4762 Words in total: 14 125 Words to go: 35 875
Alku aina hankala? Ei
oikeastaan tällä kertaa, vaikka en lähtenyt liikkeelle kovin hurjilla
sanamäärillä. Fiilistelin enemmän maailmaa ja henkilöhahmoja. Tarinalle
hahmottui runko, mutta en kiinnittänyt siihen vielä juurikaan huomiota.
Enimmäkseen tuntui
varmaan siltä, että annoin itselleni luvan tehdä jotain minulle merkittävää. En
välittänyt pyykkivuoresta tai unirytmistä. Kun teksti alkoi viikonlopun aikana
rullaamaan, annoin palaa ja päivittäiset sanamäärätkin tuplaantuivat
tarvittavasta.
Enimmäkseen tunnustelin
sitä, miltä tuntui istua joka päivä töiden jälkeen kotikoneelle ja laskea
sormet näppäimistölle. Tuntuiko pakolta vai miellyttävältä. Oliko se jotain,
mitä halusin tehdä vai jotain, mitä piti tehdä? Tuntuiko helpolta vai
väkinäiseltä?
Kirjoitin lineaarisesti. NaNoWriMo
tuntui oikealta paikalta testata kirjoittamista tarinan alusta loppuun. Tätä
tapaa suosin joskus kauan sitten, kun tarinat saivat rullata paperille nykyistä
vapaammin. Kaikkien opintojen ja kokeilujen jälkeen tapani kertoa tarinoita on
muuttunut suunnitelmallisemmaksi palapelinrakentamiseksi, joten lineaarinen
lähestymistapa tuntui yllättävän vieraalta.
Mitä ensimmäinen vajaa
viikko NaNoWriMoa sitten opetti minulle? Ainakin sen, että tekstin alkuun on
helppo jäädä jumittelemaan ja jaarittelemaan. Olen kirjoittanut jo useamman
sivun eikä tarina suinkaan ole vielä lämmennyt mihinkään, tuskin edes
kipinöinyt. Marraskuun jälkeen alun tiivistäminen kuuluu ehdottomasti editointilistalle.
Tarinani alkaa näillä
sanoilla:
Eemil kuuli äänen ensimmäisen kerran lentosataman baarissa. Hän oli juuri saanut eteensä höyryävän lautasellisen kirkasliemistä kalamuhennosta, kun hänen sydämessään rasahti.
Sanoja nyt: 9 363 Matkaa tavoitteeseen: 40 637
In English:
Is starting always the hardest part? Not
really this time, even I didn’t start with very high word counts. I designed
the world and the characters. The story was starting to frame but I didn’t
think it too much yet.
Mostly I tried to understand how it felt to
start writing every day after work. Did it felt compulsive or comfortable? Was
it something I wanted to do or something I had to do? Did it feel easy or
pressuring?
Mostly it felt like I finally allowed
myself to do something important to me. I didn’t care about the undone laundry
or my sleeping schedules. When the text started to flow, I let go and doubled
my daily word count.
I wrote the story linearly. NaNoWriMo felt
the right place to test writing from the beginning to the end. It’s the way I
used to prefer a long time ago when the stories were able to roll out more
freely. After all my creative writing studies and experiments, my way to tell
the stories has become more systematic puzzle building, so the linear approach
seemed surprisingly strange.
What’s the first days of NaNoWriMo taught
me? Well, it is easy for me to get stuck at the beginning of the text and hang
in there way too long. I’ve already written several pages and the story
certainly not yet warmed up to anything, hardly even sparked. After November,
the compression of the beginning is definitely on the edit list.
The novel starts with these words:
Eemil heard the sound for the first time when he was sitting at the tavern of the air terminal. He had just received a steaming plate of Bouillabaisse when his heart started to rustle.
