Kurssi kohti kirjottamista / Writing Class Hero

In English below

Aloitin uuden pitkän kirjoittajakurssini viime lauantaina. Kirjan talon järjestämässä spekulatiivisen fiktion hautomossa pääsen perehtymään muun muassa scifin, fantasian, kauhun ja urbaanin fantasian sekä uuskumman maailmoihin viiden kirjailijan ohjuksessa ja innostuneen ryhmän seurassa. Ensimmäisellä kurssikerralla syntyi jo muun muassa jatkoa kusipäälle komentajalle sekä alku uudelle novellille.

Miksi käyn kirjoittajakursseilla? Voiko kirjoittamista oppia? Vastailen näihin kysymyksiin melko usein. Siksi päätin tehdä listan kirjoittajakursseilta saamistani hyödyistä.

1. Luovuus

Kaikki kirjoittamisessa lähtee luovuudesta. Luovuus saattaa olla osittain sisäsyntyistä, mutta sitäkin voi oppia tai ainakin kehittää ja vahvistaa. Luovuuden oppimista ja opettamista on pohdittu muun muassa Turun AMK:n Taideakatemiassa. ”Kenenkään päähän voi laittaa ideoita, mutta niiden äärelle voi ohjata monenlaisin menetelmin.”

Omassa kirjoittamisessani luovuus liittyy suoraan aiheisiin ja tapaan käsitellä niitä. Parhaat ideat eivät synny kotisohvalla tai koiria lenkittämällä (vaikka niinä hetkinä tekstiä usein prosessoinkin), vaan ne leikkaavat tajuntaani esimerkiksi silloin, kun teen kirjoittajakurssin harjoituksia.

2. Motivaatio

Yksikään idea ei muutu tekstiksi itsestään. Kirjoittaminen vaatii pitkäjänteisyyttä ja istumalihaksia, sanojen pureskelua ja saman asian toistamista toisin uudestaan ja uudestaan. Haaveena kirjailijan ura -blogissa Heidi Uusitalo toteaa motivaatiosta, että ”kirjoittamisprosessin hetkellä, kun paperille pitäisi syntyä tekstiä, kirjoittajaa ajaa eteenpäin vain oma into”.

Kirjoittajakursseilla voi työstää usein omaa keskeneräistä tekstiään. Kurssilla annetut kalmanrajat toimivat hyvinä motivaattoreina ja potkivat eteenpäin. Myös kirjoittavassa ilmapiirissä vietetty aika herättää kirjoittamismotivaation.

3. Ilmaisukyky

Kirjoittaminen on minulle luonnollinen tapa ilmaista itseäni ja kertoa tarinoita, ja siksi omaan tyyliin on helppo jumiutua. Ilmaisukykyä voi kuitenkin kehittää erityisesti lukemalla ja kirjoittamalla. Kirjoittamisen tutkijatohtori Risto Niemi-Pynttäri kirjoittaa Kiiltomadossa, että ”kieliopin taitava rikkominen näkyy nykyisessä realismin jälkeisessä proosassa ja sääntöjen takaa huokuu elävä kieli”.

Kirjoittajakursseilla erilaisten tekstien kirjoittaminen ja lukeminen auttavat kehittämään omaa ilmaisua, samalla oppii sanomaan asioita toisin. Esimerkiksi liiallinen adjektiivien ja täytesanojen käyttö on karsiutunut pois teksteistäni nimenomaan luovan kirjoittamisen opinnoissa.

 4. Vertaistuki

Olen tähän mennessä ihaillut jokaista kirjoittajaopettajaani. Tarinan, maailman ja hahmojen rakentamiseen sekä juonenpunomiseen opettajieni opit ovat olleen kallisarvoisia. Mutta myös vertaistuella on suuri merkitys. Muut kurssilaiset edustavat yhtä aikaa kirjoittamisen asiantuntijoita sekä lukijan ääntä.

Luovaa kirjoittamista Turun yliopistossa opiskellut Kalle Vainio toteaa kasvatustieteellisen tiedekunnan pro gradussaan, että vertaisryhmällä on kokonaisvaltainen vaikutus yksittäiseen kirjoittajaan.  Ryhmältä saatu tuki, vastakaiku ja muiden välittämät ajatukset voivat vaikuttaa myös jokaisen kirjoittajaidentiteettiin.

Minulle vertaistuki on tärkeä osa kirjoittamisen prosessia. Saamani palautteen ja tekstistäni käydyn keskustelun perusteella voin reflektoida esimerkiksi sitä, miten tarinamaailmani avautuu lukijalle. Annanko tarpeeksi tietoa, ovatko lainalaisuudet tasapainossa, kulkeeko juoni uskottavasti? Ne ovat kysymyksiä, joihin on vaikea vastata itse.

Lisää pohdintaa kirjoittajakursseista ja vertaistuesta voit tulla kuuntelemaan Turun kirjamessuille sunnuntaina 7.10. kello 16 alkaen Kallakseen. Muina panelisteina keskustelussa toimivat kirjailija Jussi Seppänen, Kirjan talon toiminnanjohtaja Petri Tähtinen, sekä kirjoittaja Christian Lenander. Samalla julkaistaan Kirjan talon uusi joki-teemainen novelliantologia, josta löytyy myös novellini ”Ei jäädy koskaan”.

In English:

I started my new writing class last Saturday. All sci-fi and fantasy themed course will have five amazing teachers whom each will teach a different sub genre.

Why do I take writing classes? Is creative writing actually something you can learn? I answer these questions fairly often. That is why I decided to make a list of the benefits that I get from the writing classes.

1. Creativity

Writing springs from creativity. Creativity may be partly innate, but it can also be learned or at least developed and strengthened.

In my writing, creativity is directly related to my themes and the way I contemplate with them. The best ideas do not come up when I lay on the couch or walk the dogs (even though I often process my stories at such moments), but they pop in my mind when I do a prompts in the writing class for example.

2. Motivation

No idea becomes a text by itself. Writing requires persistence when you chew the words and repeat the same thing differently again and again.

Writer courses can often work on their own incomplete text. The deadlines given in writing classes serve as good motivators and push me forward with my writing. Also, the time spent with the other writers is always a boost up for my motivation.

3. Creative expression

Writing is a natural way for me to express myself and tell stories, so it’s very easy for me to get stuck in my style. How a writer expresses him/herself can be developed especially by reading and writing.

In writing classes, you can read different texts from different writers and learn from them. For example, excessive use of adjectives and fillings has been eliminated from my texts mostly during my creative writing studies.

4. Peer support

So far I have admired each of my writing class teachers. They have taught me to build plots, worlds, and characters. But you can also have peer support in the classes. Other participants in the class are colleagues in writing but they also represent the voice of the writer.

Peer support is an important part of my writing process. With the feedback and conversations about my texts, I can reflect, for example, how my story lines will open up to my readers. Will I give enough information? Are the story world in balance? Is the plot logical? These are questions I can’t answer by myself.

Aiheesta ja aiheen vierestä / Subject Matters

In English Below

Jos olisitte kysyneet minulta muutama vuosi sitten, mikä on vaikeinta kirjoittamisessa, olisin sanonut aihe. On jäänyt melko elävästi mieleen, kun opettajani, kirjailija Petri Tamminen totesi Turun yliopiston luovan kirjoittamisen aineopintojen portfoliostani kutakuinkin näin: ”kyllä sä kirjoittaa osaat, mutta aiheet on vähän hakusessa vielä”.

No olihan ne, pahasti. Se oli aikaa, jolloin kuvittelin, että kirjailijan pitää kirjoittaa jotain maailmaa mullistavaa. Sanoa jotain, millä on yleismaailmallisesti niin suuri merkitys, että lukijatkin pakahtuvat. Tai ainakin pelastaa se maailma. Rypeä pohjamudissa ja henkilökohtaisessa helvetissä ja ammentaa sitä kautta jotain realistisesti pätevää.

Kaltaiselleni kirjoittajalle ajatus oli ahdistavan suuri ja raskas. En ole syntynyt kultalusikka suussa, vaikka tähdet syntymäni hetkellä ovatkin saattaneet olla suhteellisen onnekkaassa linjassa. Olen tehnyt paljon töitä, mutta silti (tai ehkä juuri siksi) elänyt varsin mukavan elämän. Villihkön nuoruuden jälkeen asetuin aika varhain aloilleni ja keskiluokkaistuin mukavasti (kuulemma kirjailijoiden helmasynti nykyään). Omasta elämästä ei siis löytynyt mitään kovin järisyttävää paperille pantavaksi.

Halusin pitää kaiken realistisena ja kirjoittelin melko turhanaikaisia tarinoita melko turhista ihmisistä turhien tapahtumien keskellä. Ja vaikka tiedostin, ettei mikään teksti oikeasti ole turha, en löytänyt omaa ääntäni, sillä en löytänyt omia aiheitani. Luen paljon spekulatiivista fiktiota, ja nyt myöhemmin ajatellen on aika erikoista, etten koskaan ajatellun voivani kirjoittaa spefiä.

Vasta, kun sallin itselleni luvan rakentaa maailmoja arkirealismin ulottumattomista ja askartelin niihin henkilöhahmoja, joiden olemus poikkesi arkipäiväisestä, aloin löytää myös aiheita. Kun Versaillesin palatsissa järjestetään zombieapokalypsin jälkeen reivit tai Turun Toriparkista tulee kapinallisten tukikohta, kaikki on yhtäkkiä mahdollista. Ei ole enää rajoja tai lainalaisuuksia, joita ei voisi halutessaan kaataa. Ja ihmiset, ne poloiset, voi heittää mitä hurjimpiin tilanteisiin metamorfoitumaan enkeleiksi tai heräämään kuolleista aavelaivan kannella.

Eikä inhimillisyyttä tarvitse hukata silloinkaan. Samanlainen epävarmuus kiusaa sotasankarin hintelää poikaa, oli hänen isänsä taistellut maailmansodassa tai galaksien välisessä sodassa. Samalla tavalla tyttö rakastuu kyborgiin kuin ihmiseenkin, ja samalla tavalla ihmiset juonittelevat, pettyvät, surevat, iloitsevat ja innostuvat, vaikka maailma heidän ympärillään olisi vaihtoehtoinen.

Opin jossain vaiheessa, että kirjoittamisessa tärkeintä on päästä ihmisen iholle ja maailmaan sisään. Ne ovat ne pisteet, joihin myös lukija haluaa. Siksipä nykyään lähdenkin tekstintekoon maailma ja ihmiset edellä. Varsinainen aihe seuraa kyllä perässä. Ja kyllä, uskallan tunnustaa, että edelleen, ja aika usein, ne ihmiset päätyvät pelastamaan sen maailman, vaikkei se tarinani ydin olisikaan.

In English

If you had asked me a few years ago, what’s the hardest thing about writing, I would have said the subject. I remember vividly when my creative writing teacher, author Petri Tamminen, stated: ”You know how to write but you struggle with your subjects”.

That was the ugly truth. There was a time when I really believed that a writer should only write something revolutionary about the real world. Say something seriously meaningful and big about the life itself in a personal point of view and make the readers burst.  Or at least save the world. For a writer like me, the idea was heavy. I have lived quite a nice life and I don’t have any huge personal issues to put in a paper.

Still, I was stuck with realism. I was stuck writing fairly futile stories about pretty futile people in the middle of the futile events. And although I was aware that every text is important in its own way, I could not find my own voice because I did not find my own topics. I read a lot of speculative fiction, and now, when I think of it, it’s quite odd that I never thought I could write science fiction or fantasy.

After I gave myself permission to build fantastic worlds and craft supernatural characters I started to find my voice and my stories. When the kids have a party in the Versailles Palace after a Zombie apocalypse or my hometown parking hall becomes a home base for rebellion commando, everything is suddenly possible. There are no limits or the laws of nature that could not be bend or break. And the characters can be thrown in all kinds of situations, to metamorph into angels or to sail the ghost ship.

And even then you can make the characters feel and act like humans. The war hero’s son can still be insecure even if his father fought battles between galaxies instead of the World War. And a girl can still fall in love with a Cyborg the same way she could fall in love with a human. Just like humans in the real world the characters in alternative worlds will intrigue, be disappointed, grieve, rejoice and get excited.

At some point, I learned that the most important thing in writing is to get inside the characters head and inside the world, you have built. These are the things that the reader wants too. So nowadays I try to build the world and design the characters first. The subject and the story will follow. And still, very often, my characters do save the world, even if it wouldn’t be the core of the story.

Perustilana on keskeneräisyys / WIPping the world fantastic

In English Below

Esitän väitteen. Kirjoittajana ei voi koskaan olla valmis. Tekstit voivat toki ottaa loppulisen muotonsa, mutta kirjoittaja itse on aina vaiheessa.

Epätäydellisyyden ja keskeneräisyyden sietäminen ei tule minulta luonnostaan, joten olen joutunut tekemään paljon töitä sen eteen. Tiedän nyt, etten voi kirjoittaa valmista novellia yhdeltä istumalta – en ainakaan lopullisessa täydellisessä muodossaan – enkä voi asettaa itselleni kovin tarkkoja sivumäärätavoitteita. Kirjoittaminen on prosessi. Epätäydellinen, vallaton, tempoileva ja eteenpäinpyrkivä prosessi.

Tärkein asia minulle kirjoittajana on aina keskeneräinen teksti. Valmiin voi päästää käsistä ja lähettää maailmalle. Se ei palaa Lassien lailla kotiin, vaikka yhteys säilyykin. Mutta keskeneräistä työtä pitää vaalia. Se on aina läsnä ajatuksissa, muistikirjan sivuilla ja unissa. En ole koskaan ollut hyvä keskittymään yhteen tekstiin, enkä sitä enää itseltäni vaadi, vaikka nykyään pystynkin priorisoiman.

Keskeneräisyys kuuluu kirjoittamiseen ja jatkossa aion esitellä myös keskeneräisiä projekteja blogissani.

Työn alla:

  1. Romaanikäsikirjoitus bändistä, demoniportaalista ja maailman pelastamisesta. Rock-kliseitä ja splatterelokuvien estetiikkaa yhdistelevä matkakertomus, kasvutarina ja monomyytti eli sankarin myyttinen matka.
  2. Näytelmä sirkuksesta ja rooleista, joita ihmiset ottavat elämässään.
  3. Näytelmä kuoleman näkökulmasta.
  4. Kolme romaanikäsikirjoitusta kätkettynä pöytälaatikon uumeniin. Kaksi vaiheessa, kolmas loppueditointia vaille vamis.
  5. kahden uuden idean pallottelua: kieroja supersankaritarinoita ja vampyyrikoulua.

Bonuksena yhdessä ystävän kanssa englanniksi kirjoittamani höntsäily, joka kantaa työnimeä Kusipää komentaja (Asshole Commader)

In English:

I make a statement. As a writer, one can never be complete. The text may take its final form, but the author him/herself is always work in progress.

Tolerance of imperfection and incompleteness does not come naturally to me, so I had to do a lot of work to learn how to tolerate them. I have learnt that I can’t write a complete novel then and there – at least not in its final form – and I can’t set quantitative goals for my writing. Writing is a process. An imperfect, unbridled, timid and forward-looking process.

The most important thing for me as a writer is always the incomplete text. Finished text can be let go. You can still be connected to them but they won’t return home like Lassie. Unfinished texts, on the other hand, need to be cherished. They are the texts I think about, dream about and fill my notebooks with. I’ve never been good at concentrating on a single text, but nowadays I can prioritize.

Incompleteness is part of the writing process and in the future I will also introduce some unfinished projects on my blog.

My work in progress:

  1. Novel manuscript about a band, Demon portal and saving the world. A roadtrip, a coming of age story and a monomyth, a heroic mythical journey, combining Rock ’n’ Roll cliches and splatter movie aesthetics.
  2. The play about the circus and the roles that people take in their lives.
  3. The play written in the perspective of the Death.
  4. Three novel manuscripts concealed away. Two are in different states of WIP. The third needs some editing.
  5. Brainstorming two new ideas: twisted superhero short stories and a story about a vampire school.

As a bonus, a light and funny writing project with a friend. Caarries work title Asshole Commander.