Blogi / Blog

Dystopioissa asuu toivo / Hope lives in dystopia

You can read the post in English on The Burning Squid website.

Olen aina pitänyt dystopioista. Osittain varmasti siksi, että tykkään scifistä ja kauhusta. Dystopiakuvauksessahan usein löytyy piirteitä molemmista. Eniten tulevaisuuden kauhuskenaarioissa minua kuitenkin kiehtoo niissä asuva toivo.

Kielitoimiston sanakirja määrittelee dystopian kuvitteelliseksi painajaismaiseksi paikaksi tai kauhukuvaksi tulevaisuuden yhteiskunnasta. Vielä kiinnostavamman määritelmän antaa Kotimaisten kielten keskuksen verkkosivulla Klaas Ruppel, jonka määrittelmässä dystopia on ”huono paikka”, josta ei haaveilla tai jonka ei toivota tulevan todeksi.

Sankarit syntyvät dystopioissa

Dystopia on vastakohta utopialle, täydelliselle ja harmoniselle maailmalle. Aina raja ei kuitenkaan ole niin mustavalkoinen. Etenkin viihdekuvastossa olemme tottuneet näkemään myös toisenlaisia tulkintoja, joissa utopia onkin vain karmiva totalitaarinen kulissi tai dystopia alkusysäys parempaan huomiseen. Dystopia ympäristönä motivoi sankaruuteen.

Minua synkissä tulevaisuuksissa vetää puoleen toivo. Kun tarinan maailma on synkkä ja sen yhteiskuntarakenteet yksilön kannalta julmat, avautuu tarinalle paljon mahdollisuuksia. Toivo synnyttää kapinan ja antaa rohkeutta toimia.

Tulevaisuusfiktio luo puitteita tulevalle toiminnalle

Osallistuin viime viikolla Turun yliopiston tutkimusverkosto KULTVAn Kuvitellut kaupungit -teemaseminaariin, jossa keskusteltiin muun muassa siitä, millaisia kaupunkien tulevaisuuksia kirjallisuudessa ja elokuvissa on kuviteltu. Samalla pohdittiin, mitä tulevaisuuskuvitelmien taakse kätkeytyy ja mitä kuvitelmat kertovat meistä ja meidän ajastamme.

Keskustelua heräsi myös siitä, miten fiktiivisiä tulevaisuuskuvitelmia voisi hyödyntää esimerkiksi kaupunkisuunnittelussa tai tulevien uhkien torjumisessa. Myös Kirjallisuudentutkija Lieven Ameelin (PhD) puheenvuorossa nousivat esiin toivo ja toimijuus. Tulevaisuusfiktio luo puitteita tulevalle toiminnalle ja niiden kautta voidaan tarkastella henkilökohtaisten valintojen vaikutusta monimutkaisessa maailmassa.

Ameelin mukaan fiktiossa voidaan turvallisesti käsitellä erilaisia tulevaisuuskäsityksiä. Koska dystopia ei varsinaisesti kuvaa yhteiskuntaa, vaan ihmisen suhdetta siihen, voi dystopian synnyttämä toimijuus ja sen kuvaus olla positiivista.

Mikä dystopioissa kiehtoo?

Yle uutisoi muutama vuosi sitten, että synkkä science fiction on suositumpaa kuin koskaan. Mutta mikä on fiktiivisten dystopioiden tulevaisuus? Voisi kuvitella, että ilmastokriisin, koronapandemian, äärioikeiston nousun ja poliittisten ristiriitojen värittämässä maailmassa haluaisimme paeta enemmin vaaleanpunaisiin unelmiin ja hilpeisiin tunnelmiin.

Mutta ehkä dystopioissa kiehtookin juuri se, että ne ovat vielä pahempia kuin oma ympärillä vellova todellisuus. Ehkä oma arki ja maailmantila tuntuvat siedettävämmiltä, kun uppoutuu hetkeksi vielä synkempiin maailmankuviin. Tai ehkä meitä jokaista vetää puoleensa dystopiakuvauksille tyypillinen pienen ihmisen mahdollisuus nousta kapinaan ja parantaa maailmaa ja vallitsevia oloja. Ehkä me tarvitsemme dystopioita löytääksemme sen pienen ihmisen sisältämme.

Jos dytopiat kiinnostavat, kannattaa tutustua Tampereen yliopiston dytopiaprojektiin Synkistyvät tulevaisuudenkuvat: Dystooppinen fiktio nykykirjallisuudessa. Myös projektin mediaosumista löytyy paljon kiinnostavaa luettavaa.

Kuva Carroll MacDonald Pixabaystä

Suomalaisen kirjallisuuden päivänä kirjoitin raapalerunon / I wrote a poem on Finnish Literature Day

Aleksis Kiven päivän ja suomalaisen kirjallisuuden päivän kunniaksi 10.10. runosuoni pulputteli jälleen. Raapaleruno Mustasilmäisen tytön muistelmat kuuluu samaan sarjaan aikaisemmin julkaisemani Kissa-runon kanssa. Sarja kulkee nimellä Avainkaulalapsia ja muita selvitytymistarinota.

In English Shortly: I wrote a poem (In Finnish) to celebrate Finnish Literature day and our one of our National Authors Aleksis Kivi.

Mustasilmäisen tytön muistelmat

kerran tytöt karkasivat kotoa
menivät metsän reunaan
pitivät seuraa oraville
söivät evässämpylöitä
maistoivat ketunleipää
kuuntelivat lintuja
tiesivät niiden nimiksi
pikkupöllö, tilhitantti ja raasta
illalla pakomatka päättyi kotiin puhtaisiin lakanoihin

kului aikaa, joka lakkasi olemasta laskettavaa
tuli uusia tyttöjä
tuli poikia
tuli maailma, jonka keskellä kulki railo

toinen työistä, se mustasilmäinen
karkasi toisen kerran
ostarin kulmille
missä linnut olivat puluja ja variksia
eikä löytänyt enää kotiin
löysi ryppyisiin lakanoihin ja hetkiin, joille illat olivat liian lyhyitä

Toiselta puolelta maailmaa
mustasilmäinen tyttö kirjoittaa viestejä vaaleatukkaiselle
joka vaihtaa puhtaat lakanat omien lastensa sänkyyn
viesteissä lukee, että yhteinen pakomatka, se ensimmäinen, oli kaikkein paras

Lastenkirjakurssilta eväitä kirjoittamiseen ja vinkkejä julkaisukanaviin

Shortly in English: Last Saturday I attended to a writing class about Children’s books. Writing classes and other writer meetings are good for networking and sharing experiences with other writers and people working with literature. This time the class was so spot on. I had a lot of ideas and new energy to work with my projects.

Lastenkirjainstituutti järjesti viime lauantaina koulutuksen nimeltä ”Kuinka lasten- ja nuortenkirjoja tehdään?”. Kokonaan verkossa järjestetty päivä oli yhtä aikaa rento ja niin täynnä asiaa, että siitä riittää pureskeltavaa vielä pitkäksi aikaa.

Kokonaisuus oli kuin minulle räätälöity. Kaikki osa-alueet tarjosivat vinkkejä ja ajateltavaa etenkin The Burning Squidin projekteihin. Koulutuksen ohjelmassa kuultiin muun muassa Lastenkirjainstituutin toiminnanjohtaja Kaisa Laaksosen, kirjailija Veera Salmen sekä Otavan graafisen suunnittelun päällikön Mirella Mäkilän alustukset. Pienkustantamisesta kertoi Etana Editionsin Reka Kiraly ja kirjojen joukkorahoituskampanjoista Merkityskirjojen Terhi Kangas.

Osallistuin myös Haamu Kustannuksen Tiina Hautalan ohjaamaan kauhuaiheiseen genretyöpajaan (josta kirjoitan lisää myöhemmin) sekä Anna Tiitisen vetämälle Lastenkirjainstituutin virtuaalikierrokselle.

Sopivia kirjoja kaiken ikäisille

Kaisa Laaksonen puhui alustuksessaan muun muassa siitä, miten ja miksi kirjoja luokitellaan. Kirjastossa kirjan on mentävä johonkin luokkaan, joten luokittelu helpottaa kirjaston työtä, mutta auttaa myös lukijaa löytämään sopivia teoksia.

Teoksen kirjastoluokan päättää yleensä kustantaja, eikä luokkaa sinänsä kannata kirjoittaessa miettiä. Luokkien tunteminen ja ymmärtäminen voi kuitenkin auttaa paketoimaan teoksensa muotoon, jossa yleisön on se helpompi löytää. Monet kustantajat myös arvostavat sitä, että käsikirjoitukselle on jo mietitty kohdeyleisö.

Luokkien ajattelu voi tuntua julmalta. Kohderyhmän ei kuitenkaan tarvitse olla rajoittava tekijä, eikä sen huomioon ottaminen tarkoita teoksen sisällön tai tyylin heikentämistä. Myös pienemmille lapsille tai eritasoisille lukijoille suunnatuissa kirjoissa voi käyttää monipuolista kieltä.

Lastenromaaneissa rakenteella, kuten lukujen pituudella ja kokonaisuuden rytmittämisellä, voidaan auttaa eritasoisia lukijoita. Kun jokainen luku ja kirjasarjan osa toimii myös itsenäisenä kokonaisuutena, on lukuhetkiä helpompi jaksottaa ja kirjaan matalampi kynnys tarttua.

Ei aina perinteisiä reittejä

Kiinnostavin osuus koulutuksessa oli ehdottomasti kuulla pienkustantamisesta, kirjojen joukkorahoituksesta ja kirjan graafisesta suunnittelusta. Olen itse sitä nyt jo vanhanaikaista koulukuntaa, jolle opetettiin, ettei kirjailijaksi voi tulla kuin julkaisemalla kustantamon kautta. Etenkin The Burning Squidin myötä ajatukset ovat alkaneet muuttua.

The Burning Squidin tavoite on jonain päivänä olla pienkustantamo, mutta sitä ennen omakustantaminen voisi olla hyvää harjoittelua kustantajan uraa varten. Omakustanteet myös tuovat lisää ääniä ja vaihtoehtoista luettavaa kirjallisuuden kentälle. Varsinkin nykyään monet omakustanteet ovat todella laadukkaita sekä sisällöltään että ulkoasultaan, ja monille omakustantaminen onkin nykyään se ykkösvaihtoehto.

Joukkorahoituksella taas voidaan sitouttaa lukijoita kirjaan jo tuotantovaiheessa ja tarjota myös mahdollisuuksia osallistua teoksen toteutukseen. Olemme pohtineet roolipelioppaidemme joukkorahoittamista, sillä haluamme oppaidemme todella hyödyttävän sekä jo pelaavaa yhteisöä että niitä, jotka vasta haaveilevat roolipelaamisesta. Joukkorahoitus voi toimia omakustantamisen rinnalla myös ensiaskeleina kohti oman pienkustantamomme perustamista.

Kiitokset Lastenkirjainstituutille mielenkiintoisesta ja merkityksellisestä ohjelmasta. Pidän koulutuksista, jotka saavat pohtimaan kirjailijuutta ja alan tulevaisuutta. Totuus on, että nykyään kirjailijan ammatissa pitää aika usein kirjoittamisen ja tarinankerronnan lisäksi osata muutakin, kuten markkinointia, viestintää, konseptointia ja tuotteistamista.

Kuva: Franck Barske Pixabaystä