Kategoria: pohdintaa / pondering

Siksi jokainen kirjoittaja tarvitsee kriittisiä lukijoita / And that is why every writer needs a critical readers

In English Below

Viime perjantaina julkaisin Kirjan talon minuuttinovellikurssilla kirjoittamani pikkunovellin palkkamurhaajasta. Lähetin linkin myös ystävälleni, jonka kanssa puhumme paljon kirjoittamisesta. Hän lukaisi jutun läpi ja meni suoraan asiaan:

Ystävä: Kohteiden epätoivoiset huudot?
Minä: Joo. Hän on palkkamurhaaja.
Ystävä: Ampuuko hän jostain syystä polviin?
Minä: Häh?
Ystävä: Siis aika kömpelö palkkamurhaaja. Tai sitten hän tykkää katsella, kun kohteet kuolee hirveissä tuskissaan.
Minä: Ehkä hän käyttää veistä. En minä tiedä. Anna nyt vain niiden kohteiden huutaa.
Ystävä: No miksi ne ovat sitten tuskissaan? Hän voi jäädä kiinni.
Minä: Ehkä hän on sadisti. Se on dramaattisempaa niin.
Ystävä: Ei siinä ole mitään järkeä.

Joskus sitä unohtaa kirjoittaessaan ottaa etäisyyttä omiin teksteihinsä. Vaikka vartissa kirjoitettu ja editoitu pikkunovelli oli vain pikainen raapaisu tarinaa, olisimme voineet yhtä hyvin keskustella romaanin luvusta tai vaikka koko romaanista. Olen kiitollinen ystävälleni hänen tarkkanäköisyydestään, sillä hän oli oikeassa, tarinani kiintopiste perustuu epätyydyttävään faktaan, yksityiskohtaan, joka lukijan on helppo kyseenalaistaa.

Keskustelumme osoittaa myös, etten ole kovin hyvin perillä tarinan maailmasta tai itse hahmosta. Enhän edes tiennyt, millaista asetta hän käyttää surmatessaan. Se kai lienee olennainen piirre palkkamurhaajahahmon olemuksessa.

Olisin toki voinut puolustella ja selittää ystävälleni, että novelli oli vain pikainen raapaisu, joka syntyi hetkessä. Editointiinkin käytin vain yhden läpiluvun. Mutta en viitsinyt, hän oli oikeassa. Omalle tekstilleen tulee joskus hyvin sokeaksi. Joko tiedän tarinasta ja sen maailmasta ja hahmoista niin paljon, että unohdan kertoa kaiken oleellisen lukijalle, tai sitten omakin tutustumistyö on vielä aivan kesken.

Omaa kirjoittajaminää kriittisempi lukija on jokaiselle kirjoittajalle arvokas. Lukija, joka keskittyy, näkee kokonaisuuden lisäksi myös yksityiskohdat ja uskaltaa puhua suoraan, on tärkeä. Joskus jopa tärkeämpi kuin kaikki maailman kehut ja kannustukset. Kehuilla me jaksamme puskea eteenpäin, hyvällä kritiikillä kehitymme.

In English:

Last Friday, I published a short story about an assassin. The story was written in a short story writing class at Kirjan Talo (House of Books). I sent a link to my friend, with whom we talk a lot about writing. He read the story and went straight to the point:

Friend: Screams of his targets?
Me: Yeah. He’s an assassin.
Friend: He shoots for the knees?
Me: Huh?
Friend: Either he is a very clumsy assassin or he likes to watch his targets die in agonizing pain.
Me: Or he kills them by a knife. I don’t know. Let the targets just scream.
Friend: So why are they in pain? He might get caught.
Me: Maybe he is a sadist. It’s more dramatic that way.
Friend: But that doesn’t make sense.

Sometimes I forget to take distance to my texts. Sure my short story was a quick dribble, but we could have just as well talk about a chapter of my novel or even the whole novel script. I am grateful to my friend for his acuity because he was right, my story is based on unsatisfactory facts and details that the reader can easily question.

Our conversation also shows that I am not very familiar with the story world or the character itself. I didn’t even know what kind of weapon he uses to kill. It seems kind of an essential feature when the character is an assassin.

Of course, I could have argued to my friend that the short story was just a quick scratch that was born in a limited time. I didn’t even edit it much. But I didn’t bother explaining because he was right. Sometimes I become blind to my own text. Either I know my characters and story too well that I forget to tell the substantive facts to my reader, or my own character and story building is still in progress and even I don’t know enough.

The reader that is more critical than the writer, is important to every writer. A reader who pays attention, sees the big picture as well as the details and dares to speak his/her mind, is valuable. Sometimes good critic is even more valuable than all the praise and encouragement in the world. With praise, we are pushing forward, with good criticism we will make progress.

Kymmenen erikoista faktaa minusta ja kirjoittamisesta / 10 peculiar facts about me and writing

In English Below

Jokaisella kirjoittajalla on erikoisia piirteitä, jotka liittyvät kirjoittamiseen. Listasin TOP10:n omistani ja haluan haastaa kaikki kirjoittavat tuttuni tekemään saman.

1. En osaa kirjoittaa mukavissa lököasennoissa, vaan istun pöytäkoneella selkä suorassa.

2. Kuuntelen musiikkia, kun kirjoitan. Osan ajasta musiikki liittyy tekstiin tai sen tunnelmaan. Loput ajasta se on vain musiikkia. Joskus saatan kuunnella jonkun biisin moneen kertaan ennen kuin aloitan kirjoittamisen päästäkseni oikeaan tunnelmaan.

3. Kotikoneellani näppäimistön reunalla istuu Jabba the Hutt, joka vahtii työtäni.

4. Kun kirjoitan kotona, jaloissani on aina koira.

5. Tarvitsen valoa kirjoittaakseni. Koska pöytäkoneeni sijaitsee kohdassa, jossa kolme huonetta kohtaavat, sytytän pöytävalon lisäksi valot keittiöön, olohuoneeseen ja eteiseen sopivan valaistuksen luomiseksi.

6. Kun kirjoitan, näen ja koen asiat audiovisuaalisina. En välttämättä näe päässäni tarkkaa kuvaa edes päähenkilön kasvoista, mutta näen kamerakulmat ja leikkaukset, kuulen taustamusiikin ja muut äänitehosteet. Toisinaan näen, miten tarina rakentuisi teatterilavalle.

7. Pystyn muistamaan tarinani sanatarkasti ilman muistiinpanoja. Mitä elävämmäksi tarina tulee päässäni, sitä varmempi voin olla, että se myös pysyy siellä kaikkine yksityiskohtineen. Tämä on suurin ongelmani, sillä kun tarina on säilötty päähäni kokonaisuudessaan, sen varsinaisen kirjoittamisen kanssa voi vitkutella. Toisaalta samasta syystä minun on mahdollista kirjoitta valmista tekstiä nopeasti.

8. Voisin puhua kirjoittamisesta loputtomasti. Osaisinpa käyttää sen ajan kirjoittamiseen.

9. Suurin osa tarinoistani syntyy yhdestä lauseesta, otsikosta, henkilöhahmon nimestä tai vastaavasta yksittäisestä elementistä, jonka ympärille tarina rakentuu.

10. Pystyn kirjoittamaan valmiin novellin yhdeltä istumalta editoimatta, mutta silti sorrun ylikorjaamiseen.

In English

Each writer has peculiar features associated with writing. I listed my TOP10 of mine and I want to challenge all my writer friends to do the same.

1. I cannot write in comfortable relaxed positions. I sit back straight on my desktop.

2. I listen to music when I write. Sometimes the music is related to what I write. The rest of the time it’s just music. Sometimes I may listen to a certain song many times before I start to write to get into the right mood.

3. Jabba the Hutt sits on the edge of my keyboard, watching my work.

4. When I write at home, there is always a dog sleeping on my feet.

5. I need light to write. Since my desktop is located at the point where three rooms meet, I light up the table light, and the lights in the kitchen, living room and hallway to create the right lighting.

6. When I write, I see and experience things as audiovisual. I may not see my exactly how my main characters look, but I see camera angles and cuts, I hear background music and other sound effects. Sometimes I see how the story would be set on a theater stage.

7. I can remember my stories word to word. The livelier the story becomes, the more confident I can be that it will stay in my mind with all the details. This is my biggest problem, because when the story is preserved in my head as a whole, it can keep me from writing. On the other hand, for the same reason, I can write polished text very quickly.

8. I could talk about writing incessantly. I wish I could use that time on writing.

9. Most of my stories form from a single sentence, title, name of the character, or similar single element.

10. I can write a finished short story in one sitting without editing but I still over-edit my texts.

Lukeminen kannattaa / Reading is Essential

In English Below

Noin vuosi sitten lakkasin lukemasta. Halusin kyllä, mutta yhtäkkiä en osannut. Aloitin monta kiinnostavaa kirjaa, mutta en päässyt tunnelmaan. Teokset eivät imeneet mukaansa, eivät avanneet maailmaansa. Aloitettujen, lukemattomien kirjojen pino yöpöydällä kasvoi. Jossain vaiheessa annoin periksi. En enää edes yrittänyt. Samaan aikaan kirjoittaminen muuttui takkuiseksi pakkopullaksi.

Ystäväni suosituksesta rekisteröidyin äänikirjapalveluun. Selasin nimikkeitä ja aloitinkin muutaman teoksen kuuntelun, mutta en pystynyt keskittymään. Olin kuitenkin jo pitkään haaveillut kuuntelevani Stephen Kingin On Writing -teoksen Kingin itsensä lukemana. Kirjoitusoppaan ja elämänkerran yhdistelmä kulki mukanani työmatkoilla. Yli kymmenen tunnin kuuntelu tapahtui kuin itsestään reilun viikon aikana.

Olen kuullut lukuisia kertoja, että kirjoittaa voi vain jos lukee paljon.  Olen tiennyt sen, ymmärtänyt sen, mutta en ehkä koskaan tajunnut sitä. Joku tavassa, jolla King asian esitti, onnistui avaamaan silmäni. En alkanut lukea uudestaan siksi, että King käski kirjassaan lukea mahdollisimman paljon, vaan siksi, että tajusin tarvitsevani fiktiivisiä tekstejä elämääni selättääkseni omat kirjoitusjumini.

Lukeminen antaa minulle paljon. Se on osaltaan eskapismia, osaltaan ajankulua, enimmäkseen kuitenkin mielikuvituksen jumppaamista. Mitä enemmän luen, sitä paremmin voin. Mieleni pysyy avoimena ja virkeänä, luovuudelle alttiina ja aktiivisena. Tällä hetkellä kuuntelen yhtä kirjaa työmatkoilla, luen vuoteessa aamulla toista ja illalla kolmatta. Yöpöydällä pinossa on kirjoja, jotka jonottavat tulla luetuiksi.

Kingin On Writing avasi jonkinlaisen uuden tason lukemiseeni. Olen aina hätkähtänyt vaikuttavan tekstin, ovelien juonikäänteiden ja hienojen virkkeiden edessä, mutta nyt maistelen tekstiä toisella tavalla. Mietin kirjoittajan ratkaisuja. Miksi joku asia on ilmaistu juuri näin? Miten se vaikuttaa tarinaan tai lukukokemukseen? Millä tavalla henkilöhahmot reagoivat? Onko se uskottavaa? Miten reaktio vaikuttaa tarinan maailmaan, tai tarinan maailma reaktioon?

Tarinat eivät ole enää pelkkiä tarinoita. Eivät edes valmiiksi kirjoitetut tarinat. Nyt jokaisesta kirjoitetusta ja kirjoittamattomasta tarinasta tulee päässäni muovailuvahaa, joka vaikuttaa siihen, miten minä näen tai ajattelen tekstiä, todellisuutta ja tarinoita.

En tiedä, miksi lakkasin lukemasta. En tiedä, miksi siitä tuli niin vaikeaa. En tiedä, mitä menetin, kun lukeminen ei enää sujunut, mutta olen saanut jotakin parempaa tilalle. Olen lukenut yli kolmekymmentä vuotta, mutta vasta nyt tajuan, mitä lukeminen on.

Oletteko kokeneet samaa? Onko tapanne lukea tai ajatella lukemista muuttunut vuosien saatossa?

In English

About a year ago I stopped reading. I wanted to, but suddenly I couldn’t. I started to read many interesting books, but I didn’t get into them. I was unable to sink into the story or the world of the books I tried to read. The pile of books I couldn’t read grew on my nightstand. At some point I gave up. I stopped trying. At the same time, writing became hard.

On a friend’s recommendation I chose an audiobook service. I was browsing the books but couldn’t focus on listening. However, I had thought about listening to Stephen King’s On Writing, read by King himself, so I decided to try that one out. The combination of writing guide and autobiography worked well. I listened to it on my bus rides to work.

I’ve heard numerous times that one can only write if they read a lot too. I have known it, understood it, but I haven’t really figured out what it meant for me. But there was something in the way King put it that made me open my eyes. I didn’t start reading again because King told me to read as much as possible, but because I realized that I needed fiction in my life to get my own writing going on again.

Reading gives me a lot. It is partly escapism, partly a way to consume time, but mostly it is something that feeds my imagination. The more I read, the better I can write. My mind remains open and active, exposed to creativity. I am currently listening to one book on my bus rides to work, reading in bed one in the morning and another in the evening. My nightstand is now filled with books that eagerly wait to be read.

King’s On Writing helped me to get on the next level with reading. I’ve always been fascinated by affective texts, genius plot twists and fine ass sentences, but now I feel the text in a new way. When I read I’m aware of the author’s solutions. Why is something expressed like that? How does it affect the story or reading experience? Why does characters react the way they do? How does their reactions affect the story world and how does the story world affect their reactions?

Stories are no longer just stories. Now every written and unwritten story becomes a sandlot to play with. And every sandlot will mold the way I see or think about the text, the reality, and the stories.

I don’t know why I stopped reading. I don’t know why it became so hard. I have no idea what I lost when reading no longer was an option for me. But now it is replaced with something better. I have read over thirty years, but only now I realize what reading actually can be.

Have you experienced the same? Has the way you read changed over the years?