Häikäisevät kirjoittajat / Amazing Writers: Artemis Kelosaari

In Englis Below

Olen innoissani tästä. Fanitan itse aika montaa kirjoittajaa, jotka ovat onnistuneet häikäisemään minut sekä teksteillään, että työskentelyllään tai persoonallaan. Ja nyt heidät voi tavata myös blogissani.

Uuden juttusarjan aloittaa Artemis Kelosaari, jonka kanssa polut ovat kohdanneet niin opinnoissa kuin kirjoituskilpailuissakin. Artemiksen esikoisromaani Omenatarha, eli kertomus huonoista miehistä on hienoa hahmonrakennusta ja kerrontaa, jossa jokaisella henkilöhahmolla on vahva oma äänensä, aivan kuten Artemiksellakin.

Artemis myös toimitti yhdessä Shimo Suntilan kanssa kehokauhuantologian Tämä jalka ei ole minun : kauhuja omasta kehosta (Tajunta Media, 2017), jossa julkaistiin novellini Maan korvessa kulkevi lapsosen tie.

Kuka olet?

Olen Artemis Kelosaari, 29-vuotias kirjallinen sekatyöläinen ja filosofian maisteri. Esikoisromaanini Omenatarha, eli kertomus huonoista miehistä, ilmestyi syksyllä 2017 pienkustantamo Helmivyöltä. Lisäksi olen julkaissut novelleja antologioissa ja lehdissä sekä esiintynyt lavarunoilijana. Ensimmäinen kaunokirjallisuussuomennoksenikin ilmestyy tänä syksynä: Aphra Behnin aiemmin suomentamaton klassikkoromaani Oroonoko – kuninkaallisen orjan tarina.

Mikä saa sinut kirjoittamaan?

Ideat vain tulevat mikä mistäkin, ja sitten ne täytyy saada pois päästä. Usein lähtökohtanani on jokin näkemäni, kuulemani tai kokemani erikoinen tai outo juttu, josta tavallaan haluan sitten kertoa muillekin. Kertoa, että tällaistakin on, tai voisi olla. Tuli siitä sitten proosaa, runo tai asiatekstiä.

Miten sinusta tuli kirjailija?

Aloin kirjoittaa Omenatarhan ensimmäistä versiota jo lukiossa. Käsikirjoitus oli kuitenkin ehtinyt lojua pöytälaatikossa parin vuoden ajan, kun tutustuin Helmivyö-kustantamoa pyörittävään Juri Nummeliniin ja tulin maininneeksi, että ”mulla on muuten tällainen 1900-luvun alun mieshuorista kertova romaanikässäri”. Juri innostui, ja armottoman hiomisen jälkeen Omenatarha sitten julkaistiin Turun kirjamessuilla 2017. Novellejani taas olen saanut paljon julki liittymällä osuuskuntamuotoiseen Osuuskumma-spefikustantamoon.

Millaisista töistä elantosi koostuu?

Suurin osa tuloistani on tähän asti tullut toimittajan ja kriitikon hommista. Niitä olen tehnyt freelancerina, ja menneen kesän olin kesätoimittajana sanomalehti Karjalaisessa. Apurahojakin on tänä vuonna alkanut tulla: ensin Kansan Sivistysrahastolta siihen Behn-käännösprojektiin, sitten WSOY:n säätiöltä ja Suomen Tietokirjailijoilta ensimmäiseen tietokirjaani. Se käsittelee kannibalismin historiaa; alaotsikkonahan on ”kirjoituksia ihmissyönnin kulttuurihistoriasta”.

Mitä sinulla on työn alla nyt?

Tällä hetkellä tietysti se kannibaalitietokirja on kaikkein intensiivisimmän työn alla. Sen julkaisee kustantamo Salakirjat joko ensi tai seuraavana vuonna. Lisäksi kerään Haamu Kustannukselle turkulaisten kummitustarinoiden kokoelmaa. Työn alla on myös seuraava romaanini, jonka työnimi on ”Kolme hurjaa miestä”. Se on ylistys eräälle suuresti rakastamalleni hahmotyypille eli häijylle elegantille sotaherralle (HES).

Missä näet itsesi 5–10 vuoden kuluttua?

Elän kultivoituneen herrasmiehen elämää kumppanini kanssa ja teen lisää kirjoja. Ideat toiseksi tietokirjaksi ja kolmanneksi romaaniksi ainakin on jo.

Lue lisää Artemiksen ajatuksia ja tutustu hänen tuotantoonsa osoitteessa: artemiskelosaari.com

In English:

I’m excited about this. I’m a fan of many amazing writers who have dazzled me with their texts. And now you can meet them also on my blog.

The new blog series starts with Artemis Kelosaari. My path with Artemis has crossed both in studies and writing competitions. Artemis’ first novel Omenatarha (Applegarden) is a great piece of art and narrative where every character has a strong voice, just like Artemis does too.

Who are you?

I am Artemis Kelosaari, a 29-year-old writer and a Master of Arts. My first novel was published in 2017. I have also published short stories in anthologies and magazines and done stage poetry. At the moment I’m working with the translation of Aphra Behn’s Oroonoko.

What makes you write?

Ideas just come from here and there and then I need to write them out of my head. My starting point is often a strange thing that I have seen, heard or experienced.

How did you become a writer?

I started to write the first version of Omenatarha at high school. When I met Juri Nummelin, the publisher of the Helmivyö publishing house, I told him about my script. Juri was inspired by it and Omenatarha was published at the Turku Book Fair 2017.

What are you writing now?

At the moment I’m working with my nonfiction book about cannibalism. I’m also collecting ghost stories from the city of Turku for an anthology. And I work with my next novel which is a praise for the vicious and elegant warlords.

Where do you see yourself in 5-10 years?

I live a cultivated gentleman’s life with my partner and I make more books. I have already ideas for the second non-fictional book and third novel.

Read more about Artemis from the website: artemiskelosaari.com

Oman elämäni Rocky / Eye of the Tiger

In English Below

Kuvittele päässäsi Survivorin Eye of the Tigerin alku. Ti – ti ti ti – ti ti ti – ti ti tiiii – ja niin edelleen. Voit vaihtoehtoisesti kuvitella mielessäsi myös harmaissa verkkareissaan hölkkäävän Rocky Balboan, jonka kädet vispaavat ilmaa ja jalat iskevät kevyesti katuun. Nämä kaksi asiaa päässäni ajattelin valmistautua marraskuuhun ja NaNoWriMoon. Mutta toisin kävi, tietenkin.

Lokakuun alku on ollut pitkä ja kivinen. Työpäivät ovat venyneet ja kirjoittamisinto on lähinnä ollut luokkaa laiskiainen. Olen nukkunut huonosti, syönyt vielä huonommin ja potenut alkavaa flunssaa, joka ei vain tunnut hiipuvan tai edes taipuvan kunnon räkätaudiksi. No ehkä sitten omalla tuurillani marraskuussa.

Suunnitelmat olivat aika suuria. Toistaiseksi listalta voi ruksata yli työpöydän siivoamisen. Mutta onhan sekin jo askel eteenpäin. Iso askel itse asiassa. Liityin myös NaNoWriMon suomiryhmään ja tarjouduin jopa miittivastaavaksi omassa kaupungissani. Seuraava steppi olkoon sitten varsinaisen kirjoittamissuunnitelman tekeminen.

NaNoWriMon kautta olisi mahdollista osallistua erilaisiin webinaareihin ja tehdä kirjoitusharjoituksia. Etenkin Instahaaste vaikutti hauskalta. Olen sen kanssa toki auttamattomasti myöhässä enkä aio viedä tätä projektia nyt muutenkaan Instagramiin, mutta ehkä julkaisen jonkun koonnin haasteesta blogissa vielä ennen kuun vaihdetta. Sitä ennen yritän syödä fiksusti, nukkua enemmän ja lenkittää koiria, jotta olisin mahdollisimman hyvässä tikissä aloittamaan marraskuun urakan. Mitähän Rocky Balboa tekisi?

In English:

Imagine the beginning of the Survivor’s Eye of the Tiger. Ti – Ti Ti Ti – Ti Ti Ti – Ti Ti Tiiii – and so on. You can also imagine Rocky Balboa jogging in his gray hoodie and sweatpants. These two things I had in my mind when I planned my preparation for November and NaNoWriMo. But of course, it didn’t go quite as I planned.

The beginning of October has been busy. The work days have been long and I have had no motivation or energy to write. I don’t sleep very well, I eat wrong and I feel like I’m getting a cold. Probably, with my bad luck, it will hit me in November.

My plans for the October were pretty big. So far I have marked only one task done from my list. But I did clean my desk and it is a big step forward for me. And I also joined the Finnish NaNoWriMo group and even offered to arrange a NaNoWriMo meeting in my town. Next step will be to make my actual writing plan for November.

I could have also attended to webinars and make NaNoWriMo prompts before November if I only had some extra time. I also just found out about the official Instagram challenge and decided to do it via my blog. And next, I try to eat smart, sleep more and move a little so that I can be in best possible condition to start my biggest writing challenge ever. And I’m still wondering what would Rocky Balboa do?

Numero 11 / Number 11

In Eglish Below

Enää eivät mahdu antologiajulkaisuni kahden käden sormiin. Numero 11 ilmestyi viime viikonloppuna sopivasti Turun kirjamessuiksi ja siitä kävinkin messuilla keskustelemassa parin muun antologiaan kirjoittaneen kanssa osana ihan virallista messuohjelmaa. Samalla puhuttiin myös kirjottajakursseista, joista kirjoitinkin blogiini jo aikaisemmin.

Novellini numero 11, Ei jäädy koskaan, on tarina hieman epäonnisesta nuorukaisesta, joka yrittää selviytyä Aurajoesta nousseiden hirviöiden aiheuttaman apokalypsin keskellä. Virhearviointeihin sortuminen lienee tilanteessa väistämätöntä.

Ei jäädy koskaan julkaistiin Kirjan talon lukuvuoden 2017–2018 kirjailija-akatemian antologiassa Miljoonia tonneja vettä. Se on kirjailija-akatemian Viimeinen versio -antologiasarjan toinen kokoelma, ja sen teemana on joki. (Novellini Reipas poika julkaistiin sarjan ensimmäisessä kokoelmassa. Silloin teemana olivat kengät. Voit tutustua kaikkiin julkaistuihin novelleihini täällä.)

Kirjamessujen keskustelussa minulta kysyttiin muun muassa sitä, mistä ideat tarinoihini tulevat. Aiheista ja aiheiden vierestä kirjoitin blogissa jo aikaisemmin, mutta kysymys sai minut miettimään asiaa lisää. Miksi niin moni tekstini liittyy aina todellisessa maailmassa tapahtuviin kummallisuuksiin ja dystopioihin?

Pidän kauhusta ja kummallisuuksista, oma elämäni on melko tylsää ja tavallista. Ehkä haluan juuri siksi nähdä kaikki outoudet nimenomaan arkisissa maisemissa, kuten Turun jokirannassa tai puutalon kivijalkaan perustetussa levykaupassa. Todellisuuden ja spekulatiivisuuden kietoutuminen yhteen kiehtoo minua enemmän kuin suljettu fantasiamaailma tai ääretön avaruus. Ehkä sisälläni asustaa myös pikkuruinen realisti, joka aika ajoin haluaa muistuttaa olemassaolostaan.

Toinen asia, joka teksteihini vaikuttaa, on musiikki. Hyvin usein idea tai ajatus lähtee esimerkiksi jostain kappaleesta, sen tunnelmasta tai tulkinnasta. Kun idea jokihirviöistä oli asettunut päähäni, syntyi tarinan punainen lanka Pauli Hanhiniemen Joki ei jäädy koskaan -kappaleesta ja erityisesti sen sanoituksesta ”Mut kun on aina saatava viimeinen sana”. Avaan musiikin ja kirjoittamiseni suhdetta blogissa myöhemmin.

Miljoonia tonneja vettä on saatavilla paikallisista kirjastoista sekä Kirjan talolta, yhteystiedot löytyvät täältä.

In English:

Now I can’t count my published short stories with my fingers anymore. Number 11 was published as part of a new short story anthology last week, and I was invited to talk about the story and writing classes in a panel at the Turku book fair last weekend. (You can read more of my thoughts about writing classes here).

The Short story number 11, written in Finnish, is called Ei jäädy koskaan (Freezes Never). It is a story of a somewhat unlucky young man who tries to cope with the apocalypse caused by the river monsters. Under the circumstances, some errors of judgment will happen.

The anthology where my short story was published is called Miljoonia tonneja vettä (Million tons of water). The river-themed short story collection is the official anthology of our last semester’s writing class.

During the book fair, I was asked, among other things, where my ideas came from. I wrote about subjects in my blog earlier, but the question still got me wondering. Why are so many of my texts always related to oddities in the real world?

I like horror and strange things, my own life is pretty boring and ordinary. Perhaps I just want to see all the weirdness in the everyday scenery. Mixing reality with supernatural fascinates me more than closed fantasy worlds or the infinite space. Maybe inside me, there is also a tiny realist who wants to remind of its existence from time to time.

The other thing that influences my writing is music. Very often my ideas come from the mood or reading of a certain song. After having the idea of river monsters stuck in my head the core of my story was born from Finnish song called Joki ei jäädy koskaan (The River Will Never Freeze) by Pauli Hanhiniemi and its lyrics about people who always need to get the last word. I will open the relationship between music and my writing later on the blog.