Kymmenen erikoista faktaa minusta ja kirjoittamisesta / 10 peculiar facts about me and writing

In English Below

Jokaisella kirjoittajalla on erikoisia piirteitä, jotka liittyvät kirjoittamiseen. Listasin TOP10:n omistani ja haluan haastaa kaikki kirjoittavat tuttuni tekemään saman.

1. En osaa kirjoittaa mukavissa lököasennoissa, vaan istun pöytäkoneella selkä suorassa.

2. Kuuntelen musiikkia, kun kirjoitan. Osan ajasta musiikki liittyy tekstiin tai sen tunnelmaan. Loput ajasta se on vain musiikkia. Joskus saatan kuunnella jonkun biisin moneen kertaan ennen kuin aloitan kirjoittamisen päästäkseni oikeaan tunnelmaan.

3. Kotikoneellani näppäimistön reunalla istuu Jabba the Hutt, joka vahtii työtäni.

4. Kun kirjoitan kotona, jaloissani on aina koira.

5. Tarvitsen valoa kirjoittaakseni. Koska pöytäkoneeni sijaitsee kohdassa, jossa kolme huonetta kohtaavat, sytytän pöytävalon lisäksi valot keittiöön, olohuoneeseen ja eteiseen sopivan valaistuksen luomiseksi.

6. Kun kirjoitan, näen ja koen asiat audiovisuaalisina. En välttämättä näe päässäni tarkkaa kuvaa edes päähenkilön kasvoista, mutta näen kamerakulmat ja leikkaukset, kuulen taustamusiikin ja muut äänitehosteet. Toisinaan näen, miten tarina rakentuisi teatterilavalle.

7. Pystyn muistamaan tarinani sanatarkasti ilman muistiinpanoja. Mitä elävämmäksi tarina tulee päässäni, sitä varmempi voin olla, että se myös pysyy siellä kaikkine yksityiskohtineen. Tämä on suurin ongelmani, sillä kun tarina on säilötty päähäni kokonaisuudessaan, sen varsinaisen kirjoittamisen kanssa voi vitkutella. Toisaalta samasta syystä minun on mahdollista kirjoitta valmista tekstiä nopeasti.

8. Voisin puhua kirjoittamisesta loputtomasti. Osaisinpa käyttää sen ajan kirjoittamiseen.

9. Suurin osa tarinoistani syntyy yhdestä lauseesta, otsikosta, henkilöhahmon nimestä tai vastaavasta yksittäisestä elementistä, jonka ympärille tarina rakentuu.

10. Pystyn kirjoittamaan valmiin novellin yhdeltä istumalta editoimatta, mutta silti sorrun ylikorjaamiseen.

In English

Each writer has peculiar features associated with writing. I listed my TOP10 of mine and I want to challenge all my writer friends to do the same.

1. I cannot write in comfortable relaxed positions. I sit back straight on my desktop.

2. I listen to music when I write. Sometimes the music is related to what I write. The rest of the time it’s just music. Sometimes I may listen to a certain song many times before I start to write to get into the right mood.

3. Jabba the Hutt sits on the edge of my keyboard, watching my work.

4. When I write at home, there is always a dog sleeping on my feet.

5. I need light to write. Since my desktop is located at the point where three rooms meet, I light up the table light, and the lights in the kitchen, living room and hallway to create the right lighting.

6. When I write, I see and experience things as audiovisual. I may not see my exactly how my main characters look, but I see camera angles and cuts, I hear background music and other sound effects. Sometimes I see how the story would be set on a theater stage.

7. I can remember my stories word to word. The livelier the story becomes, the more confident I can be that it will stay in my mind with all the details. This is my biggest problem, because when the story is preserved in my head as a whole, it can keep me from writing. On the other hand, for the same reason, I can write polished text very quickly.

8. I could talk about writing incessantly. I wish I could use that time on writing.

9. Most of my stories form from a single sentence, title, name of the character, or similar single element.

10. I can write a finished short story in one sitting without editing but I still over-edit my texts.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.