Kategoria: Keskeneräisistä / work in progress

Milloin kirjoittaminen on vaikeaa? Sitä pohtii Podcastimme uusin jakso / Podcast in Finnish: Sometimes writing is hard.

(In English Below)

Lapsena kirjoittaminen oli ihanaa. Tarinoita putkahteli päähäni päivittäin ja vihkojen sivut täyttyivät sanoista ja lauseista. Ei ollut itsesensuuria, ei ollut täydellisten lauseiden tavoittelua. Oli vain kirjoittamisen riemu.

Kirjoittamisen riemun tunnistan edelleen, mutta on kirjoittamisessa nykyään muitakin puolia. Joskus se on vaikeaa. VAIKEAA. Tätä ei voi kirjoittaa tarpeeksi isoin kirjaimin. Joskus kirjoittaminen on tuskaa. Mutta on hyvä kuulla, etten paini tämän asian kanssa yksin. On muitakin, joille kirjoittaminen on joskus vaikeaa. Siksi halusimme puhua aiheesta myös Kuvitteluperjantai-podcastissamme.

Kuuntele uusimmasta jaksosta, mikä sai Kesän melkein jättämään romaanikäsikirjoituksensa ja miksi Rauha edelleen kirjoittaa runoja Instagramiin.

Podcastimme uusimman jakson löydät tuttuun tapaan SoundCloudista. Siellä voit kuunnella myös aikaisemmat jaksot.

Kuvitteluperjantai on kahden totisen kirjoittajan epätodellinen podcast, jossa imeydymme kirjoittamisen uumeniin. Se on toteutettu yhteistyössä Kuvittelupaikka-blogin Suvi Holopaisen kanssa. Kuvitteluperjantain kautta haluamme osallistua keskusteluun kirjoittamisesta elämäntapana. Julkaisemme uuden jakson joka toinen perjantai, aina parittomilla viikoilla SoundCloudissa.

Kuuntele uusin jakso: Joskus on vähän vaikeeta

Tutustu podcastiin ja sen tekijöihin

In English:

Writing as a kid was wonderful. Stories flowed through my head daily and the pages of the notebooks were filled with words and phrases. No self critic, no pursuit of perfect words. Just the joy of writing.

I still enjoy writing a lot but no longer it is only a joy. Sometimes it is difficult. HARD. Sometimes writing is a pain. But it’s good to hear that I am not alone. Others too find writing difficult sometimes. That’s why we wanted to talk about this in our podcast.

The podcast is only available in Finnish.

Spektaakkeli / It’s a Spectacle

(In English Below)

Innostuin Speksiteatterista pari vuotta sitten, kun pääsin päivätyöni puitteissa arvioimaan kaikki Turun yliopiston speksit Turun ylioppilaslehteen. Tiesin kyllä, mitä speksit olivat, interaktiivista opiskelijateatteria improvisaatiotwistillä, huumorilla ja musiikkinumeroilla höystettynä, mutta silti niiden hyvä meininki pääsi yllättämään. Spekseistä ja niiden syvimmästä olemuksesta voit lukea lisää vaikka wikipediasta.

Yllättämään pääsi myös kutsu kirjoittaa Turun kauppakorkeakoulun vuoden 2020 speksi (TuKY-Speksi) yhdessä Kalle Lintusen sekä Kuvittelupaikan Suvi Holopaisen kanssa. Edellisen näytelmäni kirjoitin 2015 Teatteri Maneeriin ja palo kirjoittaa lisää draamaa on kytenyt siitä asti. Yleensä proosa kuitenkin ajaa yli ja siksi on ollut ihanaa upota hyvin erilaisen kirjoittamisen pariin.

Kolmas yllätys on ehdottomasti se, miten hyvin meillä kolmella käsikirjoittajalla synkkaa. Olemme kaikki kolme Turun yliopiston luovan kirjoittamisen humanistikasvatteja, mutta yhteen meitä ovat tuoneet tässä projektissa hullut ideat, hunsvotti huumori ja kyky kuunnella toisiamme, ymmärtää erikoisimpiakin heittoja ja poimia niistä helmet kässäriimme.

Parin tehosession jälkeen koossa on jo synopsis, runko, henkilöhahmot, kohtausluettelo, pari tippiä ohjaajalle sekä biisilistan tynkä. Uskallan jo melkein julistaa, että olemme dialogia vaille valmiita, täysin aikataulussa ja jopa edellä. Siinä asioita, joita harvoin pääsen sanomaan kirjoittamisestani.

Tuleeko TuKY-Speksistä kaikkien aikojen speksi? Keväällä se selviää. Mutta ainakin hyvällä omalla tunnolla voin sanoa, että tulevaa speksiä kirjoitetaan tosissaan, ammattimaisesti ja rohkein mielin kieli poskessa, ihan niin kuin speksiä kuuluukin kirjoittaa.

In English


I found spex theatre a few years ago when I was reviewing all the spexs of the students of the University of Turku for Turku Student Magazine as a part of my day job. Spex is an interactive theater performance made by students. It includes music, humor, and improvisation. The audience can participate in the play by shouting “Omstart”, which restarts the last scene and brings something new to it. The great thing about spex is the attitude and good spirit of the crew. Making a spex seems like a lot of fun.

This year I was invited to write the Spex of the Turku School of Economics 2020 (TuKY-Speksi) together with Kalle Lintunen and Suvi Holopainen (link). I wrote my previous play at Theater Maneeri in 2015 and the wish to write more drama has lived ever since. So far our spex playwriting project has been awesome. We have had lots of crazy ideas, silly humor and ability to listen to each other and pick up the best details amongst all the goofiness.

Time will tell if TuKY-Speksi is going to be the greatest spex ever but at least we are doing this with a good attitude and having fun with it. And as unbelievable this will sound coming from me we are definitely on time with the script.

Työnimi: Vilhelmiina / Working title: Wilhelmina

In English below

Tilittelin blogissani keskeneräisiä kirjoitusprojektejani viimeksi elokuussa ja ajattelin, että nyt voisi olla hyvä hetki vähän päivittää kuulumisia.

NaNoWriMon jälkeen joulukuussa kirjoitusinto lopahti. Tungin tekstin toisensa jälkeen pöytälaatikkoon ja kaipasin jotain kevyttä. Kirjoittelin noloja runoja ja pari novellia, mutta sekin tuntui vähän väkinäiseltä.

Elin kirjoitusjumin armoilla pari kuukautta. Sitten aloin vitsailla ystäväni Andrew Stanley Burnsin kanssa ilmalaivoista, kissoista ja zombeista. Ihan perussettiä, kun yhdistää kaksi kirjahullua nörttiä, joilla on kummallakin yhtä omituinen huumorintaju ja vilkas mielikuvitus. Jossain yhteydessä totesin, että tästähän saisi lastenkirjan. Viikon päästä suunnittelimme jo henkilöhahmoja ja lukujakoa. Tarinaan ilmestyi Jeti ja Unikatti, ja se sai työnimen Vilhelmiina.

Alun perin koko jutun oli tarkoitus olla höntsäilyä, jolla saisin kirjoitusjumini auki. Enhän ollut koskaan ajatellun kirjoittavani lapsille. Mutta sitten tarina syveni ja henkilöhahmoista tuli tärkeitä. Lopulta päätin, että keskittyisin kokonaan Vilhelmiinan valmiiksi saattamiseen.

Yhdessä tekeminen on ollut hyvä kokemus. Andy on ollut väsymätön pallottelemaan ideoita, kannustamaan minua eteenpäin ja ratkomaan pulmia, joihin törmäämme. Ensimmäinen versio käsikirjoituksesta valmistuu suomeksi, mutta ainut yhteinen kielemme on englanti. Se on aiheuttanut oman haasteensa prosessiin, mutta samalla omalta osaltaan myös antanut paljon. Kirjoitan aiheesta oman postauksen myöhemmin.

En halua vielä paljastaa enempää tarinastamme, mutta tavoitteena on, että voisimme alkaa lähetellä käsikirjoitusta kustantamoihin jo loppukesästä. Saatamme julkaista blogissani myöhemmin myös pienen näytteen.

Olen yleensä kirjoittajana se tyyppi, jolla on kymmenen juttua kesken rinnakkain. On ollut ihanan rauhoittavaa keskittyä yhteen asiaan, elää ja hengittää vain yhtä tekstiä.

Kiitos, Andy, pitkäjänteisyydestä, ehtymättömästä ideavarastostasi, kaikista hämmentävän hienoista sanoista ja siitä, ettet ole ikinä lakannut uskomasta Vilhelmiinaan.

 In English:

I wrote about my Work In Progress projects last time in August and thought that now would be a good time to update what is going on now.

In December, After NaNoWriMo, I quit writing for a moment. Text after text was boxed away and I felt like doing something lighter. I wrote some embarrassing poems and a couple of short stories, but even that seemed a bit forced.

I lived with the writer’s block for a couple of months. Then I started to joke about airships, cats, and zombies with my friend Andrew Stanley Burns. Very typical outcome when you mash together two bookworm nerds with a similar odd sense of humor and lively imagination. In some point, I realised we had some good building material for children’s book in our hands. A week later, we were already designing characters and plotting the storylines. We invented Yeti and Unicat, and named the airship Wilhelmina which is also the working title of our novel.

Originally, the whole thing was meant to be just some light scribbling to ease my writer’s block. I had never even thought of writing to children. But then the story got some depth and the characters became important. Finally, I decided to concentrate entirely on completing Wilhelmina.

Working together with Andy has been a good experience. Andy has been indomitable of juggling the ideas, encouraging me to keep on going and solving the problems in the story. The first complete version of the script will be in Finnish, but the only language we share with Andy is English. It has created some challenges to the process but also contributed a lot to it. I’ll post more about that later.

I don’t want to reveal too much about the story yet, but the goal is to start sending the script to publishing houses later this summer. We may also publish a small sample of the story on my blog.

I’m usually the type of writer, who always has ten things going on. It has been wonderfully soothing to focus on one thing, to live and breathe only one text.

Thank you, Andy, for your perseverance, your inexhaustible collection of ideas, your fancy and confusing words and the fact that you have never stopped believing in Wilhelmina.