Kurssi kohti kirjottamista / Writing Class Hero

In English below

Aloitin uuden pitkän kirjoittajakurssini viime lauantaina. Kirjan talon järjestämässä spekulatiivisen fiktion hautomossa pääsen perehtymään muun muassa scifin, fantasian, kauhun ja urbaanin fantasian sekä uuskumman maailmoihin viiden kirjailijan ohjuksessa ja innostuneen ryhmän seurassa. Ensimmäisellä kurssikerralla syntyi jo muun muassa jatkoa kusipäälle komentajalle sekä alku uudelle novellille.

Miksi käyn kirjoittajakursseilla? Voiko kirjoittamista oppia? Vastailen näihin kysymyksiin melko usein. Siksi päätin tehdä listan kirjoittajakursseilta saamistani hyödyistä.

1. Luovuus

Kaikki kirjoittamisessa lähtee luovuudesta. Luovuus saattaa olla osittain sisäsyntyistä, mutta sitäkin voi oppia tai ainakin kehittää ja vahvistaa. Luovuuden oppimista ja opettamista on pohdittu muun muassa Turun AMK:n Taideakatemiassa. ”Kenenkään päähän voi laittaa ideoita, mutta niiden äärelle voi ohjata monenlaisin menetelmin.”

Omassa kirjoittamisessani luovuus liittyy suoraan aiheisiin ja tapaan käsitellä niitä. Parhaat ideat eivät synny kotisohvalla tai koiria lenkittämällä (vaikka niinä hetkinä tekstiä usein prosessoinkin), vaan ne leikkaavat tajuntaani esimerkiksi silloin, kun teen kirjoittajakurssin harjoituksia.

2. Motivaatio

Yksikään idea ei muutu tekstiksi itsestään. Kirjoittaminen vaatii pitkäjänteisyyttä ja istumalihaksia, sanojen pureskelua ja saman asian toistamista toisin uudestaan ja uudestaan. Haaveena kirjailijan ura -blogissa Heidi Uusitalo toteaa motivaatiosta, että ”kirjoittamisprosessin hetkellä, kun paperille pitäisi syntyä tekstiä, kirjoittajaa ajaa eteenpäin vain oma into”.

Kirjoittajakursseilla voi työstää usein omaa keskeneräistä tekstiään. Kurssilla annetut kalmanrajat toimivat hyvinä motivaattoreina ja potkivat eteenpäin. Myös kirjoittavassa ilmapiirissä vietetty aika herättää kirjoittamismotivaation.

3. Ilmaisukyky

Kirjoittaminen on minulle luonnollinen tapa ilmaista itseäni ja kertoa tarinoita, ja siksi omaan tyyliin on helppo jumiutua. Ilmaisukykyä voi kuitenkin kehittää erityisesti lukemalla ja kirjoittamalla. Kirjoittamisen tutkijatohtori Risto Niemi-Pynttäri kirjoittaa Kiiltomadossa, että ”kieliopin taitava rikkominen näkyy nykyisessä realismin jälkeisessä proosassa ja sääntöjen takaa huokuu elävä kieli”.

Kirjoittajakursseilla erilaisten tekstien kirjoittaminen ja lukeminen auttavat kehittämään omaa ilmaisua, samalla oppii sanomaan asioita toisin. Esimerkiksi liiallinen adjektiivien ja täytesanojen käyttö on karsiutunut pois teksteistäni nimenomaan luovan kirjoittamisen opinnoissa.

 4. Vertaistuki

Olen tähän mennessä ihaillut jokaista kirjoittajaopettajaani. Tarinan, maailman ja hahmojen rakentamiseen sekä juonenpunomiseen opettajieni opit ovat olleen kallisarvoisia. Mutta myös vertaistuella on suuri merkitys. Muut kurssilaiset edustavat yhtä aikaa kirjoittamisen asiantuntijoita sekä lukijan ääntä.

Luovaa kirjoittamista Turun yliopistossa opiskellut Kalle Vainio toteaa kasvatustieteellisen tiedekunnan pro gradussaan, että vertaisryhmällä on kokonaisvaltainen vaikutus yksittäiseen kirjoittajaan.  Ryhmältä saatu tuki, vastakaiku ja muiden välittämät ajatukset voivat vaikuttaa myös jokaisen kirjoittajaidentiteettiin.

Minulle vertaistuki on tärkeä osa kirjoittamisen prosessia. Saamani palautteen ja tekstistäni käydyn keskustelun perusteella voin reflektoida esimerkiksi sitä, miten tarinamaailmani avautuu lukijalle. Annanko tarpeeksi tietoa, ovatko lainalaisuudet tasapainossa, kulkeeko juoni uskottavasti? Ne ovat kysymyksiä, joihin on vaikea vastata itse.

Lisää pohdintaa kirjoittajakursseista ja vertaistuesta voit tulla kuuntelemaan Turun kirjamessuille sunnuntaina 7.10. kello 16 alkaen Kallakseen. Muina panelisteina keskustelussa toimivat kirjailija Jussi Seppänen, Kirjan talon toiminnanjohtaja Petri Tähtinen, sekä kirjoittaja Christian Lenander. Samalla julkaistaan Kirjan talon uusi joki-teemainen novelliantologia, josta löytyy myös novellini ”Ei jäädy koskaan”.

In English:

I started my new writing class last Saturday. All sci-fi and fantasy themed course will have five amazing teachers whom each will teach a different sub genre.

Why do I take writing classes? Is creative writing actually something you can learn? I answer these questions fairly often. That is why I decided to make a list of the benefits that I get from the writing classes.

1. Creativity

Writing springs from creativity. Creativity may be partly innate, but it can also be learned or at least developed and strengthened.

In my writing, creativity is directly related to my themes and the way I contemplate with them. The best ideas do not come up when I lay on the couch or walk the dogs (even though I often process my stories at such moments), but they pop in my mind when I do a prompts in the writing class for example.

2. Motivation

No idea becomes a text by itself. Writing requires persistence when you chew the words and repeat the same thing differently again and again.

Writer courses can often work on their own incomplete text. The deadlines given in writing classes serve as good motivators and push me forward with my writing. Also, the time spent with the other writers is always a boost up for my motivation.

3. Creative expression

Writing is a natural way for me to express myself and tell stories, so it’s very easy for me to get stuck in my style. How a writer expresses him/herself can be developed especially by reading and writing.

In writing classes, you can read different texts from different writers and learn from them. For example, excessive use of adjectives and fillings has been eliminated from my texts mostly during my creative writing studies.

4. Peer support

So far I have admired each of my writing class teachers. They have taught me to build plots, worlds, and characters. But you can also have peer support in the classes. Other participants in the class are colleagues in writing but they also represent the voice of the writer.

Peer support is an important part of my writing process. With the feedback and conversations about my texts, I can reflect, for example, how my story lines will open up to my readers. Will I give enough information? Are the story world in balance? Is the plot logical? These are questions I can’t answer by myself.

Näkökulmaruno / Point of View Poetry

Short Summary in English: I’m not a poet, nor will I ever be, but sometimes it is interesting to tell a story in a different form.

(En ole runoilija, eikä minusta sellaista tule, mutta joskus on kiinnostavaa kertoa tarinoita toisessa muodossa)

Naapurin poika lentää katolta
liitelee pihan poikki
nauraa
Naapurin poika on vanhempi kuin minä
sen silmissä asuu suru
Mutta nyt se poika nauraa ääneen
ja lentää kuin teräsmies
leijailee kuin lumisade
liitelee pihan poikki
pysähtyy hiekkalaatikkoon
Minä painan silmät kiinni ja puristan lujempaa äidin kättä

ja äiti puristaa lujaa takaisin
katsoo räpyttelemättä vaikka ei tahtoisi
toivoo, että lapsi olisi edes tajunnut sulkea silmänsä
voi hyvä luoja, jos se tulee sieltä alas
miten voi enää katsoa silmiin
miten voi tervehtiä rappukäytävässä
pitääkö viedä kukkia vai kinkkukiusausta
saako hymyillä edes rohkaisevasti
miten toisista lapsista tulee noin ajattelemattomia
ei kai vain omasta
mitäköhän sen päässä liikkuu
ja miksi se nauraa
onko se ihan hullu
tai häiriintynyt
älä nyt vaan hyppää

älä hyppää, älä hyppää, älä hyppää
niin ne ajattelee
pihan täydeltä muurahaisia
mitättömiä muurahaisia
suut auki ja silmät täynnä sinisyyttä
talonmies huitoo käsillään
ja lihava rouva kolmen kääpiökoiransa kanssa
isä ja äiti taas kerran jossain poissa
naapurin yksinhuoltajan kädessä roikkuu räkänokkainen lapsi
ja eläkeläispariskunnalla on kiikarit huurussa
huomenna taas uutta juoruttavaa
maailma kuuluu muurahaisille
minä olen jotakin muuta
minä olen puheenaihe
samaan aikaa ottaa mahanpohjasta ja naurattaa
kun potkaisen tennarin kannalla katon reunasta vauhtia
ja lennän

Merirosvoradio mun päässäni jauhaa… – novelli / My head is a Jukebox – short story in Finnish

Short Summary in English: This story was written for a music themed anthology years ago but due to different coincidences it never got published. Read the story in English.

(Kirjoitin tämän novellin musiikkiaiheista antologiaa varten vuosia sitten. Tekstiä ei kuitenkaan erillaisten sattumusten johdosta koskaan julkaistu.)

Ei, tämä ei tarkoita, että olisin tullut hulluksi.

Älä jaarittele, kerro heille meistä!

Olkaa nyt jo hiljaa, mehän sovimme, että minä kerron tämän tarinan. Pahoittelut äskeisestä. Tämä on joskus vähän rankkaa. Ymmärtänette asian, kun olen selittänyt vähän taustaa. Minä olen ihan tavallinen kaveri, ylioppilas, HuK ja perusterve. Minulla on huonopalkkainen työ, joka tappaa
luovuuden ja juuri sen verran ystäviä, että voin peitellä yksinäisyyttäni. Pukeudun farkkuihin ja villapaitoihin, käyn halvassa pikaparturissa ja vaihdan sukat ja kalsarit päivittäin. Minulla on viikset.

Tämä selittääkin paljon, varsinkin viikset.

Älkää välittäkö heistä, he heittäytyvät mielellään hankaliksi. Tiedättehän, rocktähdet. Mutta siis, takasin asiaan. Kerran minä tapasin tytön ja rakastuin. Hän oli tanssija, hänen mielestään jokaisen hetken elämässä piti olla kuin elokuvaa. Tuntenette tyypin. Kun menimme treffeille, kaiken piti
sujua tietyn kaavan, tai oikeastaan tietynlaisen käsikirjoituksen mukaan. Kun menimme sänkyyn, piti olla oikeanlainen valaistus. Kun kävelimme kadulla, piti luoda oikeanlaista tunnelmaa. Piti olla draamaa, komediaa ja romantiikkaa.

Minä en pidä elokuvista. En seurustellut tytön kanssa pitkään. Hänen mielestään olin tylsä. Tavallinen.

Sinä olit tylsä, siihen aikaan.

Minä masennuin erosta, vaikka siinä ei ollut mitään järkeä. Minä en todellakaan pidä elokuvista.

Mutta sinä pidät musiikista.

Mutta minä pidän musiikista. Minä en ole mitenkään genrerajoitteinen, mutta uskallan silti väittää, ettei 80-luvun jälkeen ole enää tehty hyvää musiikkia. Diskopoppi vielä meni, mutta kaikki sen jälkeen tullut on pateettista kuraa tai pelkkää makunsa menettänyttä mansikkapurkkaa.

Joskus minä ostin levyjä, mutta sitten minusta tuli opintovelkainen humanisti ja minä myin levyt pois. Osasta vinyyleitä sai ihan hyvän hinnan, mutta CD-levyt piti panna kiertoon kovalla tappiolla. Enää se ei harmita ihan niin paljon.

Joskus minä mietin sitä tyttöä (joka piti elokuvista, vaikka minä en pitänyt) ja mietin, onko hän onnellinen. Käveleekö hän jokirannassa hitaasti ja ajatuksella, aivan kuin kamera seuraisi häntä? Istuuko hän kahvilan pöytään ja luo terävän katseen kuin panoroiden läpi statisteiksi määriteltyjen ihmisten? Joskus minä mietin, miten minusta tulisi yhtä onnellinen.

Sitten sinä löysit meidät!

Älkää menkö asioiden edelle. Siis, minä olin tilanteessa, jossa minulla ei enää ollut levyjä, mutta velkaa oli silti. Minä en ollut onnellinen ja minä ajattelin edelleen tyttöä, joka eli elokuvassa. Minä olin ahdistunut ja menin kävelylle jokirantaan, yritin kuvitella kamerat ja lamput ja ohjaajan, joka
käskisi minun näyttää vähän rennommalta, huolettomalta, mietteliäämmältä. Ajatus ahdisti, mutta sitten minä kuulin musiikin. Kauniin alkumelodian jälkeen Ann Wilsonin upea ääni alkoi kertoa tarinaa kaipauksesta.

Katselin ympärilleni, mutta en nähnyt missään mitään normaalista poikkeavaa. Ihmiset harppoivat kadulla kaulukset pystyssä kirein ilmein. Kukaan muu ei tuntunut kuulevan kappaletta, mutta minun korvissani se vahvistui ja voimistui entisestään. Kertosäkeistön kohdalla
tunsin suunnattoman vapauttavan läikähdyksen sisälläni. Askeleeni rytmittyivät kappaleen rytmiin, lyriikat saivat minun tuntemaan hetken jokaisella solullani. Minä ja musiikki. Minun musiikkini. Minä en edelleenkään pitänyt elokuvista, mutta nyt kaikki muuttui yhdeksi loputtomaksi soittolistaksi.

Aamuisin, kun herään, musiikki vihjailee siitä millainen päivästäni on tulossa. AC/DC:n T.N.T. enteilee taistelutahtoa, Ozzyn Mr. Crowley kertoo usein, että päivästä on tulossa huono, ja jos kuulen aamulla ensimmäisenä Kasevaa, tiedän, ettei sängystä kannata edes nousta. Työpäiväni kakofoniaan kuuluu erinäinen määrä Bon Jovia, Bruce Springsteeniä ja joskus jopa jotakin klassista. Ruokakaupassa teen ostoksia yleensä kevyiden iskelmärenkutusten tahtiin. Einesmaksalaatikkokin maistuu paremmalta, kun sen nauttii Rauli Baddingin seurassa. Jos löydän enää koskaan naisen (joka pitää musiikista enemmän kuin elokuvista) haluan rakastella häntä ensin Madonnan Like a Virginin innoittamana ja myöhemmin Bryan Adamsin Heavenin tunnelmissa.

Minun koko elämäni muodostuu tasaisesta kappalenauhasta, aivan kuten sisälläni olisi radio, jonka biisilistaa eivät riko mainokset tai turhanpäiväiset jorinat. Uutiset voi sitten katsoa televisiosta, jos on pakko tietää, mitä maailmassa tapahtuu. Mutta pääasiassa minä elän musiikista ja musiikki elää minussa.

Mutta ei siinä vielä kaikki. Kerro jo, mitä sitten tapahtui. Kerro meistä.

Hyvä on, hyvä on. Sitten minun sisäisestä soittolistastani tuli vielä vähän enemmän, kuin pelkkää taustamusiikkia. Minä tapasin heidät kaikki. He tulivat tavallaan kylään. Ozzy Osbournen puheesta on joskus mahdotonta saada selvää, mutta muuten he ovat ihan hyviä tyyppejä. Melko rentoja. He
istuvat kanssani iltaa ja pitävät seuraa työpaikalla ja iltalenkillä. He nukkuvat minun kanssani, matkustavat bussilla ja niin edelleen. Sitä on vähän vaikea selittää, mutta minä todella pidän musiikista.

Meillä on aika kivaa yhdessä, pakko myöntää.

Minä olen alkanut urheilla, koska Survivor niin vaatii. Kun minä sairastan, Chrissie Hynde pitää minusta huolta. Treffeillä minä olen täydellinen herrasmies, kiitos Marien ja Perin. Julkisissa tilanteissa olen cool, mutta en tiedä onnistuisiko se ilman Samboraa ja Santanaa. Autolla ajellessa
vieressä istuu Michael Jackson, mutta syvällisiin keskusteluihin kaipaan kaveriksi Stingin tai Bonon.

Elokuvista pitäviä naisia sinä et enää kaipaa. Etkä sinä enää ole yksinäinen.

Minä en kaipaa enää mitään, siinä te olette oikeassa. Johan ne tutkimuksetkin osoittavat, että musiikki tekee ihmisille hyvää. Pitää aivotoiminnan virkeänä, voimauttaa, vahvistaa. Tekee onnelliseksi. Kun ihmisellä on musiikkia, ei tarvita enää mitään muuta.

Mutta tämä ei tarkoita, että olisin tullut hulluksi, tämä tarkoittaa vain sitä, että olen alkanut elää.