Oispa joskus oma kustantamo… / I wish i was a publisher

Short in English: I spent a year in a mentoring programme at the University of Turku. My mentor was Jaakko Pietiläinen, Publisher from the Finnish Publishing House Johnny Kniga. During the mentoring, I was finally able to word out my dream of someday becoming a publisher too. It will be a long road, but I am already taking steps towards it.

Ammatilliset haaveet kannattaa sanallistaa. Ajatusten ääneen lausuminen ei taianomaisesti tee haaveista totta, mutta auttaa konkretisoimaan niitä. Niin kävi minulle viime vuonna.

Kärsin pandemia-ajan työpaineista ja neljänkympin kriisistä. Minua piinannut perfektionismi ja huijarisyndrooma katosivat johonkin, eivätkä tarjonnet enää suojaa. Tajusin keränneeni juuri niitä taitoja, joita tarvitsin tulevaisuudessa. Tiesin, mitä halusin, olin aina tiennyt, mutta sen ääneen sanominen oli vaikeaa. En siis tiennyt, mistä aloittaa.

Oikeastaan olin ottanut ensimmäisen askeleen jo vuotta aikaisemmin, kun sain jatko-opintopaikan Turun yliopistosta. Väitöstutkimuksessani etsin uusia näkökulmia kotimaiseen kirjallisuuteen osana mediakulttuuria. Miten kirjallisuus voisi näkyä, kuulua ja tuntua enemmän?

Kustantajamentorista tuli kirjallisuusnörtin Yoda

Tässä tulee nyt se sanallistaminen: Asiantuntijatehtävät kirjallisuuden parissa kiinnostavat. Haluan olla se tutkija, jolle soitellaan, kun puhutaan kirjallisuuden tilasta ja tulevaisuudesta. Haluan keksiä pyörän… tai siis kirjan uudestaan. Haluan oman kustantamon, joka seikkailee myös pelillisyyden, digitaalisuuden ja monialustaisen tarinankerronnan rajapinnoilla.

Mutta, miten tähän päästään? Olen opiskellut kirjoittamista, viestintää ja markkinointia. Olen kulttuurituottaja ja mediatutkija, mutta kustannusalan tuntemus oli vasta aavistus mielessäni. Siispä käännyin yliopiston mentoriohjelman puoleen. Lähetin hakemuksen ja toivoin mentorikseni Johnny Knigan kustantajaa Jaakko Pietiläistä.

Osallistuin kesällä 2020 Yle Kioski LITin Instagram-novellikilpailuun, jossa Jaakko toimi tuomarina. Luin hänen haastattelunsa ja ajattelin jo silloin, että hänellä on kiinnostavia ajatuksia kustannusalasta ja sen tulevaisuudesta. Tämän kerroin myös mentorihakemuksessani, ja sitten tapahtui paras mahdollinen, Jaakko suostui mentorikseni ja pääsimme aloittamaan vuoden mittaisen taipaleemme tammikuussa 2021. Kustantajamentorista tuli nopeasti kaltaiselleni skifinörtille Yoda.

Mentorointi auttoi näkemään kustannusalan bisneksenä

Teimme mentoroinnille teemalistan, johon sisältyi monipuolisesti kustannusalan eri osa-alueita. Puhuimme kotimaisesta kirjallisuudesta – millainen kirjallisuus kiinnostaa nyt, mihin suuntaan ollaan menossa? Puhuimme käännöskirjallisuudesta, alan konvergenssista, pienkustantamoiden tilanteesta ja omakustantamisesta. Puhuimme siitä, mikä kirjallisuudessa on merkityksellistä ja miten kirjallisuus kilpailee ajastamme mediavirrassa. Puhuimme digitalisaatiosta, kirjoittamisesta ja lukemisesta. Pohdimme, miten kirjallisuudesta puhutaan mediasta, ja miten sitä puhetta voisi muuttaa innostavammaksi.

Ennen kaikkea puhuimme kustannusalasta bisneksenä. Kävimme läpi kustannussopimuksia, markkinointia, tekstin matkaa käsikirjoituksesta kirjaksi, mediasuhteita sekä kustantamon työtehtäviä ja rakenteita. Tarkastelimme kirjaa tuotteena. Jaakolla on pitkä kokemus ja paljon näkemystä alalta. Olen kiitollinen kaikesta siitä, mitä häneltä opin.

Tapasimme noin kerran kuussa ja keskustelumme olivat alusta asti sujuvia. Luottamusta ja avoimuutta ei tarvinnut erikseen haeskella ja siksi uskonkin, että saimme molemmat paljon irti mentoroinnista. Koronatilanteen takia jouduimme tapaamaan etänä, mikä toki harmitti. Samassa tilassa viihtyisän kahvilan pöydässä juttu olisi varmasti luistanut vieläkin paremmin. Välillä heittäydyimme filosofisiksi pohtimaan tekijyyttä ja kulttuurin arvostusta sekä kulttuuriteollisuutta ja kirjallisuuden suhdetta viihteeseen ja taiteeseen. Lopulta rohkaistuin itsekin esittämään myös niitä villeimpiä näkemyksiäni.

Omaan urapolkuun sopiva mentori

Jaakko on lyhyesti kuvattuna huipputyyppi ja oli mukava tutustua häneen. Olimme monista asioista samaa mieltä, mutta pääsimme myös haastamaan toistemme ajatuksia. Minulle mentorointi oli yksi parhaista asioista, joita yliopisto-opinnoistani olen saanut, ja kulkee mukanani myös tulevaisuudessa – ei pelkästään mentorointiohjelman, vaan ennen kaikkea Jaakon ansiota.

Ehkä saan joskus laittaa hyvän kiertämään ja pääsen myös itse mentoroimaan kustannusalan pariin hakeutuvia opiskelijoita. Pääsimme Jaakon kanssa kertomaan kokemuksistamme mentorointiohjelman seminaareihin, ja toivon, että se kannustaa myös muita opiskelijoita hakemaan rohkeasti juuri itselleen ja omaan urapolkuun sopivaa mentoria.

Vaikka emme varsinaisesti keskittyneet mentoroinnissa väitöstutkimukseeni, sain selkeytettyä ajatusta siitä, millaiset artikkelit palvelisivat parhaiten sekä kotimaisen kirjallisuuden kenttää että minua tulevana asiantuntijana.

Lumipalloefekti vei kirjastoon, ja vie toivottavasti myös kustantamoon

Mentorointiohjelma ja omien tulevaisuudenhaaveideni konkretisoituminen käynnisti lumipalloefektin. Päädyin suorittamaan kirjastoalan pätevöittäviä opintoja ja osallistuin valtakunnalliseen digitaalisen kirjallisuuden hankkeeseen. Aloin kasata referenssejä ja hakemusta, joiden avulla voisin etsiä freelance-töitä kustannusalalta. Kirjoitin tutkimussuunnitelmani uusiksi ja luin kaunokirjallisuutta entistä laajemmalla skaalalla.

Omasta genrekuplasta on ollut vaikea lähteä, mutta pelkästään kuluvan kevään aikana olen lukenut tai kuunnellut 23 hyvin erilaista kirjaa, ja pohtinut jokaisen kohdalla, miksi juuri tämä kirja on julkaistu tai käännetty. Mikä tekee kirjasta hyvän, mitä olisin itse tehnyt toisin sen kustannustoimittajana? Olen tuijotellut kirjojen kansia, lukenut kirjailijahaastatteluja, tutkaillut kirjoituskilpailujen ohjeistuksia ja kirjastojen aineistovinkkejä.

Sain Jaakolta loistavat eväät matkalla kustantajaksi ja vaikka tie on vielä pitkä, se tuntuu mahdolliselta. Maaliskuussa aloitin sijaisuuden Turun kaupunginkirjaston tiedottajana. Tällä hetkellä työ on unelmatyöni, vaikka vielä kaukana omasta kustantamosta. Se on kuitenkin suuri harppaus oikeaan suuntaan ja antaa minulle mahdollisuuden olla kirjallisuuden parissa. Ilman kirjallisuutta ei olisi haavetta kustantamostakaan. Se ajatus antaa uutta virtaa myös väitöstutkimukseni edistämiselle.

Kun asiat loksahtavat paikalleen / When things fall into place

Shortly in English: Sometimes things fall into place. I have tried for a long time to actually put my thoughts into words. What I want to do with my PhD Thesis or in the future in general. After reading Wilhelmiina Palonen’s essay in Turku Student Magazine I was finally able to put it all in one sentence. I want to be involved with building a future literature that is more social and interactive.

Luin lounastauolla Wilhelmiina Palosen esseetä Turun ylioppilaslehdestä. Palosella on kyky sanoittaa asioita niin, että ne menevät ihon alle. Niin tälläkin kertaa.

Aloin ajatella väitöstutkimustani ja sen alta pilkistävää pro graduani. Aloin ajatella kirjailijoita ja lukijoita, faneja ja fanikulttuureita, omaa kirjoittamistani ja The Burning Squid -projektiin lataamiani odotuksia. Se, mikä oli vielä hetki sitten harmaata ja hähmäistä massaa, alkoi hahmottua.

Olen yrittänyt jo pitkään sanoittaa sitä, mitä haluaisin tehdä tulevaisuudessa, millaista asiantuntijuutta haluan omaksua ja mitä sillä osaamisella haluan rakentaa. Ajatus on ollut kirkas ja selkeä, mutta vain omassa päässäni. Sen selittäminen auki on ollut vaikeaa. Ehkä siksi olen kellunut apurahattomassa tilassa ja hetkessä, jolloin olen melkein valmis aloittamaan väitöstutkimukseni, mutta en aivan.

Padot auki

Kolme kohtaa Palosen tekstissä avasivat sisälläni pullistelleen padon.

Ensinnäkin Palonen viittaa esseessään Jackson Birdin The New York Timesissa joulukuussa 2019 julkaisemaan kirjoitukseen, jossa Harry Potter faniksi tunnustautuva Bird kuvaa pettymystään kirjailija J. K. Rowlingiin:

 ”Bird kirjoittaa tiedostavansa, että teoksia on jo aiemmin kritisoitu läskifobiasta ja rodullistettujen stereotyyppisestä esittämisestä, mutta hän pitää itselleen merkityksellisempänä juuri faniyhteisöä ja sen järjestämiä tapahtumia. Niissä on hänelle pysyvä arvo huolimatta kirjailijan menneistä tai mahdollisista tulevista tviiteistä.”

Palonen jatkaa Birdin tekstistä: ”Kirjoitus kuvaa ihmisoikeuksien esillä pitämisen lisäksi fanin tarvetta määritellä faniutensa omaan identiteettiinsä sopivaksi. Fanius on aktiivista, käynnissä olevaa ja sosiaalista.”

Kolmas mieltäni avartaneessa kohdassa Palonen kirjoittaa: ”Harry Potterit ovat olleet sukupolvikokemus, toisin kuin kirjallisuus tavallisesti on. Kirjallisuuden luonteeseen kuuluu yksinkokeminen sekä ajasta ja tilasta irtautuminen eri tavalla kuin esimerkiksi musiikkiin.”

Toive ja tavoite

Miksi sitten juuri nämä kolme kohtaa tuntuivat minulle niin merkityksellisiltä Palosen tekstissä?

Vastaus on yksinkertainen. Se, mitä yritin jo sanoa gradussani, ja minkä ympärille yritän nyt löytää punaista lankaa väitöstutkimuksessani, kiteytyy tulkintaani Palosen (ja Birdin) ajatuksista. Se on oikeastaan toive tai tavoite:

Haluan olla mukana kehittämässä yhteisöllisempää ja interaktiivisempaa tulevaisuuden kirjallisuutta.

Vaikka en ole itse vielä täysin kasvanut kirjailijuuteeni (eli esimeriksi julkaissut omaa kaunokirjallista teosta), olen tiennyt jo pitkään, että haluan luoda jotain yhteisöllisempää kuin yksittäisiä, yksin luettavia teoksia. Sellaisillakin on varmasti paikkansa yhtälössä, jota yritän ratkaista, mutta ne eivät ole itseisarvo.

Gradussani yritin avata tarinamaailman käsitettä laajempana kokonaisuutena, elementtinä, joka ei mahdu yksiin kansiin, vaan purkautuu kirjan sivuilta yhä laajemmaksi kokonaisuudeksi kirjailijan ja tuotantotiimin lisäksi myös lukijoiden ja kokijoiden käsissä.

Miten tähän sitten pääsisi? Se on vielä hämärän peitossa, mutta asian sanoittaminen selkeämmin varmasti auttaa prosessin edistämisessä. työskentely niin väitöskirjan, fiktion ja muidenkin projektien parissa tuntuu taas mielekkäämmältä. Kiitos Wilhelmiina Palonen asian esittämisestä. Seuraavan kerran, kun törmäämme, tarjoan sinulle kakkukahvit.

lähteet: Essee: Lapsuudessa sisäänsä imaissut kuvitteellinen maailma jättää ihon alle jotain pysyvää, 10.11.

Kuva: Ranjith Siji Pixabaystä